Kävin Oulussa ihanan ystäväni Lauran kanssa treenaamassa. Samalla vaihdettiin kuulumisia missä kummankin elämässä mennään. Laiskuuttamme menimme Raatin uimahallin baarin tupakkakopin kokoiseen saliin, jossa toiminnallisen treenin voi suosiolla unohtaa. Salilla oli meidän lisäksi ehkä 15 miestä. Hiki haisi ja ähinää kuului, joku jopa rohkeni kysyä jalkaprässiä tehdessäni, että jaksanko. No jaksan! Kelkassa oli vasta 150 kiloa. Teimme rintaa, hauista, vatsoja ja lopuksi jalkoja.
Treenin lopuksi teimme salin pitkällä käytävällä akelkyykkyjä ja toiseen suuntaan burbeita. Huh! Sen jälkeen ei hetkeen jaksanut liikkua, vaan jäimme istumaan juttelemaan pitkäksi aikaa.
Ihanaa on ystävä yläasteajoilta. Vieläkin voi olla oma itsensä selittämättä mitään, kun toinen tuntee ja tietää. Aina voi jatkaa siitä mihin on viimeksi jääty. Kiitos Laura! <3