Tämä oli aamu suoraan sieltä. Heräsin neljältä siihen, kun lapset pyrkivät viereen 120 senttiseen sänkyyn. Käännytin niitä pois ja huomasin, että ikkunasta näkyvän männyn oksat painuvat alas raskaan lumenn painosta. Olin päättänyt juosta töihin, joka ei tuntunut enää hyvältä ajatukselta. Kello herättää 5.30, ei kiinnosta nousta. Kitisen miehen korvaan, että ei huvita herätä ja tuskailen lumentuloa. Painan torkkua ja painan sitä 10 min välein seitsemään asti ja joka kerta tuskastelen ilmaa. En tiedä mikä siinä olikin nyt niin masentavaa.
Seitsemältä nousen ylös ja päätän piristyä, mutta sitten muistin, että meillä ei ole kahvia! Ja kiire meinaa olla jo nyt. Menen suihkuun, kuivaan hiukset, etsin vaatteita, ei tunnu löytyvän mitään hyviä vaatteita. Lapset ovat kerrankin täysin omatoimisia ja pukevat ilman suurempia hoputuksia. Mies sanoo, että NYT pitää mennä. Menen autolle, hiukset hätäisesti pinneillä kerättynä pois silmiltä ja kasvot meikkaamattomina. Katson kelloa ja tajuan, että lapset eivät ehdi päiväkodin aamupalalle, joka kerätään klo 8.30 pois. Miehen pitäisi olla keskustassa palaverissa klo 9, eli emme ehdi palaamaan kotiin antamaan lapsille aamupalaa. Päätän lähteä viemään miestä töihin. Mies tosin ajaa ja minä istun vieressä ja meikkaan. Matkalla huomataan, että miehen bensakortti on jäänyt kotiin ja bensa loppuu. Mittari näyttää, että bensa riittää 32 kilometrin verran. Mies jää armeliaasti vähän aiemmin pois kyydistä ja lupaa kävellä loppumatkan, mä hyppään kuskin paikalle ja kurvaan lähimmälle huoltoasemalle tankkaamaan ja hakemaan lapsille aamupalaa. Mulla ei ole vielä valot päällä, enkä tajua ostaa itselleni kahvia.
Ja sitten auton nokka kohti Espoota. Pitää käydä kotona vielä mutka, koska kuopuksen kauluri oli jäänyt sinne. Ja sitten vihdoinkin päiväkodille. Lapsista aamu oli hauska, koska saivat tehdä pienen kiertoajelun ja syödä aamupalaa autossa. Alkoi muakin vähitellen hymyilyttää, kun luukutin autossa hyvää musiikkia. Lapset jäivät päiväkodille ihan hyvillä mielin, siellä oli muuten muitakin myöhäisiä ja heilläkin tuntui olevan huono aamu. Mä hyppäsin takaisin autoon ja jatkoin musiikin luukuttamista. Fiilis kääntyy koko ajan parempaa kohti. Hyvää musiikkia, KAHVIA, paikka parkkihallista, työkaverit ja inhimillinen sähköpostimäärä. Kyl se tästä.
[youtube http://www.youtube.com/watch?v=9dcwDuP8XqY] [youtube http://www.youtube.com/watch?v=mz9XLffRZiQ]
Sori, mutta aamunne kuulostaa katastrofilta! Mutta pääasia, että kaikki meni loppujen lopuksi ihan hyvin ja lapset tykkäsi. Voisin vaan itseni kuvitella aivan hermoraunioksi ko tilanteessa. En itse koskaan pystyisi torkuttaan… eipä kyllä ole liukuva työaikakaan.
Parempaa loppuviikkoa teille kaikille!
Ezzuli: Siltä se kyllä tuntuikin. Päivä kuitenkin parani iltaa kohden, joten kokonaisuutena ihan hyvä päivä ja lasten suhtautuminen oli jotenkin ihanaa. Siitä on itselläkin opittavaa.