Juoksufiilistelyä

Tänään oli taas vuorossa viikon pitkä lenkki. Tällä kertaa uuden lenkkikaverin kanssa. Venytettiin lenkille lähtöä iltaan kuuman ilman vuoksi. Yritin taas ajoittaa syömiset ja juomiset lenkin ajankohtaan nähden optimaalisesti, mutta metsään meni, taas. Lenkille lähtiessä mulla oli aivan ähky olo ja ennen kymmentä kilometriä piti jo ensimmäisen kerran käydä vessassa ja toisen kerran 15 kilometrin kohdalla. Oon aivan toivoton. Siskolla olisi mennyt muhun hermot eikä olisi edes päästänyt mua vessaan, mutta onneksi uusi lenkkikaverini Anna oli mulle armollinen. 😀

Meillä molemmilla oli DS Trainerit! Kyllä näillä kelpaa vilistää.

Juoksu kulki alkuun aika tahmeasti, keskivaiheilla aika hyvin ja viimeinen kilometri meni taistellen. Loppujen lopuksi aivan huippu lenkki kuitenkin! Varsinkin kun ajattelee mitä vauhtia juoksimme. Lenkille tuli pituutta vähän päälle 23 kilometriä ja aikaa tuohon meni 2 tuntia 9 minuuttia. Mun uusi lenkkikaverini on kyllä superjuoksija, vauhti oli ihan toista luokkaa kuin omat pitkät lenkit. Anna olisi voinut juosta vielä kymmenen kilometriä, mutta mä en olisi juossut enää metriäkään. Oli jännä huomata, että jalat rullasivat koko matkan aika mukavasti eivätkä ne tuntuneet tukkoisilta. En oikeastaan tiedä, mistä voimien loppuminen johtui. Ehkä olin henkisesti valmistautunut vähän lyhyempään lenkkiin tai ehkä orastava päänsärky kertoi jostakin. Ei näistä aina tiedä.

Matka: 23,3 km
Keskivauhti: 5:32 min/km

Kesto: 2 h 9 min
Syke: keski – 156 bpm, max – 173 bpm
Kalorit: 1 220 kcal

Juoksu on kyllä lajien laji! Mikä kaunis aurinkoinen ja lämmin kesäilta taas koettu Helsingin katuja ja metsiä juosten. Ei kesäiltoja voisi paremmin kuluttaa ja sinne lenkkipolulle jäi taas kaikki negatiiviset fiilikset. Näitä tällaisia lenkkejä mä muistelen aina talvella, kun rämmin polveen asti lumessa. Näitä fiiliksiä pitää tankata ja oikein imeä jokainen tuoksu ja näky muistiin. Rakastan tätä lajia!

Mun kaunis ja kovakuntoinen juoksuseuralainen.

Ei niin kovakuntoinen bloggaaja 😀

Tämän päivän lenkin juoksin DS Trainereilla. Kengät tuntuivat hyviltä, vaikka sain rakon jalkaani. Ei näitä ole vielä lähimainkaan juostu sisään. Ensimmäinen pitkis näillä kengillä ja kaiken kaikkiaan kolmas lenkki näillä. Saa nähdä mitä jalat sanovat. Tai tiedän mä jo, etteivät ne tästä tykänneet. Ei pitäisi näin alkuun vetää noin pitkää uusilla kengillä, mutta en malttanut olla juoksematta. Tässä parhaillaan jalkojen päällä lepää kylmäpussi ja kohta vuorossa olisi venytykset. Anna antoi mulle sellaisen saarnan venyttelyn tärkeydestä, että yritän nyt skarpata venyttelyjen suhteen. 


Tämän viikon treenit, harvinaista, että on kaksi lepopäivää ja muutenkin aika rentoja treenejä. Välillä näinkin.

Viimeisen kahden viikon treenejä

Mites teidän treenit? Aurinkoa ja hyvää energiaa tulevaan viikkoon!

11 thoughts on “Juoksufiilistelyä”

  1. Hei,

    Lämmintä piti minunkin eilisellä pitkiksellä :). Olen käyttänyt Compeedin rakonestopuikkoa etukäteen pitkillä lenkeillä, kisoissa ja uusien kenkien kanssa totutellessa, toimii ainakin minulla.

    HCM olisi edessä ensi kuussa ja pohdin mitä päälle, jos on hellettä kuten viime vuonna. Sinulla oli viime vuonna kuvien perusteella löysä hihaton toppi päällä, voitko vinkata mistä sen hankit? Oliko teknistä matskua vai puuvillaa? Hihaton toppi olisi mukavin, mutta en haluaisi makkaroitani esitellä. Toisaalta mukavuus ennen kaikkea:)

    Mukavia lenkkejä!

  2. Kiitos vinkistä, enpä ole kuullutkaan moisesta. Tänään puhkaisin rakkulan ja iloisessa kaaressa nesteet turskahti ulos. 😀

    Mulla oli viime vuonna Hennesin joku lörppänätoppi, siis ihan joku perus ei ehkä puuvillaa, vaan jotain keinomatskua. Noita vastaavia saa varmaan joka rättikaupasta. Tuollainen löysä on tosi kiva lenkillä.

    Mukavia lenkkejä sullekin!

  3. Stadiumissa on Socin juoksutoppeja ja ne on ihanan ohuita ja kevyitä. 🙂 kivoja värejäkin on sattunut eteen.

    Onkin pitänyt kysyä, että syötkö jotain vitamiineja jne vai luotatko ruokaan vitamiinien ja kivennäisaineiden saamisessa? Käytätkö palautusjuomia? Taidat ainakin aiempien postausten perusteella syödä hyvin ja monipuolisesti 🙂

    1. Niin on, tosin mä en vähään aikaan osta mitään. 😛

      Mä syön satunnaisesti vitamiinilisää, erityisesti talvella tsemppaan niiden kanssa, mutta yritän syödä riittävän monipuolisesti, että saisin kaiken tarvittavan ihan ruoasta. Oon jotenkin tosi huono syömään mitään kapseleita ja litkuja.

  4. Mun treenit oli viime viikolla 15 tuntia pyöräilyä! Testasin maantiepyörää ja oli tosi kivaa! Onko maantiefillari sulla vielä haaveiluasteella, vai oletko päässyt kokeilemaan?

    1. Bongasin sinut perheesi kanssa eräästä ruokakaupasta tänään , taisin automaattisesti moikatakin sillä kai alitajunta kuvitteli meidän tuntevan koska luen blogiasi , ja instassa painelen “tykkää” nappia alituiseen :))
      No, ainakin tunnen miehesi lapsuudesta ja sinä tunnet mun sisaruksia. Eli moi vaan ja ensi kerralla esittäydyn lukijaksesi..

      Ja mun treenit — juoksut ja kahvakuulat näimmä tauolla olleet ainakin alkukesän, josko yrittäis tsempata ettei sitten syksyllä ole niin vaikeaa alottaa taas…

      1. No heipä hei, tunnistinkin sinut, koska näytät ihan minunikäiseltä siskoltasi. Taisin moikata takaisinkin. 🙂

        Kannattaa käydä vaikka kevyellä lenkillä lämpimässä kesäillassa. Se on ihanaa!

    2. No huh! 15 tuntia on aika hurjasti! Mä vieläkin vain haaveilen siitä maantiepyörästä. Nyt jos aloittaisin säästämään, niin saattaisin vaikka ensi synttäriksi itselleni sellaisen saada ostetuksi.

  5. Mietin mun lenkkareiden sopivuutta mun jalalle, oon nyt juossut Nike free runeilla ja sahän sanoit et sun jalka ei kestä niitä tai adduja yhtään.. mulla on aina penikat kipeet ja polvet. Juoksen kyllä harvakseltaan kun menee aika muissa lajeissa, mutta pitäisköhän mun ostaa taas tukeva kenkä? Onhan noi Niket tosi hepposet eikä tue yhtään, tulee kuitenkin aina juostua ainakin osan matkaa asvaltilla….

    1. Ehkä sitten kannattaisi miettiä tuetumpia kenkiä. Asicsit on meikäläiselle ihan parhaat, mutta on muillakin merkeillä hyviä. Nyt on hehkutettu myös Adidas Boostia. Varmimmin hyvän kengän saa valittua asiantuntijan avulla esimerkiksi 4Runnersin askelklinikalla.

      1. Joo asicseilla oon aikoinaan juossut, just harkitsen noita DS-trainereita, kun semmoset mulla joskus on ollut ja muistelisin niiden olleet hyvät, mut kiitos vinkistä, täytyy käydä askelklinikalla 🙂

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *