Lauantaina lähdimme siskon kanssa hetken mielijohteesta katsomaan Helsinki City Marathonia. Kannatti mennä sateesta ja kylmähköstä ilmasta huolimatta. Päätimme mennä Lauttasaareen inhottavan mäen yläpäähän katselemaan. Olimme paikalla n. 15 kilometrin kohdalla ja lähes heti kun olimme asettautuneet, tuli kelloauto ja perässä ensin yksi musta mies ja kohta kaksi pienin välein. Sitten sai vähän aikaa odotella, kunnes tuli rypäs valkoisia miehiä ja Leena Puotiniemi.
Kannustuskaveri
Mä olen ihan naurettava. Rakastan seurata urheilua ja harvemmin seuraan mitään kisoja kuivin silmin. Enkä tälläkin kertaa selvinnyt kuivin silmin. Kyyneleet pyrkivät silmään jo kelloauton nähdessäni, puhumattakaan juoksijoista. Eniten säväytti Leena Puotiniemi. Mä arvostan tuon naisen sinnikkyyttä todella paljon. Juoksijaidolini. Onneksi mukanani oli siskoni, joka on ihan samanlainen herkistelijä, ellei jopa pahempi. Mä en oikein kyennyt edes kuvaamaan, kun olin niin fiiliksissä.
Maratonin kärki tulossa
Leena Puotiniemi – huusin aivan täysillä Leena, Leena, upeeta, mahtavaa, mieletöntä!
Tuhansien juoksijoiden seassa oli muutama työkaveri (huikeita suorituksia) ja liuta muita tuttuja (ehkä jopa huikeampia suorituksia). Huvittava kommentti oli eräältä tutulta meidät nähdessään “ettekö te ole täällä juoksemassa?”. 😀 Ei tällä kertaa. Oli ihana seurata juoksua katsojana, mutta olisihan se ollut ihana olla juoksemassakin. Kuukauden päästä sitten. 🙂
Nämä tuntemattomat kreisit juoksivat nämä kaasunaamarit naamalla koko matkan ja vieläpä kovaa.
Kolme ja puoli tuntia meni kuin siivillä. Kädet olivat ihan puutuneet ja kipeät kaikesta hakkaamisesta ja kurkku käheänä huutamisesta. Me pidettiin ihan kiitettävää meteliä radan varressa. Muistan kuinka paljon voimaa kannustuksista sai, siksi jakoimme sinnikkäästi kannustaa.
Oliko joku teistä juoksemassa? Miten meni? Bongasitko meitä?
Mieletön kiitos kannustuksesta! Bongasin teidät paluumatkalla. Mahtavaa kannustusta oli pitkin matkaa, kivaa oli juosta tuolla, vaikka ei kulkenutkaan ihan odotetusti. Voisin tulla “vastapalvelukseksi” kannustamaan sinua Espooseen, mutta taidan osallistua siellä rantapuolikkaalle, joten menee vähän ristiin.
Maratonilla ja puolikkaalla ero on jotenkin henkisellä puolella, maratonilla liikuttuu ja puolikkaalla “tehdään vaan se suoritus”. Joku ihan erityinen siinä on:)
Ilo oli mun (meidän) puolella! Oli hieno tapahtuma ja nosti kyllä juoksukuumetta taas pari astetta. Olis mahtavaa, jos Espoon maratonillakin olisi kannustajia. Niistä saa uskomattoman paljon voimaa.
Joo, totta muuten. On niissä ihan selkeästi juuri tuollainen ero. En mä ole koskaan puolikkaan juoksemisesta liikuttunut.
Kiitos kannustuksesta!!:)
Eipä kestä! 🙂
On se huimaa, miten paljon voimaa voi saada tuntemattomienkin kannustuksesta! Juoksu meni hyvin, kiitos kysymästä, aikaan4:10. Olin niin huuruissani, että tervehdin sinuakin 😉 Mies kysyi kotona, että oikeestiko kävit moikkaamassa jotain blogityyppiä, yleensä en rohkene mitään niin uskaliasta tehdä.
😀 Ihan loistavaa! Kaikkea sitä endorfiinihuuruissa tekeekin! 😀 No ei kai. Musta on ihanaa, jos blogin lukijat tulee jututtamaan. 🙂 Hienosti sun juoksu meni. 33 km kohdalla sä ihan liisit.
Kiiros kannustuksesta! Ja Leena on huikea, ainoastaan minuutin parasta suomalaismiestä hitaampi!
Eipä kestä, oli mukava kannustaa!
Leena on ihan super!
Moikka!
Taisin juosta kahdesti teidän ohi. Kiitos kovasti kannustuksesta! 🙂 Se oli ensimmäinen maratonini ja hyvin meni. Kannustukset antaa kyllä paljon lennokkuutta askeleen!
-Terhi
Mahtavaa, että näinkin moni on bongannut meidät. Onnittelut hyvästä juoksusta! Jäitkö koukkuun? Tsemppiä syksyyn!
Kiitos kiitos!
Toistaiseksi ei ole ainakaan tarvetta lähteä uudestaan juoksemaan. Katsotaan, jatkuuko innostus, kun vähän aikaa sulattelen 🙂
Tsemppiä syksyyn sinullekin!
Suuret kiitokset kannustuksesta! Oli upeaa juosta,kun monet olivat sateesta huolimatta tulleet reitille.
Hurjasti tsemppiä koitoksiin tulevaisuudessa,lupaan olla hengessä mukana!
Wau, kiitos kommentista! Kiitos tsempeistä, tänään vuorossa pisin pk-lenkki tähän asti – 30 km.
Tuota taisit bongata minut. Oli mukava lukea katsojan näkökulmaa, aika raikkaan ja ihmisen läheinen kirjoitus. Itse asiassa olen se vaaleatukkainen kaasunaamari jätkä. (Kuvassa on pikkuveli ja minä.) Kannustajat tekevät juoksemisesta niin hauskaa. =)
Okei! Wau! Miten löysit blogiin? 🙂 Mikä teidän/sun loppuaika oli sitten lopulta?
Oikeastaan pikkuveli linkkasi FB:ssä elikkä siltä pitäisi kysyä. Mutta juostiin yhdessä loppuun 4:43 nettoaikana. Muuten vaan jos yhtään innostuit niin nuo naamarit löytyvöt Varustelekasta 5:llä eurolla. =)
Mä taidan jättää naamarijuoksut väliin! 😀 😀