Lepoa ja lepoa

Tänne ei kuulu kummempaa. Oon levännyt ja levännyt ja katsonut jo kaksi tuotantokautta How I met your motheria. Eilen leikin sissiä ja yritin jättää yhden lääkkeen välistä. Tempaus kostautui kipuitkuna nukkumaanmenoaikaan. Yö olikin asteen verran kipeämpi. Tänään olen nöyränä syönyt kaikki määrätyt napit.

Tällaista liikuntaa seuraavat pari viikkoa.

Tänä aamuna oli jälleen ihana auringonpaiste. Aamu oli muutenkin kiva, kun mumma tuli aamupala-aikaan yöjunalta meille vieraaksi. <3

Päätin, että tänään menen ulos, edes takapihalle.

Ja niin me teimme. Keitimme termoskannuun kahvia ja kaakaota ja menimme merenrantaan nauttimaan auringonpaisteesta.

Ulkoilun jälkeen tuli uni

Sain siskon pojan syliin <3

Kiva päivä siis!

2 thoughts on “Lepoa ja lepoa”

  1. Tsemppiä. Sairaslomaa taitaa olla vielä sen verran edessä, että ehdit katsoa aika monta muutakin sitcomia alusta loppuun. Toivottavasti tuo kipuilu loppuu pian, arvioiko lääkäri miten pitkään särkylääkettä pitää popsia?

    Itselle tehtyjen operaatioiden jälkeen on tulehduskipulääkettä pitänyt popsia jo ihan tulehdusriskin ehkäisemiseksi särystä johtuvaa tarvetta pidempään.

    1. Kiitos! On tosiaan sairaslomaa vielä ihan hullun pitkään jäljellä. Viikon verran lääkkeitä piti ottaa määräyksen mukaan ja sen jälkeen tarvittaessa.

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *