Totaalisesti lomalla

Loma on tempaissut niin pahasti otteeseensa, etten meinaa muistaa päivittää blogia, urheilla, ottaa kuvia tai tehdä mitään muutakaan järkevää. Perjantai meni ulkoillen ja uiden. Oli ihana hellepäivä ja mun oli ihan pakko uida meressä. Vasta sukellettuani muistin, etten olisi saanut uida viikkoon. Hups. No, onneksi haava on jo kiinni ja antibioottikuuri edelleen päällä. Perjantai-iltana päätimme lähteä miehen siskon perheen luo syvälle Espooseen. Muut menivät autolla ja mä pyöräilin perässä (n. 20 km). Oli ihanaa pyöräillä pitkää suoraa. Kylässä oli sen verran mukavaa, että jäimme yöksi ja vielä toiseksikin yöksi. Lauantaina mies kävi hakemassa kotoa pyörän. Tänään pyöräilimme yhdessä kotiin, lapset saivat autokyydin.

Huomenna alkaa viimeinen lomaviikko. En haluaisi ajatella vielä töihin palaamista, mutta väkisinkin ajatukset karkailevat tulevaan arkeen. Onneksi kesää ja ihania pyöräilykelejä on vielä jäljellä. Ensi viikosta alkaen täytyy taas palata takaisin normaaliin treenirytmiin, tällainen velttoilu alkaa nyppimään, mutta lomailuun voisin tottua. Ihanaa olla kiireettömästi lasten kanssa, puuhastella kotona tekemättömiä kotihommia, ulkoilla, katsoa elokuvia ja vain olla. Mies kysyi multa eilen, että olenko pystynyt rentoutumaan lomalla. Ai että olenko? No olen. Ensimmäisen lomaviikon purjehdusreissu oli kyllä niin loistoveto, koska ensimmäisestä päivästä alkaen olin niin irti arkisista asioista kuin vain voi olla.

Tässä teille tämän viikon ainoa edes jotenkin järkevä valokuva. 😀 Viikonlopun aikana en ottanut ainuttakaan valokuvaa, vaikka kamera ja pari objektiiviakin oli mukana.

 

2 thoughts on “Totaalisesti lomalla”

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *