Booty workout

Sunnuntaina osa heimolaisista kokoontui taas Kaivopuistoon treenaamaan. Treenin tarkoitus oli pelastaa juoksusta kärsinyt tarakka. Loikittiin ylämäkeen, käveltiin askelkyykkykävelyä ylämäkeen ja tehtiin luisteluhyppyjä jälleen ylämäkeen. Loppubonuksena väännettiin kuntopiiri. Mikäs sen parempi lahja miehelle 12-vuotis hääpäiväksi on kuin kireä takamus? 😀


#heimobelfie 😀

Oon niin heimohuumassa, että en kestä, kun tämä kohta loppuu! Vastahan pääsin vauhtiin. Tänään juoksin töistä kotiin ja voin kertoa, että oli ehkä elämäni hirvein juoksu. Kyllä tuo booty workout tuntuu jaloissa ja pakaroissa. Lisäksi pohkeet ovat vieläkin aika herkät suuttumaan edellisten yhteisten heimotreenien jäljiltä. Huomenna olisi jälleen heimotreenit. Saa nähdä suoriudunko mä ollenkaan lenkille näillä pökkelöillä.

 

Tämä viikko huipentuu Naisten Kymppiin, jonne menen Run for Good -porukan supertyttöjen kanssa ZeroPointin standille myymään kompressiotuotteita. Myytyjen tuotteiden koko tuotto menee Lastensairaalalle. Tulkaa ostamaan itsellenne sähäkät sukat tai säärystimet ja samalla moikkaamaan. Olen siellä aamupäivän ennen juoksua. Yllä olevissa kuvissa nuo neonkeltaiset säärystimet ovat ZeroPointit. Ilman niitä en enää oikein uskalla juosta, koska pelkään penikkatautia.

Aurinkoista viikkoa ja hyviä treenejä!

2 thoughts on “Booty workout”

  1. Moikka Elina!

    Mun on nyt vihdoin kommentoitava sun blogiin. Oon seurannut tätä jo tosi pitkään ja pakko sanoa että oot kyllä supermotivoiva ihminen! Sain just päätökseen viisi vuotta kestäneen painonpudotuksen (40kg!) ja täytyy sanoa että oon innostunut juoksemaan ja ylipäänsä liikkumaan tosi pitkälti sinun blogisi ansiosta 🙂 vaikutat oikeasti ihan huipulta tyypiltä, kiitos mahtavasta blogista!!

    1. Mahtavaa! Onnittelut huikeasta suorituksesta!

      Kiitos itsellesi, mahtavaa kuulla, että olen voinut motivoida sua. <3

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *