Ihana voimaharjoittelu

Olen tehnyt paluuta treenien pariin tauon jälkeen. Olin kesällä niin kuormittunut, ettei treeneistä tullut mitään. Pidin Levi Extreme Triathlonin jälkeen pidemmän paussin kovemmista treeneistä ja vasta nyt olen treenannut säännöllisemmin. Edelleen täytyy olla tarkkana treenimäärien ja palautumisen kanssa.

Tällä kertaa en asettanut itselleni minkäänlaisia tavoitteita. Ajattelin, että olisi kiva taas treenata säännöllisesti, en muuta. Liikkuminen pitää mielen ja kehon paremmassa kunnossa. Halusin treenien tuoman hyvän olon takaisin ja päätin lyöttäytyä mieheni seuraksi salille ja mennä sinne aina kun hänkin. Aluksi en tiennyt etukäteen, mitä sinä päivänä tehdään. Menin vain paikalle asianmukaisissa varusteissa ja luotin, että mies kertoo mitä tehdä. Salilla sain mieheltä tarkemmat ohjeet päivän treeniin.

Lähtötaso nolla

Mies oli päättänyt, että minusta tehdään vahva, joten hän suunnitteli minun treenit sitä tavoitetta ajatellen. Minulla itselläni ei ollut mielipidettä asiaan, mulle oli aivan sama. Halusin vain saada treenirutiinista kiinni.

Olemme tehneet syksystä asti kaksi kuntosaliharjoitusta viikossa ja sen lisäksi loikkatreenejä ja kävelylenkkejä. Tämän lisäksi olen käynyt satunnaisesti myös juoksemassa ja pyöräillyt työmatkoja. Eilen aloitin tauon jälkeen myös uintiharrastuksen.

Tykästyin voimatreeneihin, koska tuloksia rupesi tulemaan melko nopeasti. On ollut mahtavaa huomata, että painoja saa lisätä koko ajan. Tulokset motivoivat ja palkitsevat. Treenini lähtivät liikkeelle aikalailla nollasta, sillä en ole koskaan tehnyt puhtaasti voimatreeniä eikä mulla ollut siihen lainkaan hermotusta. Takana oli myös pitkä treenitauko kaikenlaisesta lihaskuntoharjoittelusta. Aloittaminen oli vaikeaa ja salille raahautuminen vaati erityisiä ponnisteluita.

Voimatreeniin vaadittavan hermotuksen puutteesta kertoo se, että saatoin tehdä 10 toiston sarjan jollakin tietyllä painolla ja siihen kun lisättiin esimerkiksi viisi kiloa, niin en saanut sillä tehtyä edes yhtä toistoa. Voimani olivat myös todella epäsuhtaiset. Saatoin tehdä penkkiä ja kyykkyä samoilla painoilla.

Voimatreenin resepti

Treeni-into kasvoi tulosten myötä ja salille lähtemisestä on tullut koko ajan vain helpompaa. Treenien edetessä aloin myös saamaan jutun juonesta kiinni. Olin ilmestynyt salille aina ihan nollat taulussa ja tehnyt kaiken mitä pyydettiin sen enempiä miettimättä. Mulla meni yllättävän kauan tajuta, että samoja pääliikkeitä tässä hinkataan viikosta toiseen hiukan erilaisin toistoin ja painomäärin. Olemme siis tehneet voimatreeniä, eli teemme enintään kuuden toiston sarjoja.

Aluksi yritin tehdä maastavetoa yhtenä pääliikkeenä, mutta mun selkä ei sitä kestänyt, joten se liike täytyi jättää pois. Olen tehnyt pääliikkeinä toisena treenipäivänä etukyykkyä (takakyykyn sijaan, selän takia) ja vauhtipunnerrusta. Toisena päivänä pääliikkeenä on penkkipunnerrus kapealla otteella ja sen lisäksi maastavedon sijasta vähän vaihdellen takareisiliike/takakyykky vähän pidempinä sarjoina ja pienemmillä painoilla. Pääliikkeiden lisäksi teen 2–6 apuliikettä kolme pidempää sarjaa kutakin (8–20 toistoa) ja keskivartaloliikkeet.

Nyt on tämä voimajakso lopuillaan. Maanantaina tein etukyykyssä ja vauhtipunnerruksessä suurimmilla painoilla tähän asti. Huomenna on penkkipunnerruksen vuoro. Etukyykky meni tosi kevyesti, eli olisi mennyt isompikin paino, mutta tällä hetkellä tulos oli 57,5 kiloa, kun lähdin liikkeelle 30 kilon sarjapainosta. Vauhtipunnerruksessa sain nyt 45 kiloa. Tämä liike on mulle edelleen teknisesti haastava, mutta eteenpäin tässäkin on menty, aloitin 20 kilon sarjapainosta.

Tulokseni eivät ole omaan treenitaustaani nähden kummoiset, mutta ei niiden täydykään. Treenaan täysin omaksi ilokseni ja kehitys onkin ilahduttanut suuresti. On niin riemastuttavaa kehittyä ja huomata voimien kasvavan! Kaikenlaisia treenipäivityksiä ja tuloksia lukiessa kannattaa aina huomioida, minkälainen tausta treenaajalla on. Minä olen treenannut vuosia. Lihasmuisti toimii, vaikka minusta tuntuikin, että nollasta lähdettiin liikkeelle.

Nyt se löytyi!

Sain blogin kautta mahdollisuuden mennä kokeilemaan CompactFit Movement Centerin Movement-starttikurssia. Ennen kurssille osallistumistani päätin mennä käymään katsomassa paikan. En ole perehtynyt movementiin aikaisemmin, mutta CompactFitin sivuja selatessa innostuin. Tämähän vaikuttaa juuri siltä, mitä olen etsinyt. CompactFitissä keskitytään luonnolliseen liikkumiseen ja luonnollisiin liikeratoihin.

Perjantaina astelin tuonne salille ja olin heti ihan haltioissani. Pelkkä sali ja sen ilmapirii sai mut inspiroitumaan. Oli puolapuut, renkaita roikkui katosta, tatami, kahvakuulia ja painoja voimaharjoittelua varten. Salin omistaja Nora houkutteli mua jäämään kokeilemaan kohta alkavaa voima-tuntia ja mähän jäin, olihan mulla treenikamat laukussa mukana.

Alkulämmittelyssä jo kävi heti selväksi, että kyseessä on erilainen lähestymistapa liikkumiseen. Alkulämmittelyssä ei tehty aerobicliikkeitä, vaan ensin vähän availtiin lonkkia seisten ja sitten istahdettiin kyykkyyn ja lähdettiin siitä vähitellen availemaan paikkoja tulevaa kyykkytreeniä varten. Vaikka tunti oli ohjattu ja meitä oli treenaamassa useamman henkilön ryhmä, kyseessä ei todellakaan ollut mikään ryhmäliikuntatunti. Ohjaaja Jyrki neuvoi esimerkiksi minulle liikkeitä, joita en ihan heti oivaltanut. Varsinaisen treenin aikana sain kullanarvoisia vinkkejä, miten voisin parantaa kyykkytekniikkaani. En ole koskaan aikaisemmin saanut ammattilaiselta kommentteja tekniikastani, joten olin siitä tosi kiitollinen.

Mä olen ihan aidosti tosi innoissani tuosta salista. Tiedättekö kun usein uudessa paikassa ja uusien ihmisten keskellä tuntee olonsa ulkopuoliseksi ja rupeaa jännittämään. Tuolla mua ei jännittänyt. Ilmapiiri oli tosi avoin ja lämmin – yhteisöllinen. Minut otettiin ryhmään mukaan hymyilemällä lämpimästi ja jutustelemalla.

Mä taisin löytää sen mitä olen etsinyt. Salin, jossa voi tehdä voimatreeniä, mutta parantaa liikkuvuutta ja opetella liikkumaan kehoa kuunnellen. CompactFitissä on nimittäin monenlaisia tunteja, kuten esimerkiksi handstand, talent…  Tänään pääsen ensimmäiselle starttikurssitunnille. Jee! Tulette varmasti kuulemaan paikasta vielä lisää.