Kävin eilen luovuttamassa verta. Edellisestä kerrasta oli kulunut jo reippaasti yli puoli vuotta. Kännykkääni tuli viesti, jossa kutsuttiin tulemaan Iso Omenan Veripalvelupisteeseen, joka on maanantaista keskiviikkoon klo 19 asti auki. Punnitsin kotona – treeni vai verenluovutus ja päädyin verenluovutukseen. Pölähdin kymmentä vaille seitsemän Veripalvelun ovesta sisään keskimmäisen kanssa ja heti hönkäsin, että vieläkö pääsee luovuttamaan. Voi luovuttaa, jos ilmaantuu paikalle ennen seitsemää. Veripalvelun tilat oli aika hienot. Ihanan valoisaa ja raikasta ja henkilökuntakin oli ystävällistä, vaikka voisi kuvitella, että vähän ärsyttää, kun joku tulee ihan viime minuuteilla sisään.
Mulle verenluovutus on jostakin syystä tärkeä asia ja olen ylpeä siitä, kun käyn luovuttamassa ja saan luovuttaa. Eilen vähän jännitti, huolivatko he mua luovuttajaksi, koska leikkauksesta on niin vähän aikaa ja koska olin perjantaina ottanut päänsärkyyn Miranaxin. Onneksi kumpikaan ei estänyt luovuttamista. Hemoglobiinikin oli ihan hyvällä tasolla 135 (viimeksi se oli 147).
“Äiti, sattuuks toi?”
Tälläkin kertaa piti tytölle selittää miksi luovutetaan verta, kuka verta saa, mitä verelle tehdään luovutuksen jälkeen, saako miehet luovuttaa, miksi isä ei ole luovuttanut verta, mistä sinä saat verta luovutetun veren tilalle, tykkäätkö kun pistetään…
Tuli hyvä mieli!
Ihanaa, kun tyttö oli niin kiinnostunut asiasta! Nyt hän sai varmasti hyvää esimerkkiä tulevaa ajatellen! Mun isäni on luovuttanut iät ja ajat, ja sen innoittamana itsekin aloin luovuttajaksi. Nyt vain viime kerrasta on useampi vuosi aikaa, koska kaksi edellistä kertaa on päättynyt liian alhaisen hemoglobiinin vuoksi.. toi maraton-treenailu ilmeisesti vienyt senkin ilon. Katsotaan, josko syksyllä uskaltaisin taas yrittämään! 🙂
Mulla on sama tarina. Mun äiti on luovuttanut aina ja häneltä mä keksinkin tämän luovuttamisidean. Mullakin oli välissä synnytysten ja imetysten vuoksi pitkä tauko luovuttamisessa, mutta nyt luovutan aina kun saan ja muistan.
Verenluovutus on tosi hienoa. Kaikkien kuuluis kokeilla sitä ja jos sopii jatkaa. Itse en voi käydä luovuttamassa, kun pyörryn joka kerta sen jälkeen vaikka lepäileekin rauhassa… kolmannella yrittämällä kielsivät ettei tarttis tulla enää.
Mäkin kannustan kaikkia luovuttamaan, ketkä vain saa ja pystyy. Kaikki ei saa luovuttaa erilaisten syiden vuoksi.
Voi, mulla on ties kuinka kauan ollut aikeena mennä luovuttamaan verta, mutta niin vain aikeeksi se on jäänyt. Sain onneksi tästä sun postauksesta taas puhtia ja kesän aikana aion kyllä rohkaistua ja hoitaa sen ensimmäisen kerran alta pois! 🙂
Ja mulla olis sulle mun blogissa haaste: http://tb-suvin.fitfashion.fi/2013/05/28/haastaja/ 🙂
Teepä se, siitä tulee oikeasti tosi hyvä mieli!
Kiitos haasteesta, koitan muistaa vastata (mä oon tosi huono näissä).
Iso kiitos sinulle ja muille luovuttajille! 🙂 Itse sain punasoluja pariin otteeseen toipuessani massiivisesta syöpäleikkauksesta viime talvena.
Huh, näin se asia konkretisoituu. Toivottavasti voit nyt hyvin!
Niin tärkeä asia, hyvä et postasit myös tästä. Tunsin piston sydämessäni, etten ole luovuttanut. Omaa saamattomuutta. Ehkä korjaan asian piakoin. Ihana tuo kuva sun tytöstä! 🙂 Ilme on paljon puhuva ja paljon kysyvä! 🙂