Ensimmäistä kertaa melomassa

Meillä oli keskiviikkona tiimin tyhypäivä. Olin saanut suunnitella päivän tapahtumat yhdessä tiimikaverini kanssa. Budjetti oli aika tiukka, joka rajoitti suunnitteluja, mutta yhteistuumin tiimikaverini kanssa päätettiin, että viemme porukkamme melomaan. Suunnitteluvaiheessa mielessä oli pilvetön taivas ja loppukesän helteinen iltapäivä. Ei ihan osunut toiveet kohdalleen.

Työpaikalta lähtiessä ilma oli aika lupaava. Aurinko paistoi massiivisten pilvimassojen välistä kuumasti, mutta Helsingin Melontakeskukselle päästyä taivas repesi, kunnes sade taas hetken päästä lakkasi ja tätä on-offia se oli koko meidän melontaretken ajan. Välillä taivas oikeasti putosi niskaan, vettä tuli isommalla paineella ja enemmän kuin suihkussa.

Melontakeskuksella saimme opastuksen varusteisiin liittyen ja kuivaharjoittelimme melonnan tekniikkaa. Kannoimme kajakit varastosta rantaan ja lopuksi veteen. Kaikista jännittävin kohta oli mennä kajakkiin laiturilta. Kajakki on kuitenkin aika kevyt eikä sinne astuta kuin vaikkapa soutuveneeseen. Ensin piti istua laiturille ja jalka kerrallaan pujottaa itsensä kajakin sisään. Sitä ennen piti laittaa roiskesuoja itsensä ympärille. Mä olin innoissani ja etunenässä hyppäämässä kajakin kyytiin. Sydän pamppaillen ja suu jännityksestä kuivaen pääsin kyytiin. Olin heti ihan innoissani. Tämä oli mun mielestä hyvä jatke kesän SUP-harjoituksille. Melonnan tekniikka oli tietysti hyvin samankaltainen, vaikka asento oli eri ja melakin erilainen. Kajakkikin käyttäytyi tietysti samalla tavalla kuin SUP-lauta – puolikaaren muotoinen veto perästä keulaan  kääntää kajakin suuntaa voimakkaasti vasempaan ja keulasta perään juuri toiseen suuntaan.

Pääsin hyvin nopeasti sinuiksi kajakin kanssa. Olin valinnut itselleni kajakin ulkonäön perusteella ja vesillä ilmeni, että kyseessä oli porukan nopein kajakki. Ilmankos mun koko ajan teki mieli mennä vauhdikkaasti edellä. Melontaopettaja kehoitti mua vähän väliä kiertämään porukka ympäri, että saisin rauhassa meloa kovaa. 😀

Meloimme sateessa ja välillä auringonpaisteessa Mustasaareen pään kokoisille korvapuustikahveille. Mustasaaresta lähtiessä opas pyysi katsomaan taivaalle ja pistämään vauhtia. Taivaalla roikkui synkkä musta pilvi. Pääsimme vesille ja melkein samantien alkoi elämäni jäätävin vesisade. Ei siinä voinut muuta kuin nauraa. Huppua syvemmälle päähän ja mela liikkeelle. Tässä vesisateessa puhelimeni hajosi. Pelastusliivissä oli vedenpitävä tasku, johon olin puhelimeni laittanut, mutta tasku olikin vuotanut ja puhelin uiskenteli siellä tyytyväisesti koko paluumatkan. Kuvat on otettu vedenpitävällä GoPro-kameralla.