Pitstop kalastajasaaressa

Rantauduimme Maakallaan maanantaiaamuna seitsemän aikoihin 14 tunnin yhtäjaksoisen purjehduksen jälkeen ukkosen pelossa. Alunperin tarkoitus oli purjehtia koko matka yhtä soittoa, toki säät huomioiden, mutta kummasti se vaan mieli muuttuu eikä haittaa yhtään rantautua. Tosin ei me maissa pitkiä aikoja viihdytä. Maakallassa teimme heti saarikierroksen ja huomasimme, että siellä oli kalastajat heti täydessä työn touhussa verkkojensa kimpussa. Olin käynyt tuossa saaressa kerran lapsena. Tuohon saareen ei ihan joka säällä pääsekään, koska saari on ihan keskellä merta ja kovalla merenkäynnillä sinne on vaikea rantautua.

 

Maakallan kirkko

 


Saaren pappila. 

Näillä kivillä käydään saaren itsehallinnon karikokous joka vuosi (historiaa alla)

Kalasatama

Saaressa olimme neljä tuntia. Nukuimme 1,5 tuntia, söimme, teimme eväitä valmiiksi ja lähdimme jatkamaan matkaa. Maakallasta veneen nokka lähti kohti Lohtajan länsiviittaa, siitä Tankarin majakan ohi kohti seuraavaa majakkasaarta Ritgrundia. Niistä seuraavissa postauksissa, mutta alla kiinnostuneille Maakallan historiaa.

Maakallan historiaa, kopioitu täältä

Maakalla sijaitsee 17 km Kalajoen heikkasärkiltä luoteeseen. Saari kohosi merestä 1400 luvulla ja ensimmäiset kalastajat käyttivät saarta tukikohtanaan 1500 luvulta lähtien. Saari on ollut perämeren tärkeimpiä kalastuspaikkoja ja niinpä kalastajia kerääntyi Kokkolasta sekä Oulusta ja Hailuodosta saakka. 1720 luvulla Ruotsin kuningas antoi saarelle itsemäärämisoikeudet, joita vieläkin saarella noudatetaan. Joka kesä kalastajat kokoontuvat yhteiseen karikokoukseen päättämään saaren asioista ja valitsemaan mm. haminamestarin sekä karineuvoston.
Vilkkaimpina aikona 1800 luvulla saarella asui kesäisin yli 300 henkeä. Maakallaan rakennettiin kirkko vuonna 1780, joka edelleen toimii saaren keskeisellä paikalla. Kesäisin kirkossa järjestetään karihartauksia ja on idyllinen paikka myös vihkitilaisuuksiin. Saarelta löytyy myös suomen pienin pappila, kalamuseo ja kalastajakylä. Maakallassa aurinko paistaa keskimääräisesti manteretta enemmän ja kallioilta ja hiekkarannalta löytyy myös uintimahdollisuus. 

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *