Taistelua väsymystä vastaan

Kaupallinen yhteistyö: Terveystalo

Pimeä vuodenaika on aina ollut mulle vaikeaa aikaa, varsinkin täällä Etelä-Suomessa, kun talvea ei tule lainkaan. Koko ajan on vain säkkipimeää. Kellojen kääntämisen myötä astuttiin taas syvemmälle säkkiin muutamaksi kuukaudeksi.
Minulle tarjoutui mahdollisuus mittauttaa veriarvoni Terveystalon Voimat vähissä -tutkimuspaketin avulla. Edellisestä veriarvojen mittauskerrasta oli vierähtänyt jo pari vuotta ja ajattelin, että nyt voisi olla sopiva aika selvitää, missä mennään.