New years eve ja vuoden aloitus

Vietimme uuden vuoden aaton ystäviemme luona juuri remontoidussa asunnossa. Asunto on sanalla sanoen upea. Remontti on tehty viimeisen päälle hyvällä maulla, että kävisi kateeksi, jos olisin siihen taipuvainen. Sisälläni asustava asuntokuvaaja heräsi ja teki mieli kuvata jokainen harkittu yksityiskohta, mutta en sitten kehdannut paria tunnelmakuvaa lukuun ottamatta.

Uudenvuoden vietossa mukana kaksi pikkumyynutturapäistä pimatsua, isoinkin oli mukana, muttei suostunut kameran eteen.

Loistokasta uutta vuotta teille kaikille!

Tänä aamuna kuopus oli jo pukenut tarhavaatteet päälle, kun tuli valittamaan, että “pää on painava”.

Selitys löytyi mittaamalla kuume. Puolen päivän jälkeen kaksi isompaakin valittivat huonoa oloa. Koko päivä on mennyt sohvalla Netflixistä leffoja katsellen ja torkkuen. Huomenna pääsen töihin. Ihanaa!

Potilaan hiustyyli

Loppuun vielä esittelen teille joululahjan itselleni, kellon.

3 thoughts on “New years eve ja vuoden aloitus”

  1. Ihanaa uutta vuotta sulleki.

    voi teilläkin kuumetta. meillä kaks pienintä koko joulun kuumeessa ja yskässä. Tänään pienin hoidon jälkeen ku harakja,ääni menny hoidossa. Toivottavasti ei nouse enää kuume.

    Ihanan joululahjan oot itelles ostanu. Mä ostin lasit ja piilarit. siinä oli lahjaa riittävästi. Mut oli hyvä hankinta piilarit noin kuntoilua ajatellen.

  2. Ihanaa Uutta vuotta sinullekin Eve! <3

    Ja kyllä tosiaan on ollut ihan huippu kaunis koti teillä juhlapaikkana.

    Ja ihanat söpöläistytöt taas letteineen kaikkineen. <3

  3. Oho, ihan unohtunut vastata näihin kommentteihin. Kiitos Hennalle uudenvuodentoivotuksesta! Samoin sinulle!

    Monnallekin ihanaa uutta vuotta! <3

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *