Ensimmäisen päivän vaelluskertomus
Toisen päivän vaelluskertomus
Kolmannen päivän vaelluskertomus
Pahaoja–Kultala 12 km
Havahduin illalla pimeän tulon jälkeen siihen, kun Rami liikuskelee ulkona siihen malliin, että piti kysyä mitä hän tekee. Tavallisista äänistä ei tarvitse kysyä. Ulkona oli hieno täysikuu, jota hän ihmetteli. Olin hetkessä aivan virkeä ja ponkaisin ylös katsomaan. Eihän siitä mitään kuvaa saanut, mutta hienolta se näytti.
Kahden pakkasyön jälkeen yö oli suorastaan hikinen. Kun emme tienneet säätietoja, niin en uskaltanut mennä liian vähissä vaatteissa nukkumaan, etten joutuisi heräämään keskellä yötä pukemaan.
Heräsin omaksi yllätyksekseni aamulla samaan aikaan Ramin kanssa. Olimme illalla olleet sen verran järkeviä, että olimme hakeneet vedet valmiiksi aamupalaa varten, niin ei heti aamusta tehdä mäkiharjoitusta. Koska sisälläni asuu pieni insinööri, niin olin katsonut kellostani, että vedenhaku tarkoitti 1 000 askelta. Haimme vedet vasta aamupalan jälkeen, kun vesipullot täytyi joka tapauksessa täyttää ennen liikkeelle lähtöä. Olimme katsoneet kartasta, että tämän päivän reitille ei osu kovin montaa vedenottopaikkaa. Päivän reittimme kulki Pahaojalta merkittyä reittiä Kultalaan. Ei siis tarvitse suunnistaa tai ajatella mitään muutakaan.
Merkittyä reittiä kulkeminen oli rehellisesti sanottuna tylsää eikä maisematkaan olleet tällä välillä kummoiset, paitsi ihan päivän lopuksi. On paljon mielekkäämpää suunnistaa ja mennä omia polkuja kuin painella nollat taulussa vaan eteenpäin. Vaikeakulkuisesta polusta huolimatta etenimme joutuisasti.
Juuri ennen kuin olisi tiedossa laskeutuminen joen varteen Kultalaan vaaran päältä avautui kerrassaan upea maisema Ivalojoelle. Pidimme tässä vielä pienen tauon. Onneksi olimme pysähtyneet hetkeksi ihailemaan maisemia, että jaksoimme keskittyä laskeutumiseen. Kultalassa oli jälleen edessä leiripaikan etsiskely – tämä alkoi olla jo vakio. Hammastunturin erämaassa (ainakin itäosassa) on paljon puita, mutta ei ole ihan helppo tehtävä löytää kahdelle riippumatolle puut sopivan etäisyyden päästä. Rannassa oli taas lehtipuita ja kosteikoa, mutta joki lähellä. Jälleen ylempänä oli mäntyjä ja sellaista maastoa, jonka kelpuutan leiripaikaksi. Leiripaikkaa etsiskellessäni bongasin pienen puron, joka laski jokeen. Ehdotin, että laitetaan leiri sen varteen, mutta ylemmäksi männikköön.
Istuimme iltaruokaan asti ulkona ja sen jälkeen oli aika pian pakko päästä lepäämään. Jatkoin eilen aloittamaani kirjaa (Operaatio Übung -42). Kirja oli sen verran jännittävä, että se oli lukettava kerralla loppuun. Valvoin peräti yhteentoista!
