“Voihan täällä Vierumäellä näköjään rentoutuakin”

Vietimme viikonlopun Vierumäellä. Lähdimme matkaan perjantaina töiden jälkeen ja lähdimme sunnuntaina iltapäivällä takaisin kotiin. Olipa ihana ja rentouttava viikonloppu kaikkinensa! Tiesimme etukäteen, että majoitumme Chalets-lomahuoneistoon, josta näimme kuviakin etukäteen, mutta siitä huolimatta huoneisto yllätti positiivisesti. Meille oli järjestetty kodinomainen täysin kalustettu ja varusteltu saunallinen kolmio. Huoneistosta löytyi tosiaan ihan kaikki mitä voi edes toivoa – pesukoneista kuivauskaappiin ja täydelliseen astiastoon. Vaikka huoneistossa oli master bedroom, niin me kömmimme pienempään 120 cm nukkumasoppeen.

Huoneiston parvekkeelta avautui näkymä golf-kentälle ja sitä touhua seuratessa tuli mieleen, että voisihan tuotakin kokeilla.

Mä olen mieltänyt aina Vierumäen kivana paikkana, jossa voi eri aktiviteettien ympärille rakentaa mukavan ja rennon loman. Miehelläni oli hieman erilaiset muistikuvat jääkiekkoilja-ajoiltaan, jolloin hän on majoittunut asuntolassa ja nähnyt Vierumäellä ollessaan oikeastaan vain jäähallin, kuntosalin ja huoneen, jossa on majoittunut. Mielikuva ei ollut mikään kovin rentouttava, saati mukava. Tällä kertaa olimme aivan eri merkeissä liikkeellä. Jossakin vaiheessa viikonloppua mies totesikin, että “voihan täällä näköjään rentoutuakin”. Reissun päätarkoitus oli Vierumäki Trail Marathon ja kaikki muu oli mukavaa ekstraa. Miehellä oli lauantaina treenikalenterissaan kevyehkö ulkotreeni, jonka hän suoritti yleisurheilukentällä ja heittopaikalla. Mä innostuin vähän kokeilemaan kuulan heittoa ja -työntöä ja venyttelin kevyesti juoksun jälkeen. Juoksutapahtumasta unohtui eilen sanoa, että aivan erityisen kiva bonus oli osallistumismaksuun sisältynyt ruokailu! Mulla on aina nälkä ja varsinkin juoksutapahtuman jälkeen. Tapahtuman järjestelyt olivat muutenkin onnistuneet.

Omien treeniemme lisäksi rentouduimme saunomalla, laittamalla ruokaa omassa huoneistossamme ja käveleskelemällä metsäpoluilla. Siellä olisi ollut rajaton mahdollisuus eri liikuntamuotoja ja lajeja, joita olisi voinut kokeilla, mutta aika ei tällä kertaa riittänyt kaikkeen. Totesimme molemmat, että Vierumäellä saisi kyllä helposti kokonaisen viikon kulumaan vaikka koko viisikon voimin. Esimerkiksi tennistä olisi ollut kiva kokeilla ja miksei golfiakin, vaikka naureskelimme, että kummallakohan palaisi käpy golfiin ensimmäisenä. 😀 Sup-laudan päällä olisi kulunut vaikka kokonainen aurinkoinen päivä ja tytöistä saisin seuraa issikkaratsastukselle, jonne tuo mun karpaasi ei suostunut. Tasoituksena sain hänet huijattua melkein-sup-joogaan. Haha!

Vierumäellä järjestetään urheilutapahtumia lähes joka viikonloppu ja joinakin viikonloppuina useampia tapahtumia. Ensi viikonloppuna siellä on triathlon ja sitä seuraavana Pullukka Run, jonne osallistuin viime kesänä.

*En vastannut majoituskustannuksista itse. Postaus on tehty yhteistyössä Vierumäen kanssa.

2 thoughts on ““Voihan täällä Vierumäellä näköjään rentoutuakin””

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *