Mielihyvää

Eilen oli ihana ilta kahden mun rakkaan ystävän kanssa. Ajatelkaa, miten mahtavaa, että nämä kaksi naista kuuluvat samaan sukuun. Meidän miehet ovat veljeksiä keskenään. Kävimme Jukka Pojan keikalla ja sitä ennen söimme hyvin M:n laittamaa ruokaa.

Viikonloppuna en ole tehnyt mitään urheilullista, koska mies on ollut koko viikonlopun poissa. Sain onneksi siskon perheen jäämään meille lauantai-illaksi, että pääsin tyttöjen kanssa keikalle. Tänään kävimme Haukilahden rannassa ihastelemassa kevättä. Lapset riehaantuivat meren näkemisestä niin paljon, että rupesivat riisumaan vaatteita. Kävivät he liottamassa varpaitaan merivedessä. Olisivat varmaan uineetkin, jos olisi lupa irronnut.

2 thoughts on “Mielihyvää”

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *