Sporttiblogeissa kiertää haaste, jossa pyydetään listaamaan asioita, miksi liikkuu ja asioita, jotka saavat jättämään treenin väliin. Minäkin nyt sitten listaan, koska muutkin. Tosin uusimmassa Evitassa olen nämä asiat aika tyhjentävästi kertonut.
Liikun, koska…
- Olisin kiukkuinen ämmä ilman liikuntaa. Mun on pakko päästä säännöllisesti purkamaan patoutuneet höyryt ulos kropasta. Kaikki kasvatusturhautuminen, parisuhdekiukku, työärsytykset, omat mielen mutkat, you name it. Kaikki mutkat loivenee ja kiukku haalistuu ja monesti asiat löytävät kuin itsestään oman lokeronsa päässä treenin aikana tai jälkeen.
- Urheilun kautta olen ymmärtänyt, että pystyn ylittämään itseni. Tai oikeastaan olen ymmärtänyt, mitä tarkoittaa tahto. Kaikkea voi tehdä, jos vain päättää. Kroppa kyllä tekee, jos pää on päättänyt tehdä ja jos pää on päättänyt, ettei jaksa, kroppakaan ei jaksa. Tämän oivaltaminen on opettanut mulle paljon ja pystyn ammentamaan tätä muuhunkin elämään. Ei pidä rakentaa itselleen esteitä tai varsinkaan laittaa itseään mihinkään lokeroon.
- Haluan olla terve ja hyvävointinen. Voisinpa väittää, että säännöllisen liikkumisen ansiosta sairastan tosi vähän. Voisin väittää, että sairaspoissaolopäivät viimeisen neljän työvuoden ajalta voi laskea kahden käden sormilla. Sänkyyn kaatavaa flunssaa en ole potenut vuosiin. Voin hyvin ja jaksan paremmin kun liikun.
- Haluan näyttää urheilulliselta. Toki minua motivoi myös ulkoiset seikat. Mielestäni urheilullinen vartalo näyttää hyvältä, joten miksen itsekin haluaisi pyrkiä sellaiseen ulkomuotoon. Pyrin pitämään kuitenkin edellä mainitut asiat etusijalla ja toivon, että tämä ulkonäkö-aspekti tulee vain tämän elämäntavan sivutuotteena myös jatkossa, vaikka viime aikoina olenkin vähän enemmän keskittynyt kehon muokkaamiseen. Kehon muokkaaminen on aika palkitsevaa ja siksi myös koukuttavaa, mutta en halua lähteä liiaksi sille tielle.
Sohva kutsuu…
- Itsestään selvästi silloin, jos olen kipeä tai joku paikka on rikki. Jos olo on jotenkin outo tai tukkoinen. Silloin ei liikuta, tyhmä ei pidä olla.
- Jos ei vaan huvita. Useimmiten huvittaa, mutta jos joskus ei huvita, niin sitten jään lötväämään ilman tunnontuskia.
- Jos joku keksii mulle parempaa tekemistä. Kaverit pyytää kahville, istumaan iltaa, kutsuu itsensä kylään, lapset haluavat tehdä jotakin… Yleensä nämä eivät tule yllättäen ja olen jo ehtinyt miettiä missä välissä teen treenin. Usein tällaisissa tilanteissa joko juoksen tai pyöräilen töihin tai treenaan kotona.
- Force majeure. Joku ihan ylivoimainen este, etten vaan pysty ratkaisemaan sitä yhtälöä, miten pääsisin treenaamaan, vaikka haluaisin.
Mitkä asiat saavat teidät liikkumaan tai jättämään treenin väliin? Kertokaa kommenttiboksiin, että saisin taas vähän kuulla, mitä te mietitte.
Sinun kirjoituksesi oli kuin minun kynästä ja siksipä innostuin kommentoimaan. Itsellä suurin syy liikkumiseen on oma mielenterveys, kaikki hankalat asiat tuntuu mitättömämmiltä hikilenkin jälkeen. Usein vaikka lähtiessä vielä tympäisee, palatessa on entistä parempi fiilis! Sohvalle minutkin saa vain sairaana ja toki vieraat tai muut sosiaaliset tekijät, mutta kuten sinä, minäkin olen jo ehtinyt suunnitella treenit muuhun väliin!
Hahaha, mä niin allekirjoitan tuon kiukkuinen ämmä -kohdan myös omalta kohdaltani 😀 Jotenkin pääsi omalta listalta unohtumaan, ehkä koska sen seuraukset kohdistuu lähinnä muihin eikä niinkään itseen 😀
Täällä myös hyvin samanlaiset ajatukset siitä miksi liikun, mutta lisäisin myös sen, että liikunta on yksinkertaisesti elämäntapa. Liikunta on ollut tärkeä osa elämääni aina ja siitä saan kiittää urheilullisia vanhempiani, jotka ovat kitisemättä minua kuskanneet ja rohkaisseet liikunnallisiin harrastuksiin. Nuorempana syy liikkumiseen oli myös voittamisen halu, nykyään se on ehkä enemmän itsensä ja oman kroppansa voittamista kuin muiden kanssa kilpailua. Ja tietysti liikunnan ilo ja riemu ovat tärkeitä motivointitekijöitä sekä sporttiset kaverit.
Viime vuosien rajut pysäytykset omassa terveydessä ovat myös saaneet miettimään liikkumista eri kanteilta ja arvostamaan omaa kroppaa ja sen perustoimintoja aivan uudella tavalla. Haluan pitää huolta itsestäni ja liikunta tuo konkreettisesti apua myös terveysvaivoihini.
Toisaalta liikkuminen on myös nautinto. Jos joskus ei tee mieli tehdä mitään sporttista, niin sitten jään kotiin tai keksin muuta tekemistä. Kyllä se into liikkumiseen palaa automaattisesti viimeistään muutaman päivän päästä. Olen pakostakin oppinut kuuntelemaan omaa kehoani, ja jos on kova kipupäivä tai muuten huono olo, niin silloin on luontevaa jättää urheilut välistä. Tässä taiteillaan sopivan armollisuuden ja tavoitteellisuuden välimaastossa :).
Hahaa! 😀 Joo mäkin oisin voinut kyllä ton “kiukkunen ämmä”-kohdan lisätä omaan listaani! ;D Tai mä en oo varma oonko liikkumatta kiukkunen vai jotenkin vaan täysin seko. 😀 Siis niin täynnä purkamatonta energiaa, että lähtee lapasesta! 😀 Hihi..
Sama. Täysin sama. Joskin nyt, kun viimeisimmästä raskaudesta ja synnytyksestä on kutakuinkin vuosi, on mulla tuo ulkonäköaspekti sivutuotteen sijasta myös tavoitteena. Tietyiltä osin.
Itse treenaan pääosin kotona ipanien mentyä nukkumaan. Välineinäni kahvakuula-arsenaali, gymstick, kuminauhat ja fitnessboll.
Astangaa käyn harjoittelemassa pääosin joogakoululla ja näiden mainittujen lisäksi juoksen, fillaroin ja uin.
Samoilla linjoilla mennaan taallakin! Kiukkunen ammakin viilenee, kun paasee kunnon hikilenkille!
Haastoin sut mun blogissa On the Go 😉
Kivaa joulun odotusta! Sulla on ihanan aito blogi, kiva lukea!
Sori… edellinen kommentti lahti taysin anonyymina!
Hellu (On the Go)
Kaisa: Tosi kiva kun kommentoit! 🙂 Onneksi on meitä muitakin urheiluhulluja. Välillä musta tuntuu, että jengi pitää mua ihan kajahtaneena.
tiiti: No kuule, tottahan se on, että päässä rupeaa napsumaan, jos ei pääse purkamaan energiaa.
Paula: Hyviä lisäyksiä, allekirjoitan. 🙂
Monna: Tuttu tunne. 😀
Ella: Sun liikkumiset kuulostaa ideaaleilta. 🙂 Joku ihme haikeus iski kun ajattelin aikaa, jolloin mulla oli noin pieniä lapsia. Se oli kaikessa vaativuudessaan elämäni parasta aikaa.
Hellu: Kiitos haasteesta, koitan muistaa tarttua siihen. Kiitos kun kommentoit ja tykkäät! 🙂
Olen tunnollinen omasta kehosta huoltapitäjä.. Näin tahdon ainakin ajatella, mutta huomasin hitusen päälle vuosi sitten, että nyt on laiskuus ja stressi vienyt voiton ja alotin liikunnan monipuolistamisen. Uskaltauduin vihdoin ja viimein kuntosalille ja olen oppinut tykkäämään siitä hurjasti! Pisteet mulle! Mutta säännöllinen liikunta ja yleiskunnon kohotus eivät ole näitä mun flunssakausia estäneet. Olen nyt kuukauden verran istunut soffalla (toistamiseen tänä vuonna). Kävin tekemässä pienen, kevyen, tukkoisen ja lyhyen treenin salilla 1,5 viikoa sitten ja sairastuin uudestaan. Juuri nyt tekisi mieli heittää treenit jorpakkoon. Ei ne ainakaan minua terveenä pidä… Muttamutta, ehkä tässä nyt sairastellaan vielä loppuvuosi rauhassa ja alotetaan uusi vuosi uudestaan myös liikunnan saralla. Nyt ainakin tiedän jo, mihin pystyn, ja mitä pystyn seuraavaksi tavoittelemaan.
Laur: Voi vitsi, sulla on ollut huono tsägä sairastamisen suhteen. Joskus tulee tuo vuosi, että on koko ajan kipeenä ja kerätään taas vastustuskykyä. Näin mä ainakin tahdon ajatella. Ensi vuonna et sitten sairasta kertaakaan, sovitaanko niin? 🙂 Tsemppiä!