#Endorfiinikylässä: Sauvarinne

Hejppa! Toinen jakso uutta videosarjaa tulee tässä. Tällä kertaa menin Heidille kylään. Heidi teetti minulla aika tiukat treenisetit Malminkartanon jätemäellä. Heidi tietää hyvin mun kuntotason, joten hän uskalsi pistää mut suhteellisen koville. Vedettiin rinnettä edes-takas puolitoista tuntia. Välillä hyppien, kävellen, loikkien, portaita kiiveten, sauvojen kanssa ja ilman. Viimeisenä ja pahimana treeninä pääsin tekemään pyramiditreenin. Se ei ehkä pelkältään olisi niin paha, mutta kun alla oli jo satoja rappusia, niin ei meinannut enää puhti riittää.

Tuon tyyppinen treeni on älyttömän hyvä tukiharjoitus juoksuun, varsinkin polkujuoksuun, koska siellä korkeuserot vaihtelee paljonkin. Tulipa ihan itse todettua, että mäkeä kävellen kiipeämininen (sauvojen kanssa tosin) on rankkaa. Sain sykkeen nousemaan lähestulkoon 180 iskuun minuutissa. Oivalsin, että se sopii penikkavaivaisille oivallisesti, koska ei tuu sitä samaa iskutusta kuin juoksussa, mutta saa silti treenattua tehokkaasti. Mahtavaa! Lisäksi tuollainen treeni sopii myös aloitteleville kuntoilijoille. Sauvarinnetreenin saa suoritettua, vaikka olisi huonokuntoisempikin, sillä sykkeen saa varmasti nousemaan, vaikka menisi hitaammin. Kunnon kohotessa tahtia voi lisätä ja kiipeämiskertoja.

Videolla tehtävää treeniä ei ole tarkoitus suorittaa identtisenä, vaan siitä kannattaa ottaa korkeintaan kaksi elementtiä ja tehdä niitä sitten määrällisesti enemmän. Heidin tarkoitus oli näyttää minulle ja katsojille mitä kaikkea voi tehdä.

https://youtu.be/dhccyqDMPy0

Tätä sarjaa on ollut niin hauska tehdä! Huomenna menen Fitness Führer -blogin Sofian kanssa tankotanssistudiolle. OH NO! Minä ja sana tanssi ei sovita yhteen, mutta nähtäväksi jää, miten tämä tankotanssi sitten. Pelottavaa!

Instagram: @heidionthego @endorfiinikoukussa
Snapchat: @elinamie (oon aika pahasti koukussa)

1 thought on “#Endorfiinikylässä: Sauvarinne”

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *