Meidän lapsille on arkipäivää, että minä urheilen. He saattavat usein kysyä treenivaatteita pukiessani, että menetkö nyt juoksemaan vai pyöräilemään vai salille. He ovat nähneet minut lattialla tekemässä lihaskuntoliikkeitä tai heiluttamassa olohuoneessa kahvakuulaa ja tekevät liikkeitä perässä.
Minusta oli juttu viimeisimmässä Easy-lehdessä. Esikoinen näki lehtijutun (kuva yläpuolella) ja ihmetteli ääneen, että “äiti, miksi sä venyttelet tuossa lehdessä”. Sitten hän luki jutun otsikon: “Perheenäiti juoksee työmatkat” ja ihmetteli vähän vielä lisää: “Miten ketään kiinnostaa, että sä juokset?”. Heh, en mä vaan tiedä. Ehkä jotakuta kiinnostaa. Lapsille se on ihan tavallista. Keskimmäinen oli yksi kerta ihan aidon ihmeissään, kun menin hakemaan heitä päiväkodilta bussilla (normaalivaatteissa) ja tokaisi: “äiti, sä et ole yhtään hikinen”. Huvittavaa ja ihanaa, että liikkumiseni on lapsille tavallinen asia.
Niinpä. Lapsille se on jo normaalia. Vähän sama, kun ihmiset kyselee minulta onko tyttäreni minun? Neiti 3v ihmetteli taannoin, että höpö höpö mitä se täti kyseli. Eikö se tosiaan ymmärtänyt?
Siis tyttäreni on adoptoitu ja erivärinen kuin minä. 🙂
Iloisia treenejä!
🙂
Hyvä sinä, pitää varmaan käydä hakemassa tuo lehti! Hyvähän se on, että lapsille on normaalia liikunta ja liikkuminen, saavat hyvän esimerkin omaan elämään.
Jossuma: Lapset on just niin ihania, että asiat ovat heille ihan mutkattomia. Lapsilta olis niin paljon opittavaa! Kaikkea hyvää sinullekin.
Tanja: Saakohan tuota lehteä edes mistään kaupasta, se on CMS-klubien asiakaslehti.
no höh, aattelinkin kyllä, että en oo kuullu ennen. Sun pitää sit laittaa tänne se stoori tai joku tiivistelmä:)