Kymmenen vuotta sitten

Helmikuussa 2007 odotin kolmatta lastani kolmannella kuulla. Olin voinut koko raskauden todella huonosti. Pahoinvointi oli todella rajua ja olin aivan poikkeuksellisen väsynyt. Pahoinvointi oli yhtäkkiä vähentynyt voimakkaasti, joka herätti minussa ihmetystä. Remontoimme parhaillaan onnellisina ensimmäistä omaa kotiamme. Punainen rivitaloneliö Espoon lintukodossa alkoi olla valmis muuttoamme varten. Lähdin keskeltä remonttiviimeistelyitä kotiin laittamaan isompia lapsia nukkumaan. Autosta noustessani tunsin, että nyt tuli housuun jotakin. Kannoin 1,5-vuotiasta sylissäni ja talutin 3,5-vuotiasta sisälle. Olin aivan kauhuissani, sillä arvasin heti, mistä nyt on kyse – tämä ei tiedä hyvää. Olen kokenut vastaavan kerran ennenkin.

Kotiin päästyäni syöksyin suoraan vessaan ja laskin housut. Verta ryöpsähti lattialle. Esikoinen ehti nähdä veren ja loi minuun ihmettelevän katseen. Yritin vakuutella, että ei ole mitään hätää, vaikka säikähtänyt katseeni kertoi varmasti ihan muuta. Yritin toimia autopilotilla. Laitoin lapsille iltapalaa pöytään. Samalla soitin kaikille mahdollisille sukulaisille, jos joku voisi tulla hoitamaan lapsia, että pääsisin päivystykseen. Ei onneksi mennyt kauaa, kun hoitaja saapui ja pääsin lähtemään päivystykseen. Taittelin käsipyyhkeen housuihini. Tunsin käsipyyhkeen kastuvan kovaa vauhtia. Ajoin silmät kyynelistä sumeina Jorviin niin kovaa kuin uskalsin.

Päivystyksen luukulla sepitin itkuisena “olen raskaana viikolla 13 ja vuodan runsaasti verta”. Minut ohjattiin odotusaulaan. Minuutit tuntuivat tunneilta. Minulla oli kova kiire päästä tutkittavaksi, vaikka tilanne  ei kiirehtimällä muuttuisi.

Vihdoinkin pääsin tutkimushuoneeseen, jossa minua ultrattiin. Riisuin housut sermin taakse ja kävelin tutkimuspöydälle. Kulkureitistäni jää lattiaan vesipisaroista jäljet. Minua ultraava hoitaja käänsi näytön hienotunteisesti minusta poispäin. Hän ultrasi melko pitkään ja hetken päästä tarttui puhelimeen. “Saisiko päivystävän lääkärin tänne”, kuulin hänen sanovan puhelimeen. Lääkäri saapui paikalle ja ultrasi minut. Kohta hän käänsi ruudun takaisin minuun päin. Katso, täällä on viikkoja vastaava elävä sikiö, mutta täällä on myös toinen pussi, joka on tyhjä. Sanat eivät meinaa mennä tajuntaan. Siellä on siis ihka elävä vauva!? Mutta mistä tämä verenvuoto sitten johtuu? Se johtuu todennäköisesti siitä, että toisessa tyhjässä pussissa ollut sikiö/alkio tuli nyt kesken. 

Olen suunnattoman helpottunut, mutta samalla niin sekaisin, etten oikein pysty erittelemään tunteitani, saati sisäistämään mitä minulle juuri kerrottiin. Minulla oli kaksosraskaus, josta en tiennyt mitään. Minut päätettiin ottaa seurantaan yön yli, koska kohdunsuu oli vuodon takia auki. Jäin odotusaulaan odottamaan ohjausta osastolle. Itkin aivan hysteerisesti. Itkuni saa koko penkkirivistön vavahtelemaan nyyhkytykseni tahtiin.

En meinaa saada osastolla unta. Miten kotona olevat lapset pärjäävät? Miten seuraavalle päivälle kaavailtu muutto hoidetaan, koska minut määrättiin liikkumiskieltoon? Kukapa muukaan näissä tilanteissa pelastaisi kuin oma äitini, joka hyppäsi siltä seisomalta Oulusta yöjunaan ja riensi muuttoavuksi. ❤️  Muutto saatiin sukulaisten ja ystävien avustamana hoidettua ilman minua. Minä vain lepäsin ja katselin vierestä kun muut kantoivat tavarat paikoilleen. Raskaus jatkui ilman ongelmia loppuun saakka. Elokuussa 2007 meille syntyi maailman täydellisin tyttövauva.