Muistan elävästi sen päivän, jolloin päätin kertoa blogissa masennuksesta. Pelkäsin miten minuun suhtaudutaan paljastuksen jälkeen. Minulle sanottiin, ettei niin kannattaisi tehdä, koska henkilökohtaisia asioita ei kannata jakaa julkisesti. Olin eri mieltä. Ajattelin, että masennuksesta ja muista vaikeammista asioista nimenomaan pitäisi puhua enemmän ja avoimemmin, että niiden ympärillä leijuva häpeä voisi väistyä pysyvästi. Masennukseen johtaneista syistä ja terapiassa käydyistä asioista ei tarvitse avautua. Yksityiset asiat ovat yksityisiä ja saavat sellaisina pysyäkin, mutta vertaistukea voi antaa muutenkin kuin paljastamalla kaikki henkilökohtaisimmatkin asiat. Kaapista ulos -postauksesta on nyt neljä vuotta ja jo tässä ajassa asiat ovat menneet eteenpäin. Nykyään uskalletaan puhua paljon avoimemmin terapiakäynneistä ja mielenterveysasioista. Myös muusta erilaisuudesta puhutaan paljon suvaitsevammin ja avoimemmin, vaikka ihannemaailmaan on vielä matkaa. Muistan ajatelleeni, että olen kokemusteni kanssa yksin. Tunsin olevani epäonnistunut...