Koko perheen treenipäivä

Tänään oli taas ihana päivä. Tosi kiva pääsiäinen oli kaiken kaikkiaan. Siitäkin huolimatta, vaikka koti on ihan pommi. Tulipahan oltua ulkona ja yhdessä, se on tärkeintä.

Tänään juoksentelimme Malminkartanon jätemäen portaita ylös ja alas. Lapset tosin menivät vain kerran ylös ja hyppivät hyppynaruilla sillä aikaa kun me vanhemmat juoksimme rundia. Tuo oli mulle ensimmäinen porrastreeni. Ihanan hapottavaa ja ihanaa se vaihtelu, kun ensin sydän ja keuhkot halkeamaisillaan pääsee portaat ylös ja sitten rennosti pudottelee rinnettä alas sitä mukaa syke tasaantuu. Sain juostua raput kuusi kertaa ylös ja pudottelin rennosti rinnettä alas, aikaa tähän kului 50 min.

Olen tosi onnellinen, kun tytöt ovat jo niin isoja, että heidän kanssa voi tehdä tosi monipuolista treeniä. Kiva kun lapset näkevät mitä me teemme ja he tekevät samoja juttuja. Tytöt harrastavat yleisurheilua ja opettelevat omissa treeneissään samoja juttuja, varsinkin juoksuun liittyviä. Mussukat osaavat jo juosta päkiällä ja heillä tuntuu luontaisesti löytyvän oikeat tekniikat. En halua painostaa tyttöjä juoksemaan enempää kuin heitä innostaa, vaan mieluummin niin, että saavat vapaasti hyppiä hyppynarua ja osallistua juoksemiseen ja muuhun lihaskuntotreeniin silloin kun he siitä innostuvat.

Jättärin porrastreenin jälkeen menimme vielä rantsuun. Mä loikkelehdin ja harjoittelin tekniikkaa, hypin tyttöjen kanssa hyppynarua, tein tytöt selässä askelkyykkyjä ja kyykkyjä ja tein dynaamisia venytyksiä. Tytöt heittelivät kiviä ja nauttivat aurinkoisesta päivästä. Mies oli nakitettu kameran varteen. 🙂

Mulla on päällä adidas heimo -juoksuvaatteet, kengät ovat adidas Supernova Glide 6 Boostit (heimokengät) + ZeroPointin kompressiosäärystimet (saatu).

4 thoughts on “Koko perheen treenipäivä”

  1. Huomenta!

    Kiitos inspiroivasta blogista. Kaiken salitreenihypetyksen keskellä olen etsinyt monipuolista blogia, josta saisin innostusta ja inspiraatiota juoksuun ja pyöräilyyn sekä muuhun monipuoliseen urheiluun. On myös ihanaa, että et stressaa ruokailuja, vaan näytät hienoa esimerkkiä, että tavallisella ruoalla pärjää superhyvin.

    Itse olen parikymppinen nainen, jolla ei ole vielä lapsia. Sinulla on paljon elämänkokemusta, olet hieno roolimalli tytöillesi sekä blogisi lukijoille.

    Iso kiitos siis blogistasi ja aurinkoista kevään jatkoa! Tsemppiä myös treeneihin!

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *