Harmaa maanantai

Kevät tulee! Tuleehan? Eilen tuntui siltä, mutta tänään aamulla töihin juostessa satoi valkoisia märkiä rättejä ja meinasi vähän masentaa. Lenkin aluksi jaloissa painoi eilinen treeni ja tuntui tosi klöhmöltä juosta, mutta kyllä se siitä sitten taas lähti. Juostessa tajusin, että puolimaraton lähestyy koko ajan ja pitäisi varmaankin suunnitella treenejä jotenkin. Pitäisi malttaa olla haaveilematta minkäänlaisista ennätyksistä. Kunhan vain juoksen puolikkaan läpi. Muistuttakaa mua, jos mulla meinaa mopo karata käsistä. Nyt pitäisi vain juosta kerran viikossa pidempi lenkki matalilla sykkeillä ja pidentää lenkkiä viikko viikolta. Tarkoittaa siis peruskestävyystreeniä normitreenien rinnalle, näillä eväillä ajattelin pärjätä tälläkin kertaa. Pitäisikö oikein laskea kalenterista montako viikkoa on aikaa – seitsemän viikkoa. Kyllä seitsemässä viikossa ehtii saada juoksukunnon kohdalleen, se edellyttää vain sitä peruskestävyystreeniä. Miten se onkin niin vaikeaa? Ja peruskestävyystreenin lisäksi pitäis huoltaa lihaksia paremmin, eli joogaa ja venytyksiä. En jaksaisi toista revähdystä. Niin, ja juoksupäivänä pitää muistaa lämmitellä! Uusille lukijoille tiedoksi, että loukkaannuin viime syksynä puolimaratonilla ja siitä toipuminen vei pitkään. En siis halua, että sama toistuu.

Kuva: A. Guandalini

  • Matka: 7.85 km
  • Kesto: 51 min
  • Syke: keski – 142 bpm, max – 165 bpm
  • Kalorit: 389 kcal

Mitä muuta mä mietin? Tässä illan aikana oon miettinyt sitä, että mulla on koko ajan nälkä ja mä syön koko ajan. Ja mietin töistä kotiin pyöräillessä, että on ihan parasta, kun kevät on ihan nurkilla eikä enää ole mitään tekosyitä olla pyöräilemättä joka päivä töihin. Voisin vaihtaa taas tavalliset nakit pyörään nastojen tilalle. Niillä pääsee kovempaa ja tiet on pientä vaille paljaat lumesta!

Muistan viime keväältä tämän fiiliksen, kun sain ensimmäistä kertaa Gary Fisherin alle. Oi että! Pyöräily on niin ihanaa lumettomilla teillä. Sitä se ei oo todellakaan ollut viime aikoina tuolla loskassa, tuiskussa ja pakkasessa puskiessa.

  • Matka: 8.83 km
  • Kesto: 28 min

Sykemittari flippasi taas jälleen kerran. Jos tällä viikolla saisin vietyä mittarin huoltoon.

Diipadaapa ja vaaka-asentoa kohti. Tänään on väsyttänyt.

Tässä teille vielä ihana biisi, jonka Lauri Mikkola lauloi edellisessä The Voice of Finland -jaksossa. Hän on ehdottomasti yksi mun suosikkeja.

[youtube=http://www.youtube.com/watch?v=DPgMjXhqmfw&w=420&h=315]

5 thoughts on “Harmaa maanantai”

  1. Hei senkin ihailtavan liikunnallinen nainen, 😀

    Voisitkohan vinkata hyvää sisäreisien timmiytysliikettä? Jälleen kävin salilla ja pumppasin hyvän verran personal trainerin(!) suosittelemaa jalkaliikettä, mutta ei vain tunnu siellä missä pitää….

    <3

  2. Eilen ei kyllä ollu paras mahdollinen lenkkikeli, kuivia teitä odotellessa 🙂

    Mitä muuten tarkoitat tuolla peruskestävyystreenillä? Vielä matalammalla sykkeellä juoksuako vai vaan pidempää lenkkiä? Eikös tääkin lenkki ole pk-alueella noin sykkeiden puolesta?

    Itsekin olen menossa juoksemaan puolikasta HCR:iin ja kiinnostaa juoksujutut. Kunto ei ole kohonnut tavoitteiden mukaisesti vaikka oonkin noudattanut säntillisesti juoksuohjelmia ja sykerajoja jne. Joten kaikki vinkit otetaan vastaan, tieteelliset ja mutu-tuntumavinkit 😉

    Mukavaa päivää! 🙂

  3. Mäkin odotan kovasti kelien sulamista, sillä tavoitteena olisi vihdoin aloittaa hyötyliikunta työmatkapyörilyn muodossa. Minulla vaan on työmatkaa suuntaansa se 20km. Odottelen teiden riittävää sulamista, että uskaltaa tuonne sekaan lähteä. Matkalla on pätkiä, joilla ei ole mitään kevyenliikenteenväylää tai edes kovin leveitä pientareita muutenkaan. Olen kerran kulkenut matkan juosten ja siihen menee niin paljon aikaa, ettei siitä nyt ihan arkiliikunnaksi ole 😀

    Huollatin pyöräni tänä talvena ihan ammattilaisilla, asennutin lukkopolkimet ja kaikki, joten polte olisi jo kova. Vähän pelkään, että innostun niin kovasti, että alan harkitsemaan kunnollista pyörää ja kaikkea sellaista, eiiiiih!

  4. Mäkin oon nyt innostunut juoksemisesta niin paljon, että aloin kanssa katsella puolimaratoneja! Ehkä osallistun sellaseen kesällä, yksi tapahtuma ainakin olisi jo tähtäimessä. 😉 Joten minäkin (edelleen) innolla luen juoksuun liittyviä juttuja, treenejä jne. 🙂

  5. Choco: Heeh. No, mä suosittelen koko reisiin kohdistuvia liikkeitä, jos siis haluat jalkoja pienemmiksi? Mitä liikettä teit, joka ei tuntunut? Jos teet sisäreisiä vahvistavia liikkeitä, niin lihas kasvaa siellä sisäreidellä. Suosittelen esim. askelkyykkyjä, tavallista kyykkyä, maastavetoa ja sit aerobista junppaa.

    Myyrä: Peruskestävyystreeni on mulle pitkäkestoinen treeni, jolloin keskisyke pysyy alle 140 ja mielellään tähdäten 130 keskisykkeeseen. Tuo oli lähes peruskestävyystreeni numeroiden perusteella, mut mä en kyllä tällä hetkellä luota tuon mittarin sykelukemiin, ku tuo flippailee.

    niobe: Siinä on just se vaara, että haluaa paremman pyörän, mutta hyvä pyörä on kyllä sijoitus. 🙂

    Sanna: Kivaa! Mä tsemppaan kyllä sua puolikkaalle!

Leave a reply to Myyrä Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *