Flunssaa, arkea ja synttäreitä

Mulla on flunssa, taas. Ärsyttää, kun en voi urheilla. Ärsyttää niistää. Ärsyttää yskiä. Onneksi ei kuitenkaan ole kuumetta, eli olen kuitenkin työkuntoinen. Viikko on ollut flunssasta huolimatta ihan hyväntuulinen.

Kerron sen kuvin.

Maanantaiaamuna töihin, autolla.

Apteekin kautta

Tiistaiaamuna sain aamupalan sänkyyn. Mulla oli nimittäin synttärit. Sit suihkuun naapurirappuun. Meillä on toista viikkoa kylppäriremppa, mutta onneksi on varakämppä pyykinpesua ja suihkussakäyntiä varten.

32 vuotias kurppana hississä

Rakas keskimmäinen oli tehnyt mulle iltapäiväkerhossa synttärikortin. 

Synttäripäivän iltana sain kaksi siskoa kylään. Toinen teki ruuaksi tagliatelle al ragua ja toinen teki kinuskikakkua. Mä sain maata olohuoneen lattialla reikäsissä legginseissä ja voivotella väsynyttä oloa. Siskot. <3

Tänään oli Sarpukan synttärit, joten menimme juhlistamaan niitä ja vähän myös mun eilisiä synttäreitä kolmisin. Mä, Sarpukka ja Marse. Syötiin Hokussa hyvää ruokaa ja sen jälkeen vielä pikashoppailut. Kauppojen sulkemisen jälkeen istuttiin vielä juttelemaan. Love you girls!

Tämän tarkempaa kuvaa ei meidän keijoiluista kannata julkaista. 😀 Meidän oleminen on aina yhtä nauramista.

Mä odotan niin paljon, että pääsen taas salille. Toivottavasti tämä röökimuijayskä hellittää pian.

<3 Elina

7 thoughts on “Flunssaa, arkea ja synttäreitä”

  1. Paljon onnea synttäreiden johdota!

    Hyvää ystävänpäivää!

    Pikaista paranemista! Täälä mahatautu jyllää perheessä kolmatta vkoa…huoh…

  2. Onnea “vanhalle kurpalle” 😉 ei vaan hehkeelle rouvalle! 🙂 Ihana kuva tuo sinusta ja miehestäsi! Paranemista! 🙂

  3. Onnea synttärisankarille! :)Oot kyllä kaikkea muuta kuin “kurppana” 😉 Ihania kuvia, ja ihanaa että sulla on noin hyviä ystäviä, ja ihanat siskot! Toivottavasti paranet pian!!

  4. Tämä oli hauska postaus :). Tykkään itseironisesta tyylistäsi. Et todellakaan ole vanha kurppa :), kaikkea muuta!

    Erityisesti nauratti tuo kuvaus yskästäsi,röökimuijayskä…

  5. Henna: Kiitos! Ei oo totta!? Kolmatta viikkoa! Hyi olkoon!

    Vakkari-lukija, kiitos! <3

    haamu: Kiitos! Kurppana kiittää. 😀 Mulla on kyllä tosiaan ihanat ystävät ja ihana perhe.

    Laura: Kiitos! <3

    Anonyymi: Kivaa, että tykkäsit! 🙂

    Vella Suru: No huh, kiitos!

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *