Ensimmäisen päivän vaelluskertomus
Tolosjoen laavu–Kuusipäänoja 15 km
Reissun ensimmäinen yö taisi olla pakkasyö, mutta riippumatossa ei kuitenkaan palellut. Aamulla mittasin auringonnousun jälkeen Garminillani lämpötilan ja se näytti +4°C. Heräsin innoissani jo puoli kahdeksalta. En halunnut herättää Ramia, vaan menin laavulle keittelemään kahvia ja lämmittelin käsiäni kahvikupin ympärillä. Olo oli hykerryttävän onnellinen siinä ihmetellessäni uutta päivää.
Päivän vaellus alkoi joen ylityksellä. Joki oli laavun kohdalta aika leveä, mutta vesi oli onneksi sen verran matalalla, että ylitystä ei tarvinnut jännittää. Vesi oli aivan hyytävän kylmää ja varpaat olivat ylityksen jälkeen pitkään kohmeessa.
Lähdimme kulkemaan ensin kaunista joen vartta, kunnes tulimme Iso Harrivaaran kohdalle, jota lähdimme kiipeämään ylös. Seuraavaksi kipusimme Siliäselälle ja siitä otimme suunnaksi Selperinojan, mutta koska kuivan kesän jälkeen moni vesistö oli kuivunut ja sen vuoksi pelkäsimme, että ojakin olisi kuivunut, niin otimme varman päälle ja päätimme lähteä kartassa näkyvän isomman ojan, Kuusipäänojan, suuntaan. Kummankin vesipullon pohja oli tässä vaiheessa näkyvissä ja seuraava vedenottopaikka olisi sitten samalla leiripaikka.
Koko päivän aurinko paistoi kuumasti ja t-paidoissa kävellessä hiki virtasi. Eteneminen poluttomassa maastossa vaaroilla ja tuntureilla oli hidasta ja vaivalloista. Onneksi Kuusipäänoja oli eteläsuomalaisen mittapuulla joki, joka virtasi ihanasti kohisten.
Löysimme kivan leiripaikan ojan törmältä maisemapaikalta. Iltaruoka maistui rasittavan päivän jälkeen lähestulkoon ravintolaruualta. Ruuan jälkeen olo oli euforinen. Perusasioiden merkitys korostuu vaelluksilla ja niistä osaa nauttia aivan eri tavalla kuin kaupungissa.
