Inkivääriä ja baarimestaritrikkejä + ARVONTA

Olin eilen hauskassa tapahtumassa, josta on pakko tulla kirjoittamaan. En juuri koskaan kirjoittele pr-tapahtumista, joissa käyn. Koen, että siinä ei ole mitään jännää, jos patsastelen jossakin kokkaritilaisuuksissa skumppalasi kourassa. Kirjoittelen sitten, jos on jotain erityisen hauskaa ja eilen oli.

Sain Evoken tyypeiltä kutsun Ginger-iltaan ja hieman hämmentyneenä vastasin tulevani tilaisuuteen. Evoken luonnonmukaiset energiajuomat ovat minulle hyvinkin tuttuja tuotteita, mutten oikein kutsun perusteella hoksannut mikä tämä inkiväärijuttu nyt on. Paikan päällä selvisi, että Evoken ihmiset ovat ruvenneet tuomaan maahan Ginger Peoplen erilaisia inkiväärituotteita. Itselleni inkivääri on lähinnä tuttu sushilautaselta ja joskus hyvin harvoin olen käyttänyt sitä omassa ruoanlaitossa. Olen edelleenkin aivan paska kokki, mutta olen kyllä todella kiitollinen ruokailija.

Maistelin siinä erilaisia tuotteita ja aloin ymmärtää, mistä koko hommassa on kyse. Tuotevalikoimasta löytyy inkiväärinmakuisia tuotteita joka lähtöön. On marmeladia, sataprosenttista inkiväärimehua, siirappia, karkkeja, paloja, muruja ja mitä vielä. Inkiväärikarkkia maistaessani yhtäkkiä muistin lapsuudesta naapuriperheen, joka oli asunut pitkään jenkeissä ja toi sieltä mukanaan todella tulisia punaisia pommikarkkeja, joissa oli juurikin inkivääriä. Tää oli se juttu! Tosin se karkki oli niin tulinen, että kilpailimme siitä kuka saa syötyä karkin kokonaan. Moni ei siihen pystynyt . 😀 Ehkä makuaisti ja tulisuuden sietokyky on kehittynyt noista ajoista. Ginger Peoplen karkit potkivat vasta ihan lopuksi.

Tilaisuus pidettiin Vip Bartendersin tiloissa ja kohta selvisikin mistä syystä. Tuotteisiin tutustuttuamme Vip Bartendersin baarimikot esittäytyivät meille ja meidät jaettiin neljään pisteeseen oppimaan baarimikkojuttuja. Pääsin onnekkaasti Monnan kanssa samaan ryhmään. Meidän ryhmä pääsi ensimmäisenä kokeilemaan flööraamista, eli pullojen ja lasien heittelyä. Hieman nauratti kun kuulimme pääsevämme pehmustettuun tilaan. Lajin suomenmestari Nico Välimäki opetti meille flööraamisen ensimmäiset kikat ja kertoi vähän omasta taustasta lajin parissa. Tosi inspiroiva tyyppi ja oli tosi hauska kokeilla oppisinko temppuja. Pudottelin useampaan kertaan harjoituspulloa ja shakeria lattialle (onneksi oli ne pehmusteet), mutta opin kaksi trikkiä ainakin jotenkin. Tosi hauskaa ja vaikeeta. Pakko varmaan joskus kokeilla kotona. 😀

Seuraavaksi pääsimme kuulemaan vinkit kotibaarimikoille, miten drinkki kannattaa rakentaa. Makea kaipaa hapanta rinnalle ja muita käteviä vinkkejä, joihin ei tarvita mitään baarimikon työvälineitä, vaan jokaisen kodista löytyvillä välineillä voi tehdä ammattimaisen näköisiä drinkkejä. Tämäkin ammattikunnan näkee nyt ihan eri valossa. En ole koskaan oikein juonut drinkkejä, mutta alan ymmärtää miksi niitä juodaan. Nehän ovat kuin hyvä jälkiruoka.

Seuraavaksi oli minulle se haasteellisin osuus, nimittäin piti tehdä koriste drinkkiin. Käytössämme oli kurkkuja, appelsiineja, limejä ja sitruunoita sekä niiden käsittelemiseen veitsi ja kuorimavehje. Mun luovuus oli täysin kadoksissa, joten kyhäsin jonkun myttyrän vain cocktailtikun nokkaan. Samalla pisteellä harjoiteltiin myös vapaakaatoa ennen kuin meidät päästettiin itse tekemään drinkkejä oikean baaritiskin taakse, piti osata kaataa just eikä melkein 1 cl, 2 cl, 3 cl ja 4 cl molemmilla käsillä. Kun homma sujui oikealla kädellä, sama vielä vasemmalla ja yksi haastekerroin vielä lopuksi, eli kaato ja pysäytys ravistamalla. Tässä mä olin hyvä. 😀

Viimeisenä pisteenä meidän ryhmällä oli tuo drinkin teko ammattilaisvälineillä baaritiskin takana. Yllättävänkin hauskaa ja mielenkiintoista. Kaikki drinkit rakennettiin inkiväärin ympärille käyttäen Ginger Peoplen tuotteita. Jokainen sai valita kolmesta drinkistä itselleen mieleisimmän. Mä valitsin rommipohjaisen. Romminainen kun olen. Siihen tuli limemehua, pikku tippa tujakkaa inkiväärimehua, inkiväärisiirappia, rommia ja inkivääriolutta. Tuli tosi hyvää! Mä ihan innostuin miettimään, mitä kaikkea inkivääristä voikaan tehdä – siis alkoholittomia juttuja, kuten smoothieita tai ruokaa.

Tekstiä meinaa vain tulla, mutta varmaan parempi jättää jotain ensi kertaankin. Yksi asia vielä: Mä saan taas ARPOA teille jotakin! Ginger People lahjoitti minulle arvottavaksi yhden lipun I love me -messuille. Mikäli messulippu kiinnostaa, kirjoita kommenttiboksiin vinkki mihin ruokaan, leivonnaiseen, smoothieen tai muuhun syötävään inkivääri sinun mielestäsi sopii.  Tässä tapauksessa inkivääriä saa marmeladin, siirapin tai mehun muodossa? Lisäksi I love me -messuilla Ginger Peoplen osastolta saat -15 % kaikista tuotteista, jos kuiskaat taikasanan: endorfiinikoukussa. 🙂

25 thoughts on “Inkivääriä ja baarimestaritrikkejä + ARVONTA”

  1. Inkivääri sopii moneen, mutta syksyisin flunssakauden pyörteissä ehkä parasta on itsev tehty inkivääritee. Tuoretta inkivääriä palasia vedessä kiehautettuna ja puristetun limenmehun sekä hunajan kanssa nautittuna. Täydellistä sohvalla viltin alla nautiskeltuna.

  2. Ite oon käyttäny inkivääriä flunssan karkottamiseen ja ihanaan thaikkutyyliseen nuudeliwokkiin! Sopii hyvin näihin syksyn kirpeisiin keleihin 🙂

  3. Inkiväärimehu sopii niinkin perinteisesti kuin aamujuomaani vesi ja sitruuna. Tämän kombon vedän aamulla ja on pirtsakka olo ja nesteet liikkuu.

  4. Hei!
    Minäkin suurimmaksi osaksi käytän inkivääriä flunssan karkottamiseen. Joskus myös tulehduksen esim. polvi oli tossa ottanut itseensä ja oli limapussin tulehdus. Sisäisesti teenä silloinkin.

  5. Inkivääri sopii ruokiin eri muodoissa. Perinteisesti se on hyvä flunssan ehkäisyyn. Voisi kokeilla noita hilloja yms. esim. leivontaan (herkkuja ja flunssan karkoitusta samalla kerralla)

  6. Inkivääri sopii hyvin myös kanan marinointiliemeen. Inkiväärisiirappi voisi toimia tuossa tarkoituksessa raastetun inkiväärin sijaan.

  7. Flunssassa tai joulufiilistelyissä tykkään tehdä pikaglögiä: mehuun ripaus jauhettua kanelia, inkivääriä ja neilikkaa ja sitten muki mikroon 🙂

  8. Inkiväärishotti ripauksella sitruunamehua on omiaan pitämään vastustuskyvyn ruodussa! 🙂 ihanan pirtsakka yhdistelmä.

  9. Puuroon! Joskus flunssassa raastoin puuroon hieman inkivääriä ja käyttöön jäi.
    Liikaa ei saa laittaa, mutta antaa kivan pienen kirpakan maun. Ja varmaan pitää sen flunssankin loitolla.

  10. Mä olen tehnyt porkkana-inkivääri-sosekeittoa, hyvää ja mausteista, sopii talveen. Lisäksi inkivääriä laitan wok-ruokiin ja teehen, kuten monet muutkin.

  11. Inkivääri karkottaa flunssan! ja myös ennaltaehkäisee sitä.
    Eniten tulee käytettyä kanaruokiin, tuo mukavaa lisämaustetta!

  12. Itse olen kokeillut vain teehen hunajan kera flunssan karkottamiseksi, mutta lisävinkit ruuan käyttöön ovat tännekin tervetulleita 🙂

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *