Takapenkin härvääjä saa nykyään kiitettäviä

Olo alkaa olla melkoisen kevyt! Suoritin juuri äsken vuoden viimeisen tentin. Uskoakseni tentti meni läpi. Huomiselle jää enää pari koulutehtävää ja sitten pääsen joululomalle! Lomani kestää peräti tammikuun puoleen väliin, eli vihdoinkin minulla on aikaa panostaa myös blogiin.

Tämä vuosi on ollut palkitseva, mutta samaan aikaan myös aika raskas. Päätin suorittaa opinnot pikatahtia alta pois, ettei opinnoista koituisi kovin paljoa taloudellista taakkaa. Tästä johtuen vuosi on ollut todella hektinen. Vuoden saldoksi tulee lähes 100 opintopistettä. Se on melko paljon, kun koko koulutusohjelman laajuus on 240 opintopistettä ja sen suoritusaika on 4,5 vuotta.

Ensi vuodelle jää enää pari hassua kurssia, opinnäytetyö ja työharjoittelu – sitten olen valmis medianomi! En meinaa uskoa, että se todella tapahtuu, mutta vahvasti alkaa näyttämään siltä.

Taisin joskus vuoden alussa kertoa heikosta itsetunnostani erityisesti opiskelijana. En ole koskaan aiemmin pärjännyt koulussa, kunnes nyt, aikuisena. Nyt olen saanut ruotsia lukuun ottamatta vain kiitettäviä. Edelleen jokaisen kiitettävän arvosanan kohdalla ihmettelen, onko tämä numero nyt todella annettu minulle.

Tänään koululle tullessani mietin, miten älyttömän suuri vaikutus onkaan motivaatiolla ja sillä, että aidosti uskoo itseensä. Tänä vuonna päätin, että nyt minä hoidan tämän. Lisäksi mulla oli (on edelleen) voimakas halu oppia uutta.

Aloitin tämän samaisen tutkinnon alunperin vuonna 2006, jolloin olin edelleen vanhojen koulutraumojeni vanki. Se vankila piti minut niin tiukasti otteessaan, etten uskaltanut edes yrittää. Epäilin älykkyyttäni ja kykyäni oppia enkä uskonut, että minusta on opiskelemaan ammattikorkeakoulussa. Silloinkin tuli yllätyksekseni onnistumisia, mutta ei samalla tavalla kuin nyt.

Toisaalta, nyt aikuisena, on ehtinyt saada elämänkokemusta ja työkokemusta ja niiden myötä taitoja priorisoida ja hallita välillä kaoottiselta tuntuvia vaiheita. Olen tällä hetkellä itsestäni oikeasti ylpeä ja se on paljon! Olen niin iloinen, että uskalsin lähteä opiskelemaan vielä tällä iällä ja tällaisessa elämäntilanteessa.

Tulevaisuus on vielä mysteeri, mutta tavoitteet ja haaveet alkavat olla selvillä. Nyt on hyvä fiilis!

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *