Mitä pakkaisin Selviytyjät Suomi -kilpailuun?

Olen seurannut ensimmäistä kertaa Selviytyjät-ohjelmaa telkkarista lauantaisin. Aiemmin ohjelma ei ole minua suuremmin kiinnostanut, mutta nyt kun kisa käydään Lapissa, niin kiinnostukseni heräsi. Toki myös kahden tutun sometyypin osallistuminen kisaan lisäsi kiinnostustani ohjelmaa kohtaan.

Ohjelmaa seuratessani olen ihmetellyt muutamien vaatevalintoja, varsinkin kun moni silminnähden palelee. Mielestäni esimerkiksi trikoot tai collegepaita ei ole hyvä valinta tuollaisiin olosuhteisiin. Toki nälkä ja väsymys lisää palelua, mutta uskoisin, että oikeilla vaatevalinnoilla olisi pärjännyt paremmin. Näistä havainnoistani inspiroituneena ajattelinkin listata, mitä minä pakkaisin mukaani Selviytyjät Pohjola -kisaan. Kotisohvalta on helppo viisastella, mutta teen sen silti.

Selviytyjät -kisaajat saivat pakata mukaansa seuraavanlaiset varusteet:

  • kolme päällystakkia tai -vaatetta
  • kaksi kevyempää paitaa
  • kaksi alaosaa
  • shortsit
  • vaelluskengät
  • sandaalit
  • päähine
  • kaksi kerrastoa
  • kaksi uima-asua
  • kolmet alushousut
  • neljät sukat
  • naiskilpailijat saivat ottaa mukaansa myös urheiluliivit tai -topin

Leiriytymisvälineet, kuten makuupussit jne., tulivat käsittääkseni tuotannon puolesta.

Mitä minun Selviytyjät-repustani löytyisi:

  • Takit: sateenpitävä kuoritakki, kevytuntuvatakki ja paksu fleecepaita
  • Kevyemmät paidat: Kaksi erilaista merinovillaneuletta (paksumpi ja ohuempi)
  • Kaksi alaosaa: Vaellushousut ja kuorihousut
  • Shortsit: Joustavat ja pepusta vahvistetut
  • Vaelluskengät: Lowa Renegade
  • Sandaalit: Crocksit
  • Päähine: Merinovillapipo
  • Kerrastot: Kaksi merinovillakerrastoa, ohuempi ja paksumpi
  • Uimapuvut: Näillä ei ole suurempaa väliä
  • Kolmet alushousut: Nämäkin ehdottomasti merinovillaa
  • Neljät sukat: Merinovillaa, tietysti – ohuempia ja paksumpia
  • Urheiluliivit: Merinovillaa

Kuten huomaatte, lista on hyvin samanlainen kuin pakkauslistani vaellukselle ja retkille. Suomen säät ovat vähän sellaiset, että aina on parempi varautua kylmään ja sateeseen. En koskaan lähde vaellukselle toivomaan aurinkoista keliä, vaan varustaudun pahimpaan mahdolliseen. Ihan noin monia varavaatteita vaatteita en vaellukselle pakkaa kuin yllä olevassa listassa, vaan kevyemmät paidat -osasto jää oikeastaan kokonaan pakkaamatta.

Merinovilla on ulkoilupukeutumisessa aivan ylivoimainen materiaali. Se ei ala haista, hengittää ja tuntuu iholla miellyttävältä. Urheiluvaatteilla tai teknisillä varusteilla ei ole yhtä miellyttävä olla, jos hikoilee ja sen jälkeen pysähtyy tauolle. Ja puuvillainen collegepaita ei lämmitä lainkaan yhtä hyvin kuin merinovillainen neule ja kastuessaan se on aivan mahdottoman raskas ja sen kuivumiseen mene aivan liian kauan aikaa. Lämpimällä kelillä olen saattanut vaeltaa trikoissa, mutta myös trikoiden materiaaliin kiinnittäisin huomiota.

Ps. Pitkäaikaisen yhteistyökumppanini Bongen uusi verkkokauppa on avattu. He maahantuovat muutamia lempibrändejäni, kuten Super Naturalia, joilla on aivan mielettömän ihania merinovillaisia vaatteita ulkoiluun, urheiluun ja vapaa-aikaan. Ja kaikki vaellusvaatteeni ovat Jack Wolfskin -merkin, jota myös Bonge maahantuo. Jack Wolfskinin valmistavat vaatteet ja varusteet ovat kaikki vastuullisesti valmistettjua, osa täysin kierrätetyistä materiaaleista, ja tietysti ympäristöä kunnioittaen.

Kuvat: Heidi Tainio

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *