to top

Mikä minusta tulee isona?

Otsikossa olevan kysymyksen äärellä olen tällä viikolla viettänyt aikaa. Mainitsin tästä edellisessä postauksessa. Meillä on koulussa menossa tähän aihepiiriin liittyvä projekti, jonka sysäämänä tämän asian syvällisempi tarkastelu on ollut ajankohtaista. Meitä kehotetaan haaveilemaan ja unelmoimaan. Blogit, lehdet ja some julistaa tätä. Usko unelmiisi ja tee kovasti töitä unelmiesi eteen, niin kaikki on mahdollista, näin sanotaan. Some inspiroi meitä tavoittelemaan niin sanottua Instagram-ystävällistä elämää. Näemme sosiaalisessa mediassa monenlaista kauneutta, joka ainakin itselleni tuntuu kovin vieraalta ja kaukaiselta. Minun some- ja blogikuplani on antanut minun ymmärtää, että useimmat unelmoisivat jotenkin yksimielisesti samantyyppisistä asioista. Harvemmin nostetaan esiin arjen kauneutta ja onnellisia asioita. Ne koetaan liian tavalliseksi ollakseen inspiroivaa. Olen tainnut sivuta tätä asiaa joskus aiemmin kertoessani siitä, että ärsyynnyn kehotuksesta jahdata unelmiaan. En ole pessimistipertti, enkä...

Continue reading

Unelmista ja positiivisuudesta

Olen pohtinut viime aikoina keskustelua ja elämänohjeita, jota käydään unelmoinnista ja unelmien tavoittelusta. Olen jostakin syystä ärsyyntynyt tästä keskustelusta ja siitä, miten kaikkeen pitäisi suhtautua positiivisesti, että universumi vastaisi samalla mitalla sinulle. Oikea elämä ei aina kuitenkaan mene niin. Tiedättekö kun joskus elämä tuo eteen kasan paskaa? Välillä se on sellaista liejua, että sen pois lapioiminen on käytännössä mahdotonta ja lapioidessa siihen sotkeutuu väistämättä itsekin. Joskus se on nätti kikkare, jonka voi kevyesti vippasta pois tieltä. Pahoittelen kuvottavaa kielikuvaa, mutta aika totta, vai mitä? Vaikea siihen liejuun on suhtautua positiivisesti, ainakaan ihan äkkiä, jos on yltä päältä paskassa. Omalla asenteella on ihan älyttömän paljon merkitystä, tietysti. Mutta sellainen mustavalkoinen ajattelu siitä, että täytyisi aina suhtautua kaikkeen hymyssä suin, että saisi sitä hymyä takaisinkin, on suoraan sanottuna ärsyttävää. Että...

Continue reading