Juhannusretki

Viime päivinä on saanut ihastella somen välityksellä erilaisia juhannusmeininkejä. Juhannus tuntuu olevan suomalaisille suomalaisempi juhla kuin itsenäisyyspäivä. Tämä varmasti johtuu siitä, että näin kesällä luontoa ja suomalaisuutta pystyy ilmentämään paremmin kuin talvella.

Moni on vetäytynyt viettämään juhannusta kansallismaisemiin. Niissä maisemissa tehdään perinteisiä juttuja: kerätään kukat tyynyn alle, nautitaan läheisten seurasta, soudellaan järvellä, sytytetään kokko, paistetaan muurinpohjalettuja ja tietysti saunotaan. Juhannuksena Suomen luonnosta nautitaan, vaikka sitten toppatakki päällä ja talviturkki heitetään hampaat irvessä.

Teltta: Jack Wolfskin Eclipse III *saatu

Me vietimme juhannustamme Nuuksion metsässä telttaillen. Säät eivät tänäkään juhannuksena ollut puolellamme, vaan myrskytuuli riepotteli korkeita mäntyjä ja taivas tiputteli sadekuuroja tasaiseen tahtiin meidän päälle.

Tämä oli jo neljäs juhannus uusperheenä. Jokaisena juhannuksena lapset ovat olleet meidän seurana. Olemme viettäneet juhannusta leirintäalueella, kaupungissa ja kaksi viimeisintä retkeillen.

Olen niin onnellinen, että saimme tytöt lähtemään meidän kanssa retkeilemään. He lähtivät vieläpä aivan mielellään. Tosin kahden sateisen ja kylmän päivän jälkeen he alkoivat toivomaan kotiinpääsyä ja päätimmekin lyhentää reissua yhdellä päivällä, että reissusta jää kaikille mukava fiilis.

Keliaakikon lempipatukka, retkivälipalana täydellinen. *saatu
Aamupesulle menossa.
Aamupalalla
Tiskauspuuhat.

Käpysotaa jälleen.

Metsässä oli ihanaa. Luonnossa oleilu on täysin kiireetöntä ja rauhallista. Tällä kertaa Nuuksiossa oli ennätyshiljaista. Vain satunnaisia päiväretkeilijöitä kulki ohi, eikä ensimmäisenä yönä ollut muita telttailijoita. Täydellistä.

Päiviä rytmitti ruokailut, astioiden tiskaaminen ja huussireissut. Välillä tapoimme aikaa leikkimällä käpysotaa, lukemalla kirjoja ja käveleskellen. Lapset pelailivat omassa teltassaan korttia. Tylsyys tekee hyvää!

Meillä oli ihana ja meidän näköinen juhannus. Miten sinun juhannus meni?

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *