Ihmiset ovat loistavia keksimään erilaisia tekosyitä eri tilanteisiin. Toiset eivät ehdi syödä, toiset urheilla, kolmannet tehdä jotakin muuta. Kyse on vain siitä, etteivät he halua tehdä jotakin. Jos haluaa syödä kunnolla, syö kunnolla. Jos haluaa treenata, ehtii treenata. Jos haluaa, että koti on koko ajan siisti, sitä siivoaa koko ajan. Turha selitellä, että en ehdi jotakin, koska mulla ei ole aikaa tai se on käytännössä mahdotonta. Kaikki on mahdollista jos tarpeeksi haluaa ja kaikilla on vuorokaudessa yhtä monta tuntia. Valintakysymyksiä.
“En voi lähteä juoksemaan aamulla, koska…” Niin? Et halua? Siellä sataa. So? Pue sellaiset varusteet, joissa juoksu onnistuu. Tai sitten vain myönnä, ettet halua tehdä sellaista. Moni ihmettelee, miten ehdin sitä tai tätä. Miten olet noin hyvässä kunnossa? Minä haluan olla hyvässä kunnossa ja treenaaminen on mun henkireikä. Silloin aikaa siihen löytyy. Olen treenannut kahdeksan vuotta säännöllisesti, niin olishan se aika hullua, jos se ei näkyisi missään.
Mun mielestä kaikkien ei tarvitse olla hyvässä kunnossa, mutta jos kitisee siitä, että haluaa olla hyvässä kunnossa, niin silloin sen eteen pitää tehdä töitä. Mikään ei tule ilmaiseksi. Mä haluaisin olla yhtä hyvä laulamaan kuin siskoni, mutta en valita siitä, koska tiedän, että jos ottaisin yhtä pitkään laulutunteja ja paneutuisin musiikkiin yhtä suurella intohimolla, minäkin saattaisin olla yhtä hyvä.
Juoksin tänään sateessa töihin. Siitä nämä ajatukset kirposivat. Juoksu oli yllätyksekseni aamujuoksuksi nautinnollista. Siitäkin huolimatta, että eilen oli jalkapäivä ja selässä heilui painava reppu. Päivä lähti hyvin käyntiin.
Mitkä ovat sinun tekosyitä ja missä tilanteissa keksit sellaisia? Mä voisin väittää, että jokaisella on jokin. Mä käytän tekosyitä, jos pitää siivota.
En kerro tekosyitä, mutta kerron jotain muuta. En ole koskaan urheillut tai liikkunut säännöllisesti. Ei ole ollut mun juttu. Olisihan se ollut kiva juttu olla kunnossa, mutta käyntin aikani mieluummin johonkin muuhun. Sitten aloin lukemaan blogiasi ja mietin,että jos kolmen pienen lapsen äidillä on aikaa treenata noin paljon, niin on minullakin. Nyt olen jo vuoden liikkunut säännöllisesti vähintään kolme kertaa viikossa. Kiitos Sinun 🙂
Et usko, miten ihana oli lukea tällaista! Uskomatonta, että minä olen saanut innostettua sinut liikkumaan. Ihan herkistää tällainen. Tsemppiä jatkoon! <3
Niin juoksit sateessa töihin.. Tunnistin sut valkoisista kuulokkeistasi aamulla 🙂 muuten on niin pimeää että en aina huomaa sinua! Mulla ei ole tekosyitä, elän liikunnasta ja sen mukanaan tuomasta hyvästä olosta. Talviulkoliikunnan ansiosta en ole edes riittävän flunssainen ja nuhainen koskaan jättääkseni liikunnan väliin. Ja jos vähän tuntuu nuhaiselta, liikun rauhallisemmin. Ei pieni rasitus pahaa tee!
Aijaa! 🙂 Kuulostaa tutulta sun meininki. Mä jätän treenin väliin, jos on tosi kurainen olo, silloin ei jaksa yleensä töissäkään olla. Harvemmin tällaista tapahtuu. Paitsi, jos tietoisesti keventää. 😉
Sateella juokseminen on aina hianoo paitsi kaatosateella. =D
Kesällä kaatosadekaan ei haittaa. Sateessa juokseminen on kivaa, jos on oikeanlaiset varusteet.
Niin totta turiset. Kyllä sitä itseltäkin löytyy aikaa just niille asioille jotka ovat tärkeitä. Nykyään liikunnalle ja puutarhahommille. Koti on välillä hyrskyn myrskyn mutta lenkkipolku kutsuu. Vaikka eniten liikunta on verottanut mun telkan katseluelämääni. Sille touhulle ihmisillä tuntuu aina olevan aikaa! =)
Mäkään en katso telkkaria enää oikeastaan ollenkaan. Ainoastaan viikonloppuisin muutamat koko perheen ohjelmat. En usko, että olen jäänyt kauheasti mistään paitsi. 🙂
Oot niin oikeassa. Mä inhoan sitä, että joku valittaa huonosta kunnosta, ylipainosta, sotkusta, huonosta suhteesta, huonosta rahatilanteesta, jos ei itse tee asialle mitään. Kuittaa koko homman vaan, että ei ole aikaa, ei ole mahdollisuutta, ei ole sitä tai tätä. Yleensä aina on mahdollisuus, jos vain itse haluaa. Voi herätä aamulla aikaisemmin lenkille, voi jättää kahvipullan ottamatta, voi käyttää joka päivä kymmenen minsaa siivoamiseen, voi yrittää hoitaa parisuhdetta tai pyristellä siitä irti, voi vaihtaa ammattia tai keksiä lisätöitä. Aina se ei ole miellyttävää, mutta jos oikeasti haluaa, siihen pysytyy.
Satunnaisesti on ihan jees käyttää tekosyitä. Jos aamulla tuntuu, ettei jaksa lähteä sateessa juoksemaan, se on ihan ok, jos siitä ei sit valita koko päivää.
Tekosyyn ja oikean syyn erottaa siitä, että tekosyystä tulee morkkis, oikeasta syystä ei.
Naulan kantaan!
Niin totta! Itseä näin opiskelijana ärsyttää se, että toiset valittaa, kun ei ehdi opiskella kunnolla, koska on käytävä töissä ja toiset marisee, ettei oo rahaa mihinkään, kun opintotuki on liian pieni ja töihin ei voi mennä, että voi keskittyä opintoihin. Hmm… Itse oon tehnyt lähes koko opiskeluaikani töitä opintojen ohessa, suorittanut kaikki kurssit ajallaan ilman yhden ainoata hylättyä arvosanaa ja vielä ihan hyvällä keskiarvollakin. Kaikki asiat pystyy kyllä järjestämään, jos niin vain haluaa.
Mutta niin, niistä omista tekosyistä. Niitähän löytyy vaikka millä mitalla, jos on kyse esim. just siivoamisesta. Mä siirrän ja siirrän ja siirrän sitä, kunnes on aivan pakko ja silloin aina ärsyttää, että miksi taas piti päästää kämppä tähän kuntoon. Olisi niin paljon helpompaa siivota aina vähän kerrallaan, kuin joka kerta suorittaa hirveät suursiivot. Mutta luulenpa, etten tässä asiassa tuu ikinä muuttumaan 😀
Mä olen samaa mieltä, kaiken pystyy järjestämään, jos haluaa. Kaikki ei halua.
Kuulostaapa tutulta tuo siivouskuvio. Mä teen ihan samaa, vaikken oikeasti siedä sotkua. Dilemma!
Mun tekosyy on opiskelu. 8-16 koulua ja sen jälkeen odottaa tenttiin luku, esseet, seminaarivalmistelut jne. Mulle ei kelpaa, että pääsisin vain läpi ja hommaa riittää. Töitäkin pitää välillä tehdä.
Kesätöissä on ihana olla, kun kerkee kunnolla treenaamaan.
Kohta valmistunkin ja odotan sitä innolla, että saa olla vain töissä ja vapaa-aikaa viettää muidenkin kuin kirjojen parissa♡
Ei se oikeastaan ole edes tekosyy, vaan valinta. Haluat keskittyä opiskeluun täysillä ja annat sille kaiken. Mun mielestä tuo on ihailtavaa! Uskon, että nuo hedelmät kantaa pitkälle ja opiskelu on kuitenkin vain väliaikainen vaihe. Tsemppiä opintojen viime metreille! Treenaamaan ehdit kyllä vielä elämässäsi! 🙂
Totta kyllä! Jokaisella on tietysti joskus niitä päiviä, kun on vaan täyteen buukattu, esim. (7)8-15 opiskelun parissa koululla, 16-23 töitä 😀 Mut ei aina, ellei itse niin ole valinnut. Urheilun kanssa nää tekosyyt on vähän hankalia siinä mielessä, että jos paljon/kovaa treenaava ajattelee lepopäivänään, että väsymys on vain tekosyy, niin metsään (kohti ylikuntoa) mennään.. Yleisesti ottaen kuitenki se on just se tekosyy, joka määrittelee mitä ihminen jättää tekemättä.
Hyvä pointti! Kroppaa pitäisi myös kuunnella eikä sinne treenaamaan tarvitse joka päivä lähteä! 🙂 Mä olen ainakin perusluonteeltani sen verran laiska, että muistan kyllä ottaa itselleni lepoa ja lepo saattaa jäädä päälle, ellei revi itseään taas liikkeelle.
Ihan loistava kirjoitus, taas 🙂
Osui ja uppos.
Lapsuuden perheystävien äiti on korkeassa virassa ja ollut businessa mamma niin kauan kuin muistan. Aina kun heille meni vierailulle, ovella tuli vastaleivottujen kakkujen, pullien yms. tuoksu vastaan. Aikuisena olen miettinyt miten hän ehti aina kaikein?
Kun kysyin taannoin tästä: Apuja hän osti siivoukseen, että hänelle jäi aikaa niihin mitkä tyhjäsivät pään eli leipomiseen ja liikkumiseen. Meidän kaikkien pitäis miettiä mikä on se oma juttu, satsata niihin mistä ammennamme kaikkeen muuhun energiat.
Elisalla oli muuten yllä ihan loistavia mielipiteitä yllä!
Mä olen ihan samaa mieltä! Kaikkeen mihin saa ostettua helpotusta, niin ehdottomasti. Silloin saa vapautettua aikaa kaikkeen muuhun.
Ei oo enää tekosyytä jäädä sateella soffaan….adidas goretexit ja hölkälle…jeee,nyt ei enää varpaat kastu never.
Aijai! Sinä onnekas!
Mä ostin Icebugin nastalenkkarit, ei siis oo tekosyitä jättää reippailuja väliin talvella teiden jäätyessä! 😀 Talvella toki juoksu/lenkit vähenee pimeyden ja kylmyyden takia ja treenaaminen siirtyy sisälle, mut noiden avulla pystynee pitämää juoksutuntumaa yllä!
Pitäisköhän itsekni satsata moisiin?
Mä olin ennen just toi sun kuvailema ihminen. Liikuin epäsäännöllisesti ja söin vielä epäsäännöllisemmin. Kaikkeen löytyi aina tekosyy oli se sitten väsymys, kiire, huono ilma mikä tahansa syy kelpasi jäädä sohvalle sipsipussin kanssa. Vihasin itseäni ja syytin kaikkia muita huonosta olostani. Tänä syksynä päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja ilmoittauduin kuntosalin painonhallintaryhmään. Olen taas löytänyt liikunnan riemun ja nautin liikunnasta täysillä niinkun sillon joskus kauan sitten. Olen hiljalleen oppinut syömään järkevästi pienistä repsahduksista huolimatta. Vaikka en ole vielä perillä niin tää matka jo itsessään tuntuu tosi hyvältä! 🙂 enää en keksi tekosyitä. Ostin kivoja sailivaatteita ja kunnolliset ulkoiluvarusteet. Nyt ei ole sade tai mikään muukaan myrsky tekosyynä ja salillakin ilen oppinut treenaamaan. 🙂 sun blogia oon lukenut jo todella pitkään ja aina mietin miten ihmeessä sä voit saada tollaset kiksit jostain liikunnasta! Nyt mäkin alan jo ymmärtää 🙂 sun blogin pariin on aina kiva palata ja monia sun tekemiä liikkeitä olen itsekin kokeillut salilla. Hienoa että sulla on aikaa inspiroida muita! 🙂 olet musta tosi hyvä esimerkki kaiken ikäisille liikkujille!
Wau! Mieletöntä! Tosi hienoa, että olet löytänyt liikunnnan riemun!
Tosi kiva kuulla, että blogi inspiroi pysymään liikkeessä. 🙂
Mikähän se oma tilanteeni olisi…. no, olen aika hyvä keksimään tekosyitä sille, miksi pitäisi treenata myös välipäivänä ja miksei treenejä jätetä välistä, vaikka olisi pää kainalossa. Se on kai se mun ongelma.
Välillä tuttu tilanne myös tässä osoitteessa.
Olen lukenut tämän postauksen kolme kertaa 🙂 ja tämä on yksi motivaattorini. Sen myöntäminen, että kaikki on vaan tekosyytä olla huolehtimatta itsestään. Pienet lapset, työt, arjen pyörittäminen, kotityöt, väsymykset, miehet menot jne.. Olen ennenkin ajatellut, että nyt mä kyllä.. mutta se todellisen moodin kääntäminen päässä: että myöntää etten ole huolehtinut itsestäni.
Olen mennyt sen taakse ettei kolmen pienen lapsen äiti pysty/ehdi/jaksa/voi, samalla inhonnut itseäni olemustani laiskuuttani. Nyt ajattelen että ennenkaikkea itseni vuoksi on aika panostaa itseeni sekä lasten VUOKSI. Millaisen esikuvan haluan antaa heille?
Eihän ole liian myöhäistä?
Olet motivoiva esimerkki, kolmen lapsen työssäkäyvä äiti ja vaimo pystyy ja ehtii. Niin aion minäkin pystyä.
Kiitos tästä blogista!
Koskaan ei ole liian myöhäistä. Itseensä ja omaan hyvinvointiin kannattaa panostaa, se panostus heijastuu kotiin, parisuhteeseen ja työssä jaksamiseen.
Kyllä sinä pystyt! Ole armollinen itsellesi ja aloita leppoisesti ja tunnustellen, ei kannata heti pyrkiä samaan kuin minä – mulla on pitkä treenihistoria takana. 🙂 Tsemppiä kovasti!
Sun kommentti sai mut hyvälle tuulelle!