to top

Kisakalenterin hahmottelua

Meikä on taas ihan liekeissä! Hahmottelen tässä parhaillaan kesän kisakalenteria enkä meinaa nahoissani pysyä, kun mietin kaikkia kivoja tapahtumia. Nyt on kaksi isompaa tapahtumaa päätettynä ennen kauden päätavoitetta, eli Vaarojen Maratonia. Kyllähän siinä on niin käynyt, että polkujuoksu on vienyt minut mennessään. Tänään ilmoittauduin Vierumäellä ensimmäistä kertaa järjestettävälle Vierumäki Trail Marathonille, joka on nimensä mukaisesti polkujuoksukilpailu. Ilmoittauduin 15 km matkalle. Toinen vaihtoehto olisi ollut kokonainen maraton, mutta en ihan vielä uskalla tuota kokonaista matkaa rykiä polulla. Mieli tekisi kyllä. Tapahtuma järjestetään kesäkuun viimeisenä viikonloppuna, lauantaina 27.6. Maratonin lähtö on aamulla klo 9.30 ja lyhyemmän pätkän juoksijoiden startti on klo 11. Yritän tässä parhaillaan houkutella mun vakkari juoksukavereita mukaan, eli Annaa ja Haraa. Ilmoittautumaan Vierumäki Trail Marathonille pääsee tästä. Ihanaa päästä pitkästä aikaa Vierumäelle. Mennään...

Continue reading