Ihana kiireetön lauantai. Aamupäivä meni siivotessa. Iltapäivällä mies lähti firman pikkujouluihin ja mä hain siskon lapsineen meille leipomaan pipareita.
Me ollaan lapsena tehty joka joulu nimipiparit roikkumaan olohuoneen ja ruokailuhuoneen välissä olevan oviaukon yläpuolelle. Siellä ne ovat roikkuneet loppiaiseen saakka, jolloin ne on saanut syödä. Nimipipareiden leipomiseen on oleellisena osana kuulunut Bachin jouluoratorion kuuntelu. Mä oon vaihtelevalla menestyksellä tehnyt omalle perheelle nimipiparit. Nyt on ollut sopivan hyvät fiilikset, niin jaksoin innostua tästäkin perinteestä. Leivoimme lasten kanssa yhdessä kynttilän valossa ja kuunneltiin jouluoratoriota ja muuta klassista, josta tulee lapsuus ja isän pianonsoitto mieleen.
Meillä piprut pääsi ruokailutilan ikkunaan. Ikkunan heijastuksessa näkyy sisko siivoamassa keittiötä.
Nyt lapset nukkuu ja me poksautettiin siskon kans pullo auki. Kynttilät palaa edelleen ja on ihan hullun hyvä mieli.
Oi, ihana perinne. Pitääkin varioida tästä sopiva muunnelma meidän perheelle!
Ihana lauantai!
Ja hei vähän kätevä idea käyttää lääkeruiskua pursottimena!
Senja: Yllättävää, miten ihania perinteet ovatkaan. Nyt mä jotenkin tajuan niiden merkityksen.
Suvi: Niin oli. Tosi ihana, hyväntuulinen ja rento. Ajatella, että minä, anti-keittiöihminen, keksin jotain tuollaista! 😀