Jätepäiväkirja

Aloitimme perheessämme tehostetun kierrättämisen viime syyskuussa. Tämän seurauksena olemme onnistuneet vähentämään taloutemme sekajätteen määrää huomattavasti. Ennen tätä tehostusta jouduimme tyhjentämään sekajäteroskiksen lähestulkoon päivittäin, vaikka aloimme kierrättämään muovijätteet jo saman vuoden maaliskuussa. Syyskuun jälkeen olemme tyhjentäneet sekajäteroskiksen vain kolme kertaa.

Syyskuussa innostuin Minnin inspiroimana tavoittelemaan sekajätteetöntä elämää. Aluksi käytin päivittäin HSY:n jäteopas -sovellusta, josta tarkistin miten erilaiset jätteet kuuluu kierrättää. Jäteopas ei ihan kaikkiin kysymyksiin antanut vastauksia ja siksi ajattelinkin jakaa arkiset kierrätysvinkit tämän postauksen kautta.

Maanantai

Kahvi loppui. Ihmettelin kahvipaketin kääre kädessäni, meneekö tämä sekajätteeseen vai muovinkeräykseen. Useimmat kahvipaketit voi kierrättää muovijätteeseen, vaikka pakkauksessa on foliolta näyttävää materiaalia.

Tiistai

Suihkun jälkeen kuivaan aina korvakäytäväni vanupuikolla, koska muuten vesi jää korvakäytävään humisemaan. Millä korvaan tämän muoviturhakkeen? Olisiko mitään ympäristöystävällisempää versiota vanupuikolle? Muovinen vanupuikko heitetään muovijätteeseen.

Keskiviikko

Vanupuikot loppuivat ja yritän nyt olla ostamatta uusia. Kierrätin pakkauksen kannen muovijätteisiin ja pahvinen laatikko-osa meni kartonginkeräykseen.

Torstai

Irtomyynnistä ostetut leivät pakataan paperipussiin, jossa on muovinen ikkuna, tämä pussi kierrätetään kartonginkeräykseen.

Perjantai

Silmäni osuvat eteisessä olevaan pussiin, jossa on jo hetken aikaa odottanut rikki mennyt modeemi johtoineen pääsyä oikeaan lajittelupisteeseen. Näille rikkinäisille elektroniikkalaitteille on erilaisia kierrätyspaikkoja. Tällaisten tavaroiden kierrätyspaikat voi tarkistaa esimerkiksi täältä. Rikkinäisiä sähkölaitteita voi viedä myös niitä myyviin liikkeisiin.

Lauantai

Tortillapäivä. Paistoimme jauhelihaa, joka oli pakattu mustaan muovirasiaan. Mustaa muovia ei voi kierrättää muovijätteeseen. Miksei mustaa muovia voisi vaihtaa vaikkapa kanapaketin keltaiseen tai läpinäkyvään – jos on pakko käyttää muovia.

Sunnuntai

Sunnuntaina veimme parin viikon muoviroskat. Parissa viikossa meille kertyy noin kaksi kauppakassillista muovijätettä. Väistämättä mietityttää myös sen kierrätetyn jätteen määrä. Niin moni elintarvike on pakattu ensin pahviin ja sitten vielä muoviin.

Muita huomioita

Sekajätteen määrän väheneminen on vähentänyt myös muovipussin käyttötarvetta. Ennen ostin kaupasta muovikassin ostoksilleni, perustelin sen ostamisen sillä, että tarvitsin joka tapauksessa pussin sekajätteille.

Jätteettömyyteen pyrkivän  elämäntavan myötä olen opetellut uusia tapoja. Olen opetellut pitämään kankaista kauppakassia aina mukanani ja ostan nykyään kahvin vain omaan mukiin.

6 thoughts on “Jätepäiväkirja”

  1. Hei, pakko huomattaa, että vanupuikkoa ei saa laittaa muovijätteeseen, kuten mm. HSY:n opas kertoo. Muovijätteeseen saa laittaa vain muovipakkaukset, kuten sen vanupuikkolaatikon kannen.

    https://www.hsy.fi/fi/asukkaalle/lajittelujakierratys/lajitteluohjeet/muovi/Sivut/default.aspx

    “Muovipakkaus on myytävän tuotteen pakkaamiseen käytetty muovinen rasia, kääre, pussi tms. Pakkauksia ovat myös ostosten kotiin kantamiseen tarkoitetut kauppakassit.
    Laita muut muovit ja muoviesineet, kuten rikkinäiset pulkat, lelut, kastelukannut ja keittiövälineet sekajäteastiaan.”

  2. Hei.
    Joku jo aiemmin kommentoikin, että vanupuikkoa ei saa laittaa muovikeräykseen, koska se on tarkoitettu vain pakkausmuoveille. Muovipakkausjätteen keräyksen järjestää ja maksaa muovipakkauksia tuottavien yritysten tuottajayhteisö. Sen mustan muovipakkauksen voit kuitenkin laittaa muovipakkauskeräykseen. Uusiomuoviksi se tosin ei mene, mutta siitä valmistetaan kierrätyspolttoainetta. Muistathan myös irroittaa muovipakkausten osat toisistaan kierrättäessäsi ne.

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *