Aamulla oli ortopedikäynti. Olin henkisesti valmistautunut käyntiin ja miettinyt itsekin etukäteen vaihtoehtoja. Jännitin siitä huolimatta. Lääkäri kertoi tarkasti löydökset ja miten sitä voi hoitaa. Oireet eivät häviä itsekseen eikä myöskään jumppaamalla. Oireiden kanssa voi elää, jos välttelee tiettyjä liikkeitä ja lajeja. Itse en saa olkapäätä rikottua enempää, vaikkei sille tehtäisi mitään. Sitten hän kertoi, että leikkaamalla vaivan voi korjata, mutta se ei olisi mikään kevyt pikku juttu, vaan leikkauksen jälkeen olkapää olisi kuusi viikkoa sidottuna, jonka jälkeen alkaisi kuntouttaminen, joka on paranemisen kannalta erittäin tärkeää. Kuntouttaminen tarkoittaisi 2-3 kuukauden fysioterapiaa, jonka jälkeen jatkuisi omatoiminen vahvistaminen ja jumppaaminen. Puolen vuoden päästä saattaisi olla oireeton käsi, jos ja kun leikkaus onnistuu ja minä sitoudun kuntouttamaan kättäni. Nyt täytyisi vain puntaroida mikä painaa vaakakupissa ja kuinka paljon. Jos olisin vain toimistotyötä tekevä satunnainen lenkkeilijä, en välttämättä edes kiusaantuisi vaivasta. Olkapääkipu tuntuu vain tietyissä liikkeissä eikä rajoita normaalia arkielämää mitenkään. En vain pysty uimaan, en joogaamaan, en tekemään pystypunnerruksia, seisomaan käsilläni, tekemään etunojapunnerruksia ja tekemään päälläseisontaa kyynärvarsilla ollessa. Kyse ei siis ole mistään kamalan isosta ongelmasta. Silti tämä vaiva mua harmittaa jatkuvasti, koska nyt satun olemaan tällainen urheiluhullu hääräilijä. Parasta oli se, että lääkäri ymmärsi, että urheilu on mulle tärkeää. Vastaanottoajan lopussa puhuimmekin yhteisestä harrastuksesta juoksemisesta. Omasairaalassa olen saanut kyllä todella asiantuntevaa ja miellyttävää palvelua hienoissa puitteissa, siellä olen tätä vaivaa työterveyslääkäriltä saamani ortopedilähetteen jälkeen hoitanut. Olen tämän päivän ehtinyt asiaa hieman puntaroimaan ja alan kyllä vahvasti kallistua operaation puoleen, mutta sitten tulee se hirveän vaikea mietintä: milloin? Milloin olisi sopiva hetki levätä kuusi viikkoa? Ei ikinä? Uudet työtehtävät alkoivat juuri, toukokuussa olisi puolimaraton, kesäkuussa purjehdusreissu, heinäkuussa kesäloma, elokussa tai syyskuussa maraton…
Tällä hetkellä kättä särkee varjoaineen laittamisen takia. Viikonkin kuulemma voi kipuilla. Tämä ilta hujahti lasten kanssa Sellossa. Käytiin syömässä Subit, shoppailtiin vähän, ostettiin lapsille karkkipäivän karkit ja kotona löhöttiin loppuilta sohvalla telkkaria katsellen. Nyt voisin itse laittaa nukkumaan, että olisin huomenna kamerani kanssa mahdollisimman luova.
Kertokaa mielipiteenne, mitä mun pitäis sun mielestä tehdä.
Leikkaukseen minäkin suosittelen koska varmasti olisit loisto potilas sitoutumaan kuntoutukseen koska haluat sen todella kuntoon. iso päätös silti.
Hyvää vkonloppua!
Onpa kurjalta kuulostava vaiva, ja vaikea valintatilanne. Jos olisin sinä, varmaan valitsisin leikkauksen – mua harmittaisi, etten voisi liikkua rajoituksetta. Punnerrukset ja uinti on kuitenkin aika perusjuttuja. Olet vielä nuori ja varmaan paranemisen edellytykset on paremmat nyt kuin joskus myöhemmin. Tsemppiä!
Leikkaukseen menisin sinuna. Loppujenlopuks 6vko-3kk on lyhyt aika, jos kyseessä on toiv. oireeton käsi. Ja urheilun suhteen ei olis rajoitteita 🙂
Itsekin kallistuisin leikkaukseen. Olet vielä nuori.. puoli vuotta (kuntoutus-aika) on mielestäni suhteellisen lyhyt, jos saat sen kautta toimintakykyä ja elämänlaatua lisää. 🙂
Tsemppiä pohdiskeluun..ja luovaa viikendiä! 🙂
Kaaduin muutama vuosi sitten ja olkapääni koko kapselirakenne sekä osa hauislihaksesta repesi pahasti. Silloin olin samassa tilanteessa – leikataanko vai ei. Sain myös informaatiota, että joskus olkapääleikkauksien jälkeen voi jäädä liikerajoituksia. Töissä oli kiire eikä aikaa pitkälle toipumiselle, joten en “ehtinyt” leikkaukseen. En saanut kättä nostettua yli puoleen vuoteen. Kituutin vuoden ja kuntoutin aktiivisesti ympäröiviä lihaksia, jonka jälkeen olen voinut urheilla normaalisti. Juosta pari maratoniakin. Sinun vammasi on erilainen ja leikkaus voi olla oikein hyvä vaihtoehto, mutta halusin kuitenkin kertoa oman positiivisen kokemukseni toipumisesta ilman leikkausta. Tsemppiä mietintään!
Ns. “lepoaika/toipumisaika” ei muuten ole kuusi viikkoa vaan enemmänkin minimissään yhdeksän. kuuteen viikkoon kättä ei saa liikuttaa ja siihen päälle kestää ainakin kolme viikkoa ennen kuin kädessä on mitään liikelaajuuksia tai lihaksia joilla liikuttaa sitä. Nimm kokemusta on, voin kertoa, että jos käsi on kuusi viikkoa paikoillaan on jokaikinen nivel jäätynyt asentoonsa ja mitään lihaksia ei ole missään….
Mutta ei se silti tarkoita etteikö leikkaus kannattaisi. tarkoitin vaan, että kannattaa miettiä milloin on aikaa olla ilman kättään yhdeksän viikkoa, ei kuutta…
Hyva, etta loytyi selitys kivulle, vaikkakin ei ole mukava olla raihnainen.
Mulla on selassa murtuma, joka ei aiheuta halvaantumista, mutta puutumiset ja kivut kuuluvat jokapaivaiseen elamaan, lisaksi rajoittaa elamaa todella paljon. Leikkaus olisi mahdollista, mutta vain joka viides leikkaus onnistuu ja suurempi todennakoisyys on halvaantua siina leikkauksessa kuin onnistua, joten meika karsii mielellaan kivuista.
Kannattaa siis ottaa riskit selville, ennen kuin lahtee leikkauttamaan. Mita riskeja leikkauksesta voi tulla? Ja kuin varmasti kuntoutus onnistuu? Sen jalkeen miettia onko valmis lahtemaan leikkaukseen vai kykeneeko elamaan asian kanssa loppuelaman. Vuosi kuntoutustakin on oikeasti pieni aika ihmisen elamasta ja jos siihen lupaa sitoutua taysilla ja siita tulee loistavia tuloksia niin suosittelen. Mun selkaa on nyt kaksi vuotta kuntoutettu ja nyt jo pystyn hitusen holkkaamaan.
Kannattaa siis miettia haitat ja hyodyt tarkkaan.
Kysaisit aikaisemmassa postauksessa missa kohtaa mulla on olkapaassa kipua? Vaikea selittaa. Tuntuu kuin olkapaa muljahtelis ja rusahtelis miten sattuu, aivan kuin siella olisi jokupaikka lukossa ja joitakin liikkeita ei pysty tekemaan sen takia.
Tsemppia!
Hyvä että selvis mikä olkapäätä vaivaa! Nyt vaan mahdollisimman pian leikkaukseen vaikka suunnitelmissa onkin kaikkea muuta kesäksi. Mitä pikemmin leikattu, sitä nopeampaa pääset kuntouttaan käden. Tsemppiä!
Leikkaus on iso operaatio jossa on riskinsä, voi joko onnistua tai epäonnistua. Kuntouttaminen tosiaan on pitkä prosessi, 6vk käden liikuttaminen on sallittu tietyn verran tiettyihin suuntiin jne (leikkauksen jälkeen saa tarkat ohjeet), ei se olkapää täysin jämähdä sillä aikaa kuten joku tuolla kertoi. Sitten lisätään vähän kerrassaan liikkuvuutta ja viikkojen päästä voimaa. Tottakai liike rajoittuu immobilisoinnin vuoksi alkuun. Mutta uskoisin että leikkaus kannattaa jos haluat liikuntaa harrastaa aktiivisesti edelleen laidasta laitaan.
Kiitos kaikille kommenteista, hyviä näkökulmia!
Leikkaus on tosiaankin iso operaatio eikä olkapää ole näistä kevyin, vaikka voisi kuvitella, että käsi on jotenkin kevyempi operoida kuin esim. polvi. Leikkauksessa on aina riskinsä. Nämä asiat todellakin mietityttää. En esimerkiksi missään tapauksessa halunnut kuopusta leikattavan maailmaan juuri näiden riskien takia.
Oireeton olkapää houkuttaa ajatuksena todella paljon, mutta mutta mutta. Jännä, miten leikkaukseen suhtautuminen muuttuu, kun se tulee omakohtaiseksi. Nyt olkapäätä särkee, päätä särkee ja nuha ilmestyi jostakin nurkan takaa tähän riesaksi. Jotenkin tosi surkea ja lannistunut olo. Aivan turhaan, tiedän. Jotenkin valmistaudun jo nyt henkisesti siihen treenitaukoon ja kuvittelen koko ajan mitä tämäkin asia olisi tehdä yhdellä kädellä. Viime yön nukuin jotenkin vahingossa kipeän olkapään päällä. Auts.
Mulla on kova luotto siihen, että Vesa Savolainen saa mun käden kuntoon ja sen jälkeen hyvien fysioterapeuttien avulla kuntoutus.
Sumi: Sun vaiva kuulostaa tosi ikävältä! Nostan hattua sun asenteelle!
Kiitos kaikille muillekin kun jaoitte kokemuksia ja mielipiteitä.
Pahan pistit, tosi pahan. Sama juttu vähän täälläkin, että jos oisit ns. tavallinen pulliainen niin en sinuna menis leikkauttamaan, mutta koska oot ensinnäkin perheellinen (kotiaskareet vaatii toimivan käden) ja pidät urheilusta, niin leikkaus on se paras vaihtoehto. Vaikkei toi olkapää juoksua ja pyöräilyä rajota, niin mielestäni noi sun mainitsemat “lajit” riittää jo hyvin syyksi, etenkin kun oon aika varma, että haluat jossain vaiheessa treenata triahtlon -tyyppisesti 🙂
Tarkottaako toi 6 viikkoa siis arvioitua aikaa, jolloin sitä kättä ei sais liikuttaa mitenkään ts. kaikki urheilu pois?
Mulla oli vuosi sitten vastaava tilanne pienempimuotoisena. Selästä poistettiin luomia, enkä saanut muutamaan viikkoon hikoilla (arvet tulehtuivat, mikä lisäsi hikoilukieltoa). Ajoitin operaation heti Tukholman maratonin jälkeiselle maanantaille. Kannatan sun kohdalla leikkausta. Ajankohdaksi esim. ylimenokausi syksyn maratonin jälkeen?
Kyllä se leikkaus sun tapauksessa olisi ehkä fiksuin vaihtoehto.
Oma tilanteeni on että lonkastani löytyi ns. ahdas lonkka tapaus. Epäily labrum repeämästä. Kysta sekä luussa ylimääräinen pahka. Oireet eivät kovin kauheat ole. Välillä särkee liikunnan aikana tai jälkeen, välillä jomottelee ihan levossakin. Juosta pystyn n. 1h:n verran.
Lonkkatähystyksiin erikoistunut ortopedi sanoi, että jos olisin urheilija pitäisi lonkkani hoitaa välittömästi kuntoon. Mutta koska olen vain kuntoilija ei tähystys ole välttämätön. Totesi kuitenkin että tällä lonkalla ei mitään maratoneja juosta. Joten jos sellaisesta haaveilen, on se hoidettava kuntoon.
Itse pähkäilen, riittävätkö nämä max tunnin lenkit vai kaipaanko kuitenkin pidempiäkin matkoja. Olen aikaisemmin puolmaratonin juossut. Ja milloin tosiaan pystyisin pidemmän aikaa lepäilemään. Juoksuun tulisi todella pitkä tauko. Vaikea päätös.
Oon vakkarilukijasi, huvitti tämä postaus, sillä noudin miehen juuri eilen vastaavasta operaatiosta. Repeämät olkapäästä korjattiin tähystämällä ja oli operaatiosta onneksi se nopeammin kuntoutuva. Toinen olisi ollut lihaksen irroittaminen ja uudelleen ankkurointi, jonka jälkeen kättä ei olisi saanut liikuttaa lainkaan 6vkoon. Nyt käsi kantositeessä ja maaliskuun loppuun saikkua, hiljakseen jumpat kuntoutukseen. Kaikki lähtee ihan ranteen pyörityksestä ensialkuun.
Pitkän puntaroinnin jälkeen mies tosiaan näki leikkauksen parempana kuin ainaisen kipeytymisen tietyissä liikkeissä, vaikkei kipu kuulema ollutkaan aina paha, mutta tiettyinä aikoina mm juuri kyljellään nukkuminen sattui ja esim rakennusprokektit aiheutti sitten kunnon säryt, jotka lähtivät levolla. Aihe tosiaan täällä hyvin tuore ja toivon leikkauksen onnistuneen, mutta kaikki selvinnee sitten ajan kanssa. Oot sen verran usein pohtinut tuota kipua, et suosittelisin kyllä leikkausta. Nyt tuo reppanana popsii vahvoja läkkeitä, lapset ja minä autetaan voileivissä ja sukkien laitossa.
Tsemppiä päätökseen!
– a –
Muutama viikko/kuukausi vs loppuelämä? Kuulostaa siltä, että noinkin aktiiviselle tyypille kuka tykkää käyttää koko kroppaansa urheillessa leikkaus kannattaisi 🙂 vaikka se kuntouttainen ja leikkausaika raskasta noin muuten onkin.
Voi että, ymmärrän tosi hyvin miltä susta tuntuu. Itselläni operoitiin olkapää viime kesällä, vihdoin, sillä olin siirtänyt leikkausta varmaan vuoden verran. Harmitti, etten mennyt aikasemmin. Käsi oli paketissa (kantositeessä) 3 viikkoa koko ajan, ja sitten 3 viikkoa aina kun edes käveli pidempiä matkoja, ja öisin. Sitten alkoikin tiivis kuntoutus, minulla tosin kotona fysioterapeutin ohjeistusta lukuunottamatta. 2 kuukautta leikkauksesta aloin lenkkeillä, eikä olkapää kipuillut. Ehkä 4 kuukautta leikkausesta aloin käydä jumpissa ja salilla. 6:den kuukauden jälkeen kirurgi sanoi minun saavan tehdä mitä tahansa olkapään kanssa. Nyt leikkauksesta on melkein 8 kuukautta ja olkapää on hienossa kunnossa. Toki voisin jumpata sitä yhä joka päivä, mutta välillä unohdan koko jutun, kun se on niin stabiili. Hieroja testaili olkapäiden ja lavan liikkuvuutta, ja sanoi että leikattu olkapää on paremmassa kunnossa kuin monilla eileikatuilla normaaleilla. Tietenkin asiat ovat aina yksilökohtaisia, mutta oman kokemuksen (ylipäätään pitkän paranemisajan suhteen) perusteella voin suositella. Se on satsaamista tulevaan hyvinvointiin. Tsemppiä sulle paljon!
Hmm hmm. Ensin olin heti leikkauksen kannalla, kun näin sun statuksia fb:ssä tähän liittyen, muttamutta… Häiritseekö se kuitenkaan niin paljon? Leikkauksessa on kuitenki aina riskinsä ja menisi varmaan reippaasti yli puoli vuotta ennenku käsi toimii normaalisti (lihakset palautunu jne). Mun mielestä tosi tärkee pointti on se, onko artroosi tullu repeämän seurauksena? Koska jos kulumaa on tullu jo nyt repeämän takia ni sit äkkiä leikkaukseen, jos kuluminen sillä saadaan pysäytettyä. Ja tosta joogasta, ni eiköhän se onnistu, siellä vaan tietyt jutut ei onnistu, ei sun tarvii kaikelle joogalle heittää hyvästejä vaikka päälläseisonta ja aurinkotervehdys ei onnistuiskaa 🙂 Mun rotator cuff repes reilu vuos sitte ja mä kuntoutin sitä joogalla. Monet jutut piti jättää väliin eikä kättä voinu nostaa hartialinjan yläpuolelle mut kyl siellä silti pysty paljon tekee 🙂 Tsemppiä Elz! <3
Muakin kiinnostaa, mitä ortopedi sanoi siitä artroosista? Sitähän ei leikkaus paranna, kuinka paljon se voi aiheuttaa oireita vaikka repeämä leikattaisiinkiin kuntoon? Tällä hetkellä kivun ilmeisesti aiheuttaa repeämä, eikä kuluma,mutta miten jatkossa?
Vaikea päätös, tsemppiä pohdintoihin!
J
Ajattelepa asiaa niin että olet vielä nuori ja kuntoudut pian entiselleen ellet parempaan kuntoon. Vanhukset kaatuilee, lonkkia, olkapäitä ja muita murtuu/katkeaa. Eivät koskaan palaudu liikuntakykyiseen kuntoon jotta pärjäisivät normaaleissa kotiaskareissa. Leikkaus on vanhalle ihmiselle todella iso operaatio ja harrva niistä kuntoutuu vaikka minkälaista fysioterapiaa harjottaisi. He joutuvat pahimmillaan vuodepotilaiksi vaippoineen.. kyllä ehdottomasti leikkaukseen, vanhuuden päiviäkin ajatellen, nyt kannattaa satsata terveseen fysiikkkaan! Kommentti oli ehkä kaukaa haettu, mutta itse ajattelisin juurikin tätä kautta tilanteen vakavuuden ja sen onnistu,isprosentin tässä vaiheessa tervettä ja fyysistä elämäntapaasi ajatellen. -H
Hankala päätös! Itsekin urheiluhulluna ja juuri joogan ja uinnin harrastajana taipuisin varmaan leikkausvaihtoehtoon, mutta sen riskit kyllä hirvittäisivät. En halua pelotella, mutta isäni olkapää leikattiin urheiluvamman vuoksi noin nelikymppisenä, eikä se ole sen jälkeen ollut toimintakunnossa. Työ on vaihtunut työkyvyttömyyseläkkeeseen ja kuntosali hyvin hyvin hitaisiin kävelylenkkeihin. Ensimmäisestä leikkauksesta on siis nyt yli kymmenen vuotta, joten kuntoutumista ei tule koskaan tapahtumaankaan.
Mutta kai suurin osa leikkauksista silti onnistuu?
Henna: Kiitos, leikkaukseen mä olen nyt itsekin kallistumassa.
Ella: On tämä oikeasti yllättävän ärsyttävä vaiva, vaikkei mikään järkyttävän kipeä olekaan. Leikkausta mä harkitsenkin nyt ihan vakavasti. Olisihan se ihan mieletöntä elää kivutonta elämää.
Anonyymi: Niin onkin, nivusvaivakin kesti ainakin puoli vuotta ennen kuin toivuin siitä kokonaan, joten enköhän mä tämänkin kestäisi.
Vakkari-lukija: Niinpä. Puoli vuotta menee hujauksessa ja sitten voisin uida! Mieti!
Anonyymi: Kiitos tarinastasi! Olen mäkin vaivan kanssa pystynyt juoksemaan ja pystyisin jatkossakin. En edes harkitsisi leikkausta, jos vaiva ei heijastuisi nyt jo ihan arkeenkin. 🙂
Anonyymi: Toipumisaika on varmasti yksilöllistä, mutta hyvähän se on varautua pahimpaan. Ja leikkaukseen meneminen pitää tietysti harkita tarkkaan.
Elisa: Lääkäri sanoi, että käsi on kuusi viikkoa yötä päivää vartaloon sidottuna, mutta tikkien ottamisen jälkeen saisin polkea esim. kuntopyörää.
Larsson: Samaa minäkin olen miettinyt. Joko nyt heti leikkaus tai maratonin jälkeen.
Lonkkavaivainen: Eipä sinullakaan ole helppo päätös. Jalat tuntuu vielä niin paljon isommalta operoitavalta kuin käsi. Tsemppiä sulle!
A: Eikä! Hei kerro mulle miten miehesi toipuminen etenee. Kiinnostaa tosi paljon.
Maiku: Hyvä pointti. Niinpä!
EH: Tällaista tarinaa juuri kaipasin! Kiitos!
Coco: Joo ei tämä päätös helppo ole ja täytyy puntaroida, mutta nyt kun olen sulatellut viikon verran asiaa, niin jokainen vihlaisu olkapäässä tuntuu turhalta ja ylimääräiseltä. Ymmärrätkö? 🙂
Hyviä kysymyksiä, nuo mä aion esittää lääkärille heti kun vastaanotolle pääsen.
J: Hän ei sanonut erikseen mitään artroosista. Tosi hyviä kysymyksiä. Mun täytyy esittää nuo lääkärille, koska samoja kysymyksiä olen itsekin miettinyt.
H: Kiitos tsempistä ja kannustuksesta siihen suuntaan, mihin olen itsekin kallistumassa. 🙂
Anonyymi: Riskit minuakin hirvittää ja haluan kartoittaa ne tarkasti ennen kun leikkauspöydälle menen.