Ei ihan onnistunut

Blogin facebook-ryhmää seuraavat tietävät jo, että mun puolimaraton päättyi 10 kilometrin kohdalle, kun oikean jalan lonkankoukistaja/nivunen lopetti yhtäkkiä toimintansa. Siihen asti juoksu meni hyvin. Alkuun juoksin tosi kovaa, kiitos A:n, jota beesasin ensimmäiset kaksi kilometria. A:n vauhti oli mulle liikaa ja rupesin himmailemaan vähän, koska halusin nauttia juoksusta ja pelkäsin, että tuo vauhti imee kaikki mehut musta ja hyydyn kesken matkan. Just ennen kymmenen kilometrin taulua ajattelin, että tämähän alkaa kulkea. Juoksin jonkun sinipaitaisen miehen kanssa vuorovedoin parisen kilometriä. Hänellä oli juuri sellainen vauhti jota en olisi itsekseni jaksanut pitää, mutta miehen kanssa kilpaillen juoksu sujui juuri mukavasti. Sitten mun jalka lopetti toimintansa. En kompastunut, kaatunut, en riuhtaissut mitenkään, se ei edes napsahtanut, mutta se meni siltikin ihan yhtäkkiä. Pysähdyin, kävelin, venyttelin ja kokeilin taas juosta, mutta jalka petti alta. Venyttelin taas, kävelin ja kokeilin taas juosta eikä siitä taaskaan mitään tullut. Yritin vielä muutaman kerran, mutta sitten en enää pystynyt ja kävelykin alkoi vaikeutua. Kyyneliäkin tuli vieriteltyä kävellessä, kun sattui ja harmitti. Muutamat ihanat ohi juosevat kysyivät tarvitsenko apua, mutta olin saanut joltakin kannustajalta kuulla, että seuraavalle huoltopisteelle on vielä kilometri tai kaksi matkaa, ja olin päättänyt selvitä omin voimin sinne asti. Juuri ennen huoltopistettä mua vastaan tuli kaksi ambulanssimiestä ja kärräsivät minut paareilla ambulanssille, jonne samaan aikaan kinkkasi yksi polvipotilas, johon myös törmäsin matkalla. Sain kyydin takaisin urheilupuistolle, A olikin jo siellä ja oli juossut aikaan 1:45 ja kohta tuli Risto työkaverinsa kanssa. Hienoa miehet!

Matka: 12.49 km
Kesto: 1 h 27 min
Syke: keski – 146 bpm, max – 181 bpm
Kalorit: 788 kcal

Mun varjokuva ja juoksunumero. Ei tullut mitalia, ei.

Juoksun jälkeen vaihdoimme kuulumiset ja napostelimme eväät, sit piti lähteä bussille ja siinä vaiheessa huomasin, että puolen kilometrin matka bussipysäkille on sula mahdottomuus tällä jalalla. Tulimme sitten taksilla kotiin. Taksikuski oli hetki sitten myös juossut puolikkaan ja muisti ohittaneensa minut ennen huoltopistettä. Kotona kävelin kalusteista tukea ottaen sohvalle, mies lähti kauppaan ja mä päätin lähteä konkoilemaan suihkuun. Eihän se sujunut 800 millisestä buranasta huolimatta – tuli karjahdus ja itku. Sama juttu suihkusta pois tullessa. Aaargh. Päätin jo, että lähden päivystykseen, koska enhän mä pääse huomenna töihin ilman keppejä. En sitten kuitenkaan jaksanut, koska mun pitäisi raahautua Jorviin asti. Päätin levätä kotona ja samalla toivoa, että burana, kylmägeeli ja lepo auttaa sen verran, että olen aamulla sellaisessa kunnossa, että pääsen omin avuin joko töihin tai terveyskeskukseen. En oo suihkun jälkeen pahemmin uskaltanut liikehtiä tästä sohvalta mihinkään.

Näissä tunnelmissa.

Toivottavasti jalka on nopeasti kunnossa taas. Sais olla jo huomenna. Penikat ei kiukuttele yhtään, ei ehtinyt rasittua noin lyhyestä lenkistä.

HARMITTAA!