Joo. Luit oikein. Mulla endorfiinikoukkuisella ei oikein nyt irtoa. Selitän tämän sillä, kun leikkaus lähenee ja sen myötä on väistämättä edessä pitkähkö kuntoutusjakso, jotenkin tämä ajatus latistaamua. Kuntoutuksen aikana en pääse treenaamaan juuri mitään. Luulisi, että tämä motivoisi pitämään itseäni hyvässä kunnossa siihen asti, mutta jostakin syystä olen ollut vähän alavireinen treenien suhteen. Yritän nyt kovasti tsempata ja pitää treenifiilistä yllä ja treenata vaikka sitten varastoon. Tähän mennessä on aika laihat tulokset. Tänä aamuna piti taas juosta töihin, mutta seliseli ja pari muuta huonoa selitystä päälle, mutta mulla oli aamulla niin nälkä, etten voinut lähteä tyhjällä mahalla juoksemaan ja täydellä mahalla ei juosta. Asteikolla 1-10, kuinka huono selitys? Pakkasin kuitenkin töihin lähtiessäni juoksukamat reppuun ja sain juostua kotiin. Lenkki oli muuten kiva, mutta mun vasemman jalan jalkapohja kipeyty tosi pahaksi. Kirosana! Olen yrittänyt kuumeisesti etsiä meidän kämpästä jalkapohjan hierontaan sopivaa palloa, mutta löysin vain pienen termospullon, jolla yritin veivata jalkapohjaa pehmeämmäksi, mutta kipu ei lähde pois. Toinen kirosana! Mun piti juosta aamulla töihin. En sitten nähtävästi juokse. Pikaisena yhteenvetona voisin päätellä, että uudet lenkkarit eivät toimi mun jalalle. Olen nyt juossut niillä neljä tai viisi lenkkiä. Toisen mahdollisuuden noille voisi antaa, jos hommaisin ne sellaiset oman jalan muotoon lämmitettävät pohjalliset.
Juoksu
Matka: 8,4 km
Kesto: 51 min
Syke: keski 156 (järkyttävää) – max 180 (vielä järkyttävämpää) Missä mun kunto on?
Kalorit: 439 kcal
Olen miettinyt paljon leikkauksen jälkeistä aikaa. Tänään harjoittelin astianpesukoneen tyhjentämistä yhdellä kädellä. Olen miettinyt minkälaisia vaatteita kannattaa kaivella esille tai ostaa, koska hirveästi mitään pään yli vedettäviä tiukkoja paitoja en ehkä halua pukea. Olen jännittänyt, etteihän mun tarvitse mennä leikkauspöydälle tissit paljaana. 😀 Eihän tarvitse? Olen myös miettinyt, miten saan pidettyä itseni henkisesti ja fyysisesti kasassa. Voimien ja kivun mukaan ajattelin kävellä luonnossa tai polkea kuntopyörää. Aion myös tietysti käydä ahkerasti fysioterapiassa, lukea ja vierailla kyllästymiseen asti äitiyslomalla olevien ystävien ja siskon luona. Toipilasaikana en voi valokuvata, koska kameran nippelit ja kahva on oikeakätiselle suunniteltu. Mua ihan oikeasti vähän jopa itkettää tämä asia. Blogia ajattelin päivittää yksikätisenä ja tulette mahdollisesti näkemään videopostauksia meikittömältä käsipuolelta, koska tuskin saan vasemmalla kädellä itseäni ehostettua. Suunnitelmissa on piristää itseäni kasvohoidolla ja päähieronnalla, jonka sain lahjaksi entisiltä tiimikavereilta. Mielessä on käynyt myös äkkilähtö lämpimään. Mitä mulla tekee täälläkään? Kaikenlaista järkevää ja vähemmän järkevää on siis tullut mietittyä. Löytyisikö lukijoista vertaistukea? Ketään vastaavan leikkauksen läpikäynyttä?
Näihin tunnelmiin. Huomenna, jos treenimotivaatio suo, menen aamulla salille.
Leikkauspöydälle ei mennä tisit paljaana, mutta sitten kun olet unessa, niin kyllä ne tissit vaan paljastetaan, leikkausalue pestään isolta alueelta. Mutta et varmasti ole eka ihminen siinä leikkauspöydällä, nou hätä. 🙂
Tämä mun huoli on todella turhamainen, tiedän. 😀 On ne ennenkin tissejä nähneet, mutta nämä tyypit on kiertokautta mun työkavereita, siks mä mietin tätä vähän eri näkökulmasta.
Samaa olin sanomassa kuin edellinen: että leikkauspöydälle meet leikkauspaita päällä (avopaita, selästä auki). Mut tosiaan kun olet unessa, niin leikkausalue paljastetaan ja pestään.. mutta eihän sillä ole väliä vaikka tissi vilahtaakin? 🙂
Kuullostaa inhimilliseltä tuo sun treenausmotivaatio… tsemppistä! 🙂 monesti oon miettinyt, että miten sä aina jaksat treenata ja touhuta kaikenlaista? 🙂 ehkä sulla on enemmän tunteja vuorokaudessa ku mulla 😉 ei vaan, itse oon nyt taas hyvässä treeni-iskussa! 🙂
Ei niin. 😀 Kaikkea sitä miettiikin. Tai sit mä teippaan jesarilla mun nahkalapaset. 😀
Tämä ralli on vaan mun elämäntyyli, en mä oikein osaa kauheasti hidastaakaan, mutta ehkä kroppa kertoo tällä tavoin, että nyt pitää höllätä. Kroppa on yllättävän viisas.
Mä luulen, että antaisit leikkaussalin porukalle hyvät naurut, jos teippaisit sun “nahkalapaset” piiloon 😀 Mielenkiinnolla jään näin hoitajana seuraamaan sun tarinaa potilaan näkökulmasta..varmasti kaikki menee hyvin! 🙂 ja nyt vaan hölläilet hyvällä omalla tunnolla…jos siltä tuntuu. 🙂
Haha. Ehkä mä kestän sen kuitenkin teippaamatta. 😀
Mä hölläilen… jos osaan.
Ole itsellesi armollinen ja pidä treenauksesta tauko vaikka loppuviikon verran. Jos et pysty siihen, tee tavallisten juoksulenkkien sijaan tosi löysiä, lyhyempiä lenkkejä. Tai sitten remua vaan lasten kanssa kuralätäköissä ja mäessä.
Toivottavasti syke ei enteile tuloillaan olevaa flunssaa.
Mulla oli syksyllä vastaava motivaatiopula. Lenkkien lyhentäminen ja täysi lepo auttoivat.
Kiitos! 🙂
Tämä on vähän ristiriitaista, koska toisaalta mulla on tosi kova treenihinku, mut toisaalta ei. Ja yleensä urheilusta saan energiaa muuhun, kierre.
Mutta eipä tuo pahitteeksi olis hillua lasten kanssa. 🙂
Eiköhän se motivaatio palaa viimeistään sitten kun leikkaus on takana. 🙂
Ei kannata huolestua, yleensä kaikilla, jopa huippu-urheilujoilla on joskus motivaatio-ongelmia! Ja kova pohjakunto ei kyllä rapistu tähän sun leikkaukseen, ei varmasti 🙂 Toki sen jälkeen parhain terä on hukassa, mutta kevyesti alottamalla se palautuu aika äkkiä ennalleen, joten älä huoli.
Ja (sulle) korkeisiin sykkeisiin voi olla monia eri syitä, jotka vaikuttaa, mut ei paniikkia! Itselleni noi sykkeet on ihan normaalit semikovaa treeniä tehdessäni (maksimi ei ole noin korkea, mutta keksisyke 155-160), joten toki hankala sanoa yhtä ainoaa syytä mistä johtuis, kun noi sykkeet on kuitenkin niin yksilöllisiä aina.
Vertaatko sä mua huippu-urheilijaan! 😀 Mutta totta se on, ei se kunto tästä yhtäkkiä romahda, vaikka ottaisin rennommin.
Itse järkeilin, että korkeat sykkeet kertoo tällä hetkellä peruskestävyystreenin puuttumisesta. Ne on jäänyt viime aikoina kokonaan uupumaan, joten kevyen aerobisen treenaamisen jakso olisi tervetullutta höystettynä maukkaisiin lihaskuntotreeneihin. Ehkä se olisi resepti leikkaukseen asti.
Eiei älä käsitä väärin, en mä sua huippu-urheilijana pidä vaikka aika supet ootkin 🙂 tarkotin vaan, että ihan hyvin meillä ns. normaaleillakin ihmisillä voi olla motivaatiopula samalla tavalla kuin huipuilla vaikka ne tekeekin sitä “työkseen”.
Haha, en käsitä väärin. 🙂
Totta puhut.
Sulla sentään hyvä selitys. mulla ei mitään selitystä ja enkä saa raahattua itteeni jumpalle enkä lenkille. on muka kiire ja tiet niin liukkaat ja tänään kamala tuuli… voi elämä.
No ehkä ens vkolla..?
No en mä nyt tiedä mun selityksistä… Välillä on vaan vaikeeta saada itseään liikkeelle. Ei kannata ressata! 🙂 Ens viikolla ehtii hyvin.
Juu ens vkolla sitte! Jospa tietkään ei olis sitte niin liukkaat.
Lumi sulaa huomenna pois. Sovitaanko niin?
Hei… Ensinnäkin aivan mahtavan ihana blogilöytö!! Niin kiva kun te mahtavat bloggaajat jaksatte kirjoitella meidän lukijoiden iloksi. Pidän liikunnasta ihan hirveesti ja muutenkin terveellisestä ruuasta ja elämäntavoista. Tosin liikun ainoastaan murto-osan sinun liikkumiseesi verraten. On niin hienoa huomata, että kolmen lapsen äiti,joka käy töissä pystyy myös liikkumaan ja muutenkin huolehtimaan itsestään!!!
Itselläni on jo aikuiset lapset, mutta minua on alkanut jotenkin ärsyttämään tämän hetken nuoret äidit, jotka lähipiirissäni nurisevat milloin mistäkin, jättävät oman hyvinvointinsa retuperälle… ja sitten ihmetellään avio-ongelmia…
Toivotan sinulle valtavasti tsemppiä leikkaukseen ja mulle tuli myös mieleen, että onhan nuo huippu-urheilijatkin säilyttäneet kuntonsa ja toipuneet loistavasti jos minkäkinlaisista operaatioista. Kohta jo leikkauksen jälkeen poljet kuntopyörää salilla 🙂 Iloa, valoa ja hyvää kevättä sinulle 🙂
Voi kiitos! Kiva kun löysit tänne!
Kiitos tsempeistä, niitä tarvitsen kyllä! Tuo on totta, että kyllähän huippu-urheilijatkin toipuvat leikkauksista. Monellehan saattaa osua uran varrelle useitakin leikkauksia. Tämä oli hyvä, tämä ajatus motivoi.
Valoisaa kevättä sinullekin!
Saattaa olla, että oot tästä aiemmin jo kirjoittanutkin, mutta mua kiinnostaisi millaisen aamupalan yleensä syöt ennen juoksua. Ite olen hurahtanut tänä talvena hiihtoon, mutta usein tuntuu voimat loppuvan totaalisen kesken siinä 8km kohdalla. En haluaisi syödä raskaasti, mutta selkeesti mun aamusmoothie ei anna tarpeeksi energiaa. Toki siis kuntokin on edelleen huonohko, joten sekin vaikuttaa siihen jaksamiseen.
Mä en syö ennen aamujuoksua normaalisti mitään. Syön vasta töihin päästyä. Jos olen tosi nälkäinen, olen saattanut syödä yhden banaanin. Aamulla juokseminen on huomattavasti raskaampaa kuin iltaisin tai myöhemmin päivällä.