Avantouintihurahdus

Olen aina ihaillut avantouimareita ja haaveillut, että uskaltautuisin itsekin kylmään veteen. Palelen herkästi, enkä ole koskaan tykännyt uida kylmässä vedessä. Etelän lomillakin meriveden täytyy olla riittävän lämmintä, että minut saa uimaan.

Olen totuttautunut kylmään veteen asteittain. Ensin aloitin avovesiuinnit märkäpuvun kanssa. Myöhemmin opettelin käymään uintitreenin jälkeen aina uimahallin kylmävesialtaassa. Viimeisin sysäys kohti avantouintia tapahtui viime syksyn vaelluksella, kun uskaltauduin pulahtamaan raikkaaseen tunturipuroon. Pulahduksen jälkeen tuli hurjan hyvä olo. Se hyvä olo oikein ryöpsähti.

Joululomalla vihdoinkin koitti se hetki, kun menin avantoon. Avanto ei kyllä todellakaan houkutellut ensikertalaista. Tuolloin oli kolea sää, inhottava tuuli, hyytävän kylmä vesi ja kaupan päälle vielä tihkusade. En ollut muistanut pakata tuolla kerralla reppuun edes pyyhettä, sentään uimapuku oli mukana. En saanut edes pyyhkeestä suojaa. Onneksi uskaltauduin veteen, sillä se olo on aivan huikea sen jälkeen.

Tuon kerran jälkeen olen jatkuvasti halunnut päästä uudestaan kylmään veteen. Jotain siitä selvästi saa, kun se noin koukuttaa. Viime viikon vapaapäivänä sain äitini houkuteltua mukaan ja menimme heti aamusella merenrantaan pulahtamaan. Meidän lähirannalla ei ole lämmitettyjä pukukoppeja tai saunaa, mutta en mä niitä kaivannutkaan. Laiturilla vain vaatteet pois ja veteen. Pulahduksen jälkeen keho selvästi rupesi lämmittämään itse itseään. Ainoastaan varpaita paleli hiukan, muuten oli lämmin ja se sama lämpö ja hyvä olo kesti pitkälle iltapäivään.

Nyt taas odotan seuraavaa kertaa. Ehkä perjantaina menen uudestaan.