Syksyllä 1997 muutin pois kotoa ja kuuntelin Yötä

Eilen kun kuulin Olli Lindholmin kuolleen, mulle tuli elävästi mieleen lyhyt ajanjakso elämästäni. Tuona ajanjaksona kuuntelin jostakin syystä Yö-yhtyeen musiikkia.

Tuolloin oli syksy vuonna 1997. Olin muuttanut opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Asuin opiskelija-asuntolassa kahden täysin tuntemattoman tyypin kanssa. Olin päässyt Raaheen Lybeckerin käsi- ja taideteollisuusoppilaitokseen opiskelemaan.

Pääsykokeisiin piti tehdä ennakkotehtävänä jokin itseä kuvaava teos. Askartelin kolmion, jonka kaikki sivut olivat eri väriset. Väreillä halusin kuvata minun eri luonteenpiirteitä. Yksi sivuista oli varoituskolmio, jossa punaisten reunojen sisällä oli keltainen pienempi kolmio, joka oli samalla ovi kolmion sisään. Kerroin haastattelussa, että minua on vaikea lähestyä, mutta se on vain uhmakas kuori, jonka sisällä on herkkä tyttö. Voi minua pientä.

Pääsin opiskelemaan vaatesuunnittelua. Luulin, että se olisi minulle unelmien täyttymys. Kuvittelin, että minusta tulisi kuuluisa ja taitava vaatesuunnittelija. Tein tuolloin paljon käsitöitä ja olin siinä ihan hyväkin. Käsityöt oli oikeastaan ainut asia, missä onnistuin ja olin hyvä. En pärjännyt koulussa, koska ajatus harhaili eikä asiat tarttuneet päähäni. Olin uhmakas ja kehitin suojakseni torjuvan kuoren. Kaikki muut ympärilläni pärjäsivät koulussa ja minusta tuntui, että kaikilla muilla oli elämäänsä varten tarkat ja kunnianhimoiset suunnitelmat. Minä koin olevani vain kaikessa huono.

Olin Raaheen muuttaessani kuusitoistavuotias. Oli kutkuttavaa leikkiä aikuisten elämää. Aluksi tuntui jännittävältä käydä itsenäisesti kaupassa ostamassa omat ruoat. Sain ostaa juuri niitä ruokia mitä milloinkin huvitti. Kuvittelin eläväni mielenkiintoisempaa elämää kuin se olikaan. Kuvittelin olevani elokuvan päähenkilö. Tätähän minä olin halunnut.

Muistan pelänneeni erityisesti iltaisin yksin ollessani. Makasin pimeässä huoneessani ennen nukahtamista. Mielessä laukkasi monenlaisia ajatuksia ja olo oli tuskainen. Yritin hiljentää möykkäävät ajatukseni kuuntelemalla musiikkia korvalappustereoista. Kuuntelin polttamaani sekalaisen musiikin cd-levyä. Minua jostakin syystä puhutteli tuolloin Yön musiikki. En ole koskaan pitänyt suomalaisesta kevyestä musiikista. Mielestäni melodiat ovat liian yksinkertaisia. Tuolloin keskityin kuuntelemaan melodian sijaan sanoituksia ja ne puhuttelivat minua.

Uskovaisena tyttönä (vanhoillislestadiolaisena) tuollaisen musiikin kuunteleminen ei ollut sopivaa. Tämän tiedostaminen pahensi oloani. Pelkäsin kuolemaa ja mietin joudunko helvettiin, jos nyt kuolen. Tunsin olevani maailmassa ihan yksin ja oloni kaikesta ulkopuoliseksi. En uskaltanut tutustua vieraalla paikkakunnalla oikein kehenkään enkä uskaltanut päästää ketään kovin lähelle. En halunnut kertoa kuka olen ja miksi olen erilainen.

Tuo elämänvaihe kesti vain puoli vuotta. Opiskelupaikka ei tuntunut omalta ja yksinäisyys alkoi tuntua liian raskaalta. Perhe ja ystävät olivat sadan kilometrin päässä. En ollut vielä valmis itsenäistymään. Äiti ja isä ymmärsivät minua, eivätkä sanallakaan painostaneet minua jäämään, vaan hakivat minut ja vähäiset tavarani pois Raahesta.

Tuo lyhyt elämänvaihe oli minulle tärkeä ja opettavainen. Lepää rauhassa Olli Lindholm ja kiitos lohdutuksesta tuona yksinäisenä aikana.