Rajahauta – Maakalla

Olemme tällä hetkellä Raippaluodon satamassa varikolla ja lepäämässä, mutta siitä myöhemmin lisää. Latasin juuri koneelle kuvia ja ajattelin puskea niitä nyt käsittelemättöminä suoraan maailmalle. Tässä postauksessa kuvat ensimmäiseltä legiltä Rajahaudasta Maakallaan.

Taivas ja meri oli ihan samanvärisiä, unen sinistä joka puolella.

Auringonlasku mereen

Kapteenikin malttoi nukahtaa. Minä olin ainoana hereillä ja ihailin auringonnousua ja sitä pelottavaa ukkospilven kehittymistä.

Ukkospilvi

Ukkospilvi purkautui ja kohta alkoi salamointi ja paukkuminen. Onneksi se ei tullut meidän päälle. Me saimme vain pienen sateen päälle.

Takanapäin aivan toisenlainen maailma, ei ukkosesta tietoakaan.

Ensimmäinen purjehduspätkä oli siis Rajahaudasta Maakallaan, joka on yhteensä 67 meripeninkulmaa (1 meripeninkulma on 1,852 km) ja 14 tuntia purjehdusta.

Seuraavaksi esittelen teille ihanan Maakalla-saaren, mutta sitä ennen korjataan veneen moottori, käydään saunassa ja ladataan tietokoneen akku. Tähän mennessä unta koko reissun aikana yhteenä 9 tuntia, juuri äsken heräsin 6 tunnin unilta. 

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *