Kuvakuulumisia ja pohdintaa

Oon tuijottanut tätä tyhjää kirjoitusruutua kohta tunnin enkä saa mitään järkevää kirjoitettua. Samaan aikaan olen katsonut telkkarista Suurinta pudottajaa ja nyt Hyviä ja huonoja uutisia. Kirjoitan nyt sitten tajunnanvirtaa. Viikonloppu meni Himoksella ihanissa maisemissa. Saimme nauttia aivan ihanista ilmoista, hyvästä seurasta ja ah niin hyvästä ruuasta. Sinne meni detoxissa hävitetyt kilot, eiku tännehän ne tuli. 😀 Olo oli tänä aamuna sen mukainen. Sormukset kiristi, naamaa turvotti eikä olo ollut mikään paras mahdollinen. Joku lukijoista kommentoi detox-postaukseen, että olen itselleni ankara ja toivoi, että ottaisin enemmän rentoa asennetta peliin. Tarkkanäköinen havainto, koska olen tietoisesti yrittänyt olla itselleni hellempi, mutta kai se tietty ankaruus vielä paistaa läpi. Tällaisena “urheilubloggaajana” on tietyt ulkonäköpaineet itsellänikin, vaikka tappelen kaikin tavoin niitä vastaan. Haluan olla esimerkki elämäntavasta, johon kuuluu terveellinen ruokavalio, urheilu ja sopivassa suhteessa herkuttelu ja juhliminen. Toisin sanoen normaali elämä. En näe mielekkäänä kieltäytyä juhlissa herkuista ja saada sitä kautta epämiellyttävää huomiota. Se tuntuisi naurettavalta, koska mun ei tarvitse laihduttaa tai olla niin tarkka ruokavaliostani. Haluan välillä rentoutua juomalla pari lasillista viiniä. Ostaa jättimäisen mässypussin ja katsoa leffaa koko perheen voimin ja kärsiä seuraavan päivän vatsakivuista. Syödä pitsaa jos siltä tuntuu, mutta kuten jokainen matikkaa osaava tietää, ettei tätä voi tehdä joka päivä, eikä edes joka viikko, jos haluaa pysyä kuosissa. Mitä on sitten kuosissa pysyminen ja mitä lisäarvoa se elämään tuo, on taas toinen kysymys. Tämä kysymys tuli tänään mieleen ja pohdiskelin postausaihetta, jossa kuvaisin itseni mahdollisimman epäedullisissa valaistuksissa ja asennoissa. Paljastaisin kaikki tarkoin piilottelemani epäkohdat. Joskus omastakin mielestäni onnistuneiden kuvien julkaisemisen jälkeen tulee sellainen olo, että kusetanko mä teitä. Toki mulla on lihaksia ja vatsalihakset erottuu kun niitä jännittää, mutta on mulla myös selluliittia ja vatsa pömpöttää, jos sitä ei vedä sisään. Tavalliset arkivaatteet päällä en näytä mitenkään erityisen sporttiselta, eikä kyllä itse asiassa ole tarkoituskaan. Toki on kiva, jos näytän ryhdikkäältä ja toivottavasti myös terveeltä, mutta en halua viestiä ulkoisella olemuksellani pelkkää urheilua.

En tiedä mikä tämän mun paasauksen pointti on. Ehkä se, että terveellinen elämä rennolla ja nautiskelevalla otteella on se, mitä mä itseltäni toivon ja mitä haluaisin teille välittää.

Nyt vielä viikonlopun kuulumiset kuvin ja sitten pehkuihin.

Perjantaina oli loistavat fiilikset.

Serkukset. Kohta tämä kahden perheen kokoonpano täydentyy uudella tulokkaalla.

Viikonlopun yksi kohokohdista oli ehdottomasti 10 kilometrin juoksulenkki! Juoksu tuntui hyvältä, ihanalta, rennolta ja mitä ylisanoja mä vielä keksisin? Tiedättekö kun jotakin on kaivannut ihan kauheasti, muistanut miten kivaa se voi olla ja sitten se on juuri sitä? Olen pelännyt, että juoksukunto on kokonaan mennyttä. Toki juosta pitäisi enemmän, että juoksukunto olisi parempi, mutta se on nyt parempi kuin olisin uskaltanut toivoa. Koko totuus paljastuu sitten pidemmillä lenkeillä. Sykemittarin sykevyö tilttasi juurikin tälle lenkille. Ensin näytti alkumatkan 170 bpm ja loppumatkan 80 bpm tai alle. 😀 Tänään vaihdoin patterit ja nyt näyttää taas tutumpia lukemia.

Hyvää yötä ja kertokaa ihmeessä, jos heräsi ajatuksia paasauksesta. 🙂