Ensimmäinen aamu tunturissa

Päivämatka: Montellin maja–Suaskuru–Pahakuru, yhteensä 14,5 kilometriä

Heräsin toiseen vaelluspäivään todella tukkoisena ja flunssaisena. Olin herännyt aamuyöllä kerran biokätkölle ja samalla tajusin, miten huono olo mulla on. Kaupan päälle vielä virtsatieinfektio. Onneksi auringonnousu oli upea. Möngin takaisin makuupussiin ja kaivoin apteekkipussistani tarvittavat dropit. En lähde koskaan reissuun ilman varalta määrättyä antibioottireseptiä juurikin tähän viheliäiseen ikuiseen vaivaan. Antibioottitabu, pari buranaa ja maitohappobakteerit naamariin ja purovettä päälle. Hetken aikaa pyörin kivuissani ja itsesäälissäni, kunnes uni korjasi uudestaan vieden myös kivut mennessään.

Aamun valjetessa olo oli jo lähes siedettävä. Aamupalan jälkeen otin vielä varuiksi yhden buranan ja antibioottikuurin päivän kolmesta lääkkeestä toisen. Suoritimme aamutoimet kaikessa rauhassa. Aamu oli kaunis ja lämmin eikä mihinkään ollut kiire. Pakkailimme kamat ja kuulostelimme samalla mun vointia. Sovimme, että tänään etenemme hitaasti minun ehdoilla. Olo koheni lääkkeiden avulla hyvin, mutten uskaltanut kuitenkaan lähteä repimään, ettei käy köpelösti. Buranan=tulehduskipulääkkeiden vaikutuksessa ei saisi tehdä raskaita (pitkiä) urheilusuorituksia, ettei tule akuuttia munuaisten vajaatoimintaa, soitti lääkärisiskoni minulle nuhdellen Saariselkä MTB:n kisaraportin luettuaan.

Päivän vaellusurakka alkoi parilla aika tiukalla nousulla, joka päättyi Lumikeron huipulle, korkeutta tuolla tunturilla oli n. 600 metriä. Siitä alkoikin sitten kivikkoinen ja pitkä lasku, joka vähitellen muuttui metsäksi ja lopulta päättyi Suaskurun tuvan pihaan. Suaskurulla pysähdyimme lounaalle. Paikka sai meiltä lisänimen “paskapaikka” tai “hikipaikka”, koska siellä ei ollut näköaloja ja paikka oli keskellä ryteikköä. Vedenottopiste oli piskuinen puro, jonka vedestä molemmilla kerroilla meni vatsat sekaisin. Joo, vesi pitäisi keittää tai suodattaa.

Jo Suaskurulla olin aika väsynyt, vaikka olimme edenneet ihan rauhallisesti. Loppumatka oli melkoisen vaikeaa juurakkoa ja kivikkoa. Saariselkä MTB:ssä kipeytynyt polveni rupesi kipuilemaan. Vauhti hidastui hidastumistaan osin energiavajeen, osin flunssan ja osin kivun takia. Lounaasta saimme uutta virtaa ja jatkoimme matkaa. Tämä pätkä oli kaikista vaivalloisin ja maisemiltaan ikävin. Matka jatkui Suaskurulta jälleen juurakkoisena ja kivikkoisena nousuna, jonka jälkeen hetken matkaa oli tasaisempaa tunturimaisemaa, kunnes laskeuduimme Hannukuruun. Hannukuru näytti olevan suosittu paikka. Telttoja oli kuin festareilla. Silmäilimme nopeasti mestat ja jatkoimme lähellä olevalle Pahakurun tuvalle, jonne aioimme leiriytyä.

Pahakuru oli jännässä paikassa. Paikka oli ihan tasainen aukea. Toisella puolella suota, toisella varvikkoa ja tupa jyrkänteen reunalla. Joka puolelta avautui tietenkin tunturimaisemat. Laitoimme telttamme vähän kauemmaksi, omaan rauhaamme lähelle jyrkännettä. Pahakurullakin oli aika paljon porukkaa – peräti kolme telttaa meidän lisäksi ja tuvassakin oli yöpyjiä. Paikka oli minun mieleen maisemien puolesta. Mitä nyt vesipiste oli melkoisen kaukana alhaalla. Vedenhakureissuun meni helposti 15 minuuttia.

Pahakurulla vietetty ilta oli upea. Aurinko oli paistanut koko päivän lämpimästi. Vaellettiin koko päivä pitkähihaisissa ohuissa kerrastopaidoissa. Ilta-aurinkokin jaksoi vielä lämmittää, mutta auringon laskettua tuli nopeasti melko kylmä. Ihmettelin yksin auringonlaskua pitkään penkereellä istuen ja kirjoitellen päiväkirjaa, Rami tutki teltassa karttaa hyttysiltä suojassa. Hyttyset jostakin syystä rakastaa Ramia, minua ne eivät juurikaan kiusaa. Tänä iltana valvoin peräti niin pitkään, että näin pienet revontulen haitulat.

Illalla viimeisenä toivoin, että seuraavana päivänä olo olisi parempi. Seuraavien kahden päivän päivämatkatkin olivat onneksi lyhyitä ja helppoja. Aioimme seuraavaksi edetä Tappurin tuvalle Sioskurun sijaan, jonka arvelimme olevan suositumpi paikka.