Onnenpäivä

Nyt se päivä koitti! Mä juoksin tänään! Oi sitä onnea! Olin päättänyt kävellä töihin, koska pyörä oli jälleen kerran jäänyt viikonlopun kynnyksellä töihin. (Mä oon muuten laiskistunut ja sen kyllä huomaa.) Lähdin hyvissä ajoin liikenteeseen, että ehtisin suht aikaisin töihin. Kävelin kotipihasta pyörätielle ja päätin kokeilla juoksemista. Ajattelin, että juoksen niin pitkään, kuin jalat kestää ja lopetan heti, jos rupeaa sattumaan liikaa. Itse asiassa ei sitä kyllä juoksemiseksi voinut sanoa. Mä hiivin. En pysty ottamaan pitkiä askeleita, enkä pysty hyppäämään koko painolla suoraan jalan päälle. Hiippailin varovaisesti, vaikka välillä teki niin mieli lähteä musiikin tahdissa juoksemaan niin kuin ennen loukkaantumista. Maltoin kuitenkin, koska nivusessa oli koko ajan pikkuisen kiristävän kipeä tunne. Vajaan kahdeksan kilometrin matkaan meni 52 minuuttia. Ihanaa! Voi että tulikin hyvä fiilis, että mä vihdoinkin alan olla kunnossa. En aio lannistua, vaikka jalka on nyt taas vähän arka juoksun jälkeen. Pitää venytellä ja antaa aikaa ennen kuin juoksen taas seuraavan kerran.

Kotiin pyöräillessä sain ihailla kaunista auringonlaskua ja kuunsirppiä. Hyvä maanantai!