Jooga pelasti päivän

Aivan kamala päivä. En edes osaa eritellä miksi. Ilmassa saattoi olla myös eilisen itkuraivarin jäänteitä, vaikka eilinenkin pelastui illalla, kun pääsin valokuvauskurssille. Sain kuitenkin kasattua itseni ja oltua kurssilla ehkä ihan normaali. Valokuvaaminen on nyt ollut tapetilla, vaikka kameraan en ole juurikaan tarttunut. Tiistaina alkoi Teemalla Valokuvauksen huiput -sarja, jonka ensimmäinen osa tuli siis nyt tiistaina. Olin aivan vaikuttunut. Mikäli aihe kiinnostaa, niin kannattaa vääntää tiistaina klo 20 kanava Teemalle.

Katsokaa alla oleva video ja vaikuttukaa.

[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=RuJ_Jd6Qgyo&w=420&h=315]

Camera obscura -kuva

Kuva

Tämän päivän pelasti mummojooga. Viimeksi haukuin sitä, mutta tänään se oli päivän pelastus. Tänään oli viimeinen kerta hathajoogakurssista. Pölähdin tunnille suoraan töistä, menin matolle selinmakuulle ja huokaisin. Kiitin tunnin jälkeen ohjaajaa, että tunnin jälkeen olo parani ja hän sanoi, että oli kuullut mun syvän huokauksen tunnin alussa. Tällä kertaa pääsin jotenkin syvälle sisuksiin, olin vain siinä hetkessä, hengitin, keskityin ja tein liikkeitä. Aivan täydellistä tuohon hetkeen. Jooga tekee hyvää. Keho ja mieli – molemmista täytyy pitää huolta.

Nyt menen pitämään huolta parisuhteesta. Sohvalle ->

2 thoughts on “Jooga pelasti päivän”

  1. Blogissa on tainnut käydä uudistuksen tuulet kun ei tarvitse enää klikata “lue lisää” jotta koko blogiteksti tuli näkyviin. Purnasin siitä joskus:D Mahtavaa!!

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *