Minä ja mun olkapäät

En ole tainnut tätä vasemman olkapään tilannetta täällä blogissa vielä kertoa. Blogin Facebookissa kyllä huutelin asiaa heti tuoreeltaan. Kävin viime viikolla ensin lääkärissä ja sen jälkeen magneettitutkimuksessa. Perjantaina sain itse lausunnon luettavaksi ja meinasin pimahtaa, kun ymmärrän lausunnoista jotakin. Lausunnossa luki, että ylälabrumista löytyy repeämä ja hauisjänne on jotenkin kärsinyt. Tilannehan sitten on se, että siellä kädessä on  SLAP II -vaurio, joka on aika pitkälti samantyylinen vamma kuin se mikä oikeasta leikattiin, mutta repeämä on tällä kertaa vain vähän eri kohdassa. Kuinka huonoa tuuria!

Olin aluksi ihan luovutusfiiliksillä ja sitten taas ihan rauhallisella mielellä, koska lääkäri sanoi, että jäädään seurailemaan eikä välitöntä leikkaustarvetta ole. Tänään olen taas vähän hermona tästä asiasta, koska tein tänään olkapään punttiohjelman läpi ja vasen oli koko treenin kipeä ja särkevä. Sama jomotus jatkuu nyt illallakin. Tosin varjoaine saattaa vielä aiheuttaa omaa jomotustaan kädessä. Mutta eipä tämä fiiliksiä ainakaan nosta.

Mun maha on ihan friikki. Vatsalihakset on jäänyt synnytysten jäljiltä erilleen ja napa pullottaa.

Uusi leikkaus ei kiinnosta yhtään, mutta ei kyllä taas kiinnosta yhtään myöskään jättää lajeja pois ja kärsiä kivusta. Tekee mieli kiroilla ja huutaa, mutta samaan hengenvetoon aina rauhoittelen itseäni, että ei tässä mitään, katsellaan. Olin juuri antanut itseni luvan haaveilla, että aloitan syksyllä crossfit-treenaamisen. Olen haaveillut käsilläseisonnasta, leuanvedoista, aurinkotervehdyksistä… Yhyy. Ja taas, ei se Elina mitään, katsellaan mihin tilanne kehittyy. 

Päivän olkapäätreeni (+vatsat)
Kesto: 55 min
Syke: keski – 121 bpm, max – 140 bpm
Kalorit: 296 kcal

No mutta. Mä pystyn juoksemaan ja tuokin olkapää on leikkauksella korjattavissa, jos käsi menee huonommaksi. Kylläsesiitä. Tänään mua odotti kotona postin saapumisilmoitus uusista lenkkareista. Mä haen ne heti aamulla postista ja juoksen niillä töihin. Kyllä.

4 thoughts on “Minä ja mun olkapäät”

  1. No voihan kökkö! Toivottavasti joko olkapää paranee pian tai saat leikkauksen nopeasti ja yhtä huikean paranemisen kuin oikean kanssa. Tsemppiä!!

  2. Voi ei. oon käyny jo monta kertaa kurkkimassa uutisia.
    Mut nyt vaan lippu korkeella ja jos tilanne tulee et leikata täytyy niin on sulla ainaki loistava kirurgi ja toivuit edellisestäki niin hyvin et eipä sulla oo mitään hätää. Tsrmppiä!!

    1. Lippua yritän heilutella korkeella, mut just nyt ei oo jotenkin hirveen hyvät fiilikset. Tänään tuo käsi muljahteli ja napsui. :/ Mutta lääkäri on kyllä paras mahdollinen, joten jos leikkaukseen päädytään, niin sitä ei ainakaan tarvitse pelätä. Kiitos tsempeistä!

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *