Täydellinen purjehduspäivä

Istun tällä hetkellä Maarianhaminassa laivasatamassa. Mieli on haikea ja olo on yhtäkkiä aika ryytynyt, mutta onnellinen. Heräsin aamulla kymmeneltä kellon soittoon ja päänsärkyyn. Nukuin ruhtinaalliset kahdeksan tunnin yöunet! Olikohan ensimmäiset normaalipituiset yöunet tälle reissulle?

Eilen oli täydellinen päivä! Aivan täydellinen! Lähdimme Kylmäpihlajasta alkuperäisestä suunnitelmasta (jälleen) poiketen vasta vähän yli kahdeksalta, vaikka olimme taas olleet jo reilut pari tuntia hereillä.

Puoli kuudelta silmiä kirveli. Uni olisi kyllä vielä maittanut, mutta äkkiä kerroksia päälle, leipiä voitelemaan, kahvia keittämään ja jälleen laittamaan venettä purjehduskuntoon.

Jälleen kerran sain kokea upean aamun merimaisemassa.

Odottelimme pari tuntia tuulen hiipumista ja tuulen suunnan muuttumista. Tuuli vähän turhan kovaa ja liian vastaisesti. Lopulta kyllästyimme odottamaan ja lähdimme matkaan. Tuuli olikin juuri sopiva ja vain alkuun vähän väärän suuntainen. Edessä oli lyhin legi tälle reissulle, vain 57 meripeninkulmaa ja suurinosa siitä ihan avomerta, jossa ei tarvitse navigoida, tähystellä vain. Jouduimme alkumatkasta tekemään yhden luovivekin, mutta muuten saimme, uskomatonta kyllä, painaa loppumatkan samalla halssilla ja mielettömän hyvällä tuulella (sanan kaikissa merkityksissä). Täydellisin purjehdussää osuikin sitten ihan viimeiselle legille. Ei huono! 

Kapteeni nukkuu “luu ulkona”

Meillä oli pitkin matkaa erilaisia juhlia. Oli erilaisia matkaetappeja ja muita keksimällä keksittyjä juhlan aiheita, joita sitten juhlistettiin erilaisin menoin. Meillä oli aivan hulvattoman hauskaa, kun muutaman tunnin unilla tehtiin improvisointiteos laulamalla kolmessa äänessä navigointiohjeita ja tähystyshavaintoja, nimettiin teos myöhemmin lyhytkaulaiseksi joutseneksi. 😀 Läppä ei ehkä avaudu, mutta lyhytkaulainen joutsen on lokki. Ei ehkä arvaisi, että tällaisella kokoonpanolla olisi voinut saada näin huipun reissun aikaiseksi, mutta kyllä! Mulla oli ihan sairaan hauskaa kahden viiskymppisen naisen kanssa. Mä kuittailin mummoille vähän väliä, kun niiden piti näpytellä kännykkää käsivarren mitan päästä ja aina navigoinnin alkaessa lukulasit oli hukassa. 

Bänditreenit yksin kajuutassa 😀

Tässä yksi juhlahetkistä, kun nostimme Ahvenanmaan vierailulipun mastoon. Asiaan kuului fanfaarit ja muu häröily.

Päiväunet kannella

Kahdentoista tunnin purjehtimisen jälkeen saavuimme Havsviddenin sataman edustalle. Kyseessä ei ollutkaan aivan mikä tahansa satama. Olimme opetelleet esittelyteksin nettisivulta lähestulkoon ulkoa. Esitteessä luvattiin, että siellä on erilaisia ylellisyyksiä ja kallion päällä on katseen vangitsija hotelli jne. Mutta silti Havsvidden löi positiivisesti aivan ällikältä. Sataman edustalla meitä jännitti sinne rantautuminen, koska maasto oli täysin outoa eikä kartan, karttaplotterin ja satamakirjan kartat täsmänneet keskenään, puhumattakaan merimerkeistä ja linjatauluista, joiden mukaan meidän olisi pitänyt osata mennä satamaan. Pelotti ja hermostutti miten tässä käy. Sataman suuaukolla oli kari ja vieressä kallioranta (ks. kuva yllä) eikä mitään havaintoa kummalta puolelta kari kierretään ja kuinka läheltä mitäkin reunaa uskaltaa mennä. Siinä hermoillessamme viereen tuli mies kumiveneellä ja kysyi olemmeko tehneet laituripaikkavarauksen, johon vastasimme myöntävästi. Sitten kysyimme, miten satamaan mennään, mies sanoi “follow me, trust me girls”. Ja mehän luotettiin (ja mummot hyrisi kuullessan sanan girls). Tämän jälkeen mies kiinnitti oman veneensä laituriin ja tuli auttamaan meitä rantautumisessa. Mies kysyi onko meillä veneessä ruokaa, johon vastasimme, että ruokaa on vähän, mutta pärjäämme, mutta kahvia ei ole. Mies siihen “ok, i can fix you some” ja pörhälsi mönkijällä pois. Hetken päästä mies tuli takaisin tuoreen kahvin kanssa ja samalla kertoi paljonko satamamaksu on ja mitä kaikkea se sisältää (juomaveden, sähkön, saunan, suihkun) ja että sauna oli vielä puoli tuntia auki. “Ei haittaa, jos saunotte pidempäänkin.” Joimme kahvit ja pakkasimme kiireesti saunakamat ja lähdimme kiipeämään saunalle. Olin kuullut miehen sanovan sanan jacuzzi, mutta arvelin, että kyseessä on kytyinen pikku palju, mutta ei. En ole kyllä ikinä ollut tällaisessa satamassa. Sauna- ja allasosasto oli aivan luksushieno. En olisi voinut villeimmissä unelmissakaan toivoa tällaista purjehdusretken päätöspaikkaa. Saunatiloissa oli siis uima-allas ja ulkona oli lämmin palju, josta oli esteetön näkymä avomerelle. Aivan täydellistä. Siellä me lilluimme ja ihailimme auringonlaskua. Saunomisen ja lillumisen jälkeen menimme raukeina veneeseen vielä iltapalalle. Aivan kertakaikkisen täydellinen päivä!

Bikinit saatu blogin kautta Stadiumista

 

Näkymä paljusta

Jos menette Ahvenanmaalle, niin suosittelen ehdottomasti käymään Havsviddenissä. Siellä voi yöpyä hotellissa ja hotellin ympäristössä on vaikka ja mitä tekemistä. Voi vaeltaa, voi vaikka vuokrata lentokoneen, vuokrata pyörän, käydä melomassa, uida merivesialtaasa, kellua porealtaassa… Sanomattakin lienee selvää, että maisemissa ei myöskään ole valittamista. Ei tuollaista luontoa ole Suomessa, tai mä en ole ainakaan nähnyt.

Tällainen matka tuli purjehdittua. Yhteensä 360 meripeninkulmaa, eli noin 666 kilometria. Ei tullut nonstop-purjehdusta, mutta eipä sitä olisi kukaan meistä varmasti sitten kuitenkaan jaksanut. Ehkä pidemmällä purjehduskokemuksella sellainen menisi, jos jokainen olisi yksinpurjehduskelpoinen, niin sitten se saattaisi onnistua. Pysähdyimme neljässä paikassa (Maakalla, Raippaluoto, Kiili, Kylmäpihlaja) ja purjehdimme yhteensä aivan järkyttävän monta tuntia (olen seonnut laskuissa) ja nukuimme aivan liian vähän. 

Tämän aamun aamupala Havsviddenin hotellissa (täydellistä edelleen). Aamupalan jälkeen pyysin respaa tilaamaan mulle taksin tunnin päästä. Menin veneelle pakkaamaan kamat ja sitten taksi olikin jo laiturilla odottamassa.

Taksin ikkunasta viimeinen silmäys veneellepäin. Monenlaisia tunteita ehti tulla matkan aikana saaren halki matkatessa. Olo on haikea, onnellinen ja riemukas. Tirautin pari kyyneltäkin. Mieletön reissu, mutta on ihana mennä kotiin rakkaiden luo! On ollut tosi kova ikävä. Mun vauvalta on kuulemma lähtenyt toinenkin alahammas sillä aikaa.

Nyt istun laivan käytävällä. Lysähtin ensimmäisen pistorasian ääreen. Rinkka painaa tonnin ja on lähes mun kokoinen. Keräilen tässä vähän aikaa voimia ja lähden kohta etsimään säilytyslokeroa ja ruokaa. Laiva saapuu Turkuun iltakasilta ja sieltä pitäisi vielä päästä kotiin jotenkin. Puuh.

Maanantaina, siis huomenna – järkyttävää, on edessä paluu arkeen ja normaaliin blogisisältöön. Pääsen heti huomenna pyöräilemään töihin! Ihanaa! Joko on kyllästyttänyt nämä purjehdusjutut?

Puss, Elina