Lomalta on nyt palattu ja tappelen tuhannen kuvan saamiseksi koneelle käsiteltäväksi. Niitä odotellessa tartun blogeissa kiertävään haasteeseen julkaista 10-vuoden profiilikuvat. Olen jo ehtinyt siistimään facebookista pahimmat, mutta kuvat ovat vielä tallessa, joten tässä niitä tulee. Liityin facebookiin vuonna 2007, vuonna jolloin nuorin lapseni syntyi.
2007 – pikkkulapsiarkea kolmen pienen kanssa kotiäitinä. Onnellista aikaa. Aloitin omat harrastukset.2008 – opettelin elämää ei-lestadiolaisena. Otin korvakorut ja opettelin meikkaamaan.2009 – tästä kuvasta sisko kommentoi, että “säkin otat noita duck face -kuvia” 😀2010 – vaikea vuosi monin tavoin. Opinnot jäi kesken ja menin töihin. Hirveässä kriisissä koko nainen.2011 – miten niin vaikea olla?
2012 – välivuosi. Räpistelyä.2013 – kasvoista ei ehkä näe, että tämä oli yksi vaikeimmista vuosista. Masennus, masennuslääkitys, psykoterapia ja lopulta avioeropäätös.2014 – tämä alkaa olla jo niiltä ajoilta, kun elämä alkoi tasoittua. Avioero takana ja oman elämän opettelua.2015 – onnellisempi meikä. Kihlautunutkin.2016 – tasaista ja onnellista, vaikka silti kelat vielä pyöri kovaa vauhtia.2017 – onnellinen ja tasapainoinen muikkeli.
Paljon on ehtinyt tapahtua kymmenessä vuodessa. Henkistä kasvua, lisää naururyppyjä ja harmaita hiuksia. Enemmän tasapainoa ja onnellisuutta. Elämä on mennyt eteenpäin hyvässä ja pahassa. 🙂
Kiitos näiden kuvien jakamisesta. Ne kertovat kyllä uskomattoman paljon elämästä, vaikka samalla niin vähän. Tunnistan jotenkin itseni tuosta, jossa mainitsit, että päälle päin ei näe, että kyseessä oli yksi vaikeimmista vuosistasi. Olen myös itse sitä tyyppiä, joka vaikeina aikoina on mielummin esittänyt, että kaikki on loistavasti, vaikka todellisuudessa elämä on ollut ihan hajalla. Mutta ihanaa nähdä kuvistasi miten olet päässyt elämässäsi eteenpäin ja miten aito onnellisuus ja tasapaino huokuvat sinusta nyt. Tällaisia selviytymistarinoita on mukava nähdä 🙂
Kiitos näiden kuvien jakamisesta. Ne kertovat kyllä uskomattoman paljon elämästä, vaikka samalla niin vähän. Tunnistan jotenkin itseni tuosta, jossa mainitsit, että päälle päin ei näe, että kyseessä oli yksi vaikeimmista vuosistasi. Olen myös itse sitä tyyppiä, joka vaikeina aikoina on mielummin esittänyt, että kaikki on loistavasti, vaikka todellisuudessa elämä on ollut ihan hajalla. Mutta ihanaa nähdä kuvistasi miten olet päässyt elämässäsi eteenpäin ja miten aito onnellisuus ja tasapaino huokuvat sinusta nyt. Tällaisia selviytymistarinoita on mukava nähdä 🙂
Kiitos Mirva! Sehän se on kuvissa, bloggaamisessa, somettamisessa – kuvat ja se pieni osa kertoo niin kovin vähän. 🙂