Autottoman arki

Sain pyynnön kertoa autottomasta arjestamme. Useimmissa lapsiperheissä on auto. Auto koetaan välttämättömäksi, koska se helpottaa ja nopeuttaa niin valtavasti arjen aikataulutusta. Minä päätin jo kauan aikaa sitten, että en osta omaa autoa muutamasta syystä:

1. Se on budjetilleni liian kallista.
2. Haluan säästää ympäristöä.
3. Kelpuuttaisin käyttööni vain ekologisella tavalla kulkevan auton, siihen mulla ei varsinkaan ole varaa.

Periaatteistani huolimatta välillä lainaan tai vuokraan auton kiperiin tilanteisiin.

Olen elänyt autotonta arkea kohta neljä vuotta. Autottomaan elämään totuttelu vei aikaa, sillä spontaanit kyläilyt ja nopeat kauppareissut eivät olleetkaan enää niin helposti toteutettavissa. Me asutaan hyvien kulkuyhteyksien varrella ja kaikki tarvittavat palvelut ovat hyvinkin lähellä. Siitä huolimatta aluksi jopa kaupassakäynti tuntui haastavalta, vaikka lähin kauppa on vain kilometrin päässä. Ennen autolla saattoi tehdä helposti isotkin ostokset kerralla ja ostaa viikon tarpeet yhdellä reissulla. Kävellen tai julkisten varassa kauppareissuja rajoittaa lihasvoimat. Voit ostaa vain sen verran kuin jaksat kantaa. Kahden täyden kauppakassin kantaminen voi kuulostaa pikkujutulta, mutta kilometrin matka kymmenen kiloa kummankin käsivarren jatkona ja lisäksi sama paino vielä repussa tuntuu jo urheilusuoritukselta. Kassien paino tuntuu kertautuvan metri metriltä.

Eron jälkeen yksi suurimmista ja tärkeimmistä oivalluksista tapahtui arkisten kauppareissujen ansiosta. Aluksi nämä kauppareissut kävellen tuntuivat raskailta ja vaivalloisilta, mutta aika nopeasti näistä tuli tietyllä tapaa arjen kohokohtia. Lähteminen on aina kaikessa se vaikein osuus. Ei huvittaisi eikä jaksaisi. Kauppareissuilla oli aikaa jutella, hassutella, ihmetellä yhdessä ympäröivää maailmaa ja luontoa ja jutella kaikenlaista. Ulkona kävely lisäksi usein myös piristää ja tuo voimia loppupäivään. Mulle tämä oivallus oli tärkeä, sillä olin jo hetken ehtinyt sovitella marttyyrin kruunua pääni ylle ja surkutella, että nyt kun ei ole enää niin paljoa rahaa eikä autoa, niin elämä on tylsää ja ikävää enkä voi tarjota lapsilleni enää mitään kivaa. Nyt mä ajattelen, että asia on aikalailla toisinpäin. Elämä on nyt paljon rikkaampaa. Minun piti vain ymmärtää muuttaa suhtautumistani. Yhdessä tekeminen, yhdessäolo ja läsnäolo on lisääntynyt hurjasti sen vuoksi, koska kuljemme joka paikkaan joko kävellen tai julkisilla.

Mulle autottomuus on myös kasvatuksellinen valinta. Haluan, että lapseni oppivat käyttämään julkisia eivätkä totu siihen, että joka paikkaan viedään ja haetaan. Olen huomannut, että julkisilla liikkuessa olemme saaneet monet hyvät keskustelut aikaiseksi erilaisista havainnoista ympäristöstä. Omalla autolla kulkiessa ei välttämättä koskaan näkisi samalla tavalla vaikkapa niitä kurjempia, hämmentäviä ja surullisiakin asioita elämästä. Mielestäni on ihan terveellistä nähdä välillä, että kaikilla ei ole asiat yhtä hyvin.

Moni asia on edelleenkin autottomana vaivalloista, tietenkin, mutta jokaisessa asiassa on kääntöpuolensa ja voin vaikuttaa vain siihen, miten asioihin suhtaudun ja mihin energiaani haaskaan. Luulenpa, että jos minulla on joskus varaa siihen ekologisempaan autoon, niin en enää haluaisi palata vanhaan elämäntyyliin, vaan käyttäisin autoa harkitummin. Tosin tiedän myös sen, että olen pohjimmiltani patalaiska ja varmasti hurauttelisin joka paikkaan autolla. 😀 Mutta yhdessäolo ja yhdessä tekeminen on ainakin tullut jäädäkseen.

Autottoman arjen keskeisin juttu on suunnittelu ja siirtymäaikojen hyödyntäminen. Tässä muutama juttu, joiden avulla homma on mielekkäämpää:

• Kävelen mielelläni siirtymiä. Ennen saatoin ajatella, etten viitsi kävellä pysäkille, joka sijaitsee kilometrin päässä, koska se on niin kaukana. Kilometri on nykyään lyhyt matka, sen kävelemiseen menee enintään 10 minuuttia. Jokainen kävelty minuutti ja ulkona vietetty aika tekee vain ja ainoastaan hyvää, siihen ei pitäisi suhtautua niin, että se haaskaa aikaa. Arkiliikuntaa ei pidä väheksyä.
• Jos vien tyttäriäni julkisilla treeneihin toiselle puolelle kaupunkia, hyödynnän lasten treeniajat tekemällä koulutehtäviä tai treenaamalla itse. Joskus olen kyllä jäänyt kahvioon ihan vain katsomaan tv-ohjelmia kännykältä. Aina ei jaksa olla reipas.
• Julkisissa istuessa on aikaa jutella omien lasten kanssa, tehdä töitä, kuunnella jotakin tai vain olla.
• Hyvät ulkoiluvaatteet ovat todella tärkeät. Ulkoilusta ei tule mitään, jos joutuu palelemaan. Mulla tulee käveltyä joka päivä vähintään 5 kilometriä. Tuotakaan matkaa ei viitsi talsia huonoissa kengissä ja vaatteissa, joissa pitää palella tai kastua.
• Mulla kulkee aina aikamoinen arsenaali kamaa mukana. Usein repussa on koulutarvikkeiden lisäksi myös treenivarusteet. Ei siis puhettakaan, että kantaisin jotain kaunista käsilaukkua. Reppu sen olla pitää ja hyvä sellainen. Repun täytyy olla riittävän iso ja hyvä kantaa.
• Nykyisin mulla on aina mukana myös juomapullo ja termarillinen kahvia, että selviän päivän turvautumatta kalliiseen kahviokahviin.
• Välipalojen ja eväiden suhteen mulla on edelleen parannettavaa. 🙂

Aiemmin kuljin työmatkat aina pyörällä. Latasin matkakorttiini aina vain 20 euroa arvoa, joka riitti helposti kuukauden muutamaan pakolliseen bussilla tehtyyn matkaan. Kuljin useamman vuoden ihan ympäri vuoden pyörällä, mutta työpaikan vaihtumisen myötä tämä väheni sillä viimeisimmässä työpaikassa ei ollut mahdollisuutta käydä työpaikalla suihkussa. Oon kaivannut urheilullisempaa pyöräilyä ja niitä ihania hetkiä luonnossa – vain minä, mun ajatukset ja luonto. Tänään onnekseni löysin koulultamme suihkun, joten pääsen pian palaamaan rakkaan harrastukseni pariin! Ihanaa! Vielä kun pääsisin takaisin juoksun pariin, niin elämäni olisi täydellistä. 😀