Menoa ja meininkiä

Viime viikkoina on ollut kauheasti kaikkea kivaa tekemistä ja mukavia duuneja, joiden vuoksi blogin päivittäminen on ollut vähän pienemmällä panostuksella. Koitan löytää lisää aikaa myös blogille. Minkälaisia juttuja tykkäätte lukea?

Päivitän vaihteeksi kuvin, kunnes kerkeän kirjoittelemaan pidemmästi. Sillä välin voitte tosiaan kertoa mistä aiheista toivoisitte postausta.

Kesällä koko sisaruskaarti oli Suomessa ja näimme eri kokoonpanoilla moneen kertaan. Perhe on paras. <3 Tämä onnellinen letinheilutuskuva on otettu veljen valmistujaisjuhlista.


Hulinaa riittää meidän perheen tapaamisissa, kun lapsenlapsia on 8, sisaruksia 8 ja puolisoita melkein sama määrä. Ihanaa!

Vietimme tyttöjeni synttäreitä tänä vuonna ulkona. Mulla on isot ja ihanat tytöt: esikoinen on 12-vuotta, keskimmäinen 10-vuotta ja kuopus 8-vuotta.

Olen mennyt sekaisin vadelmista.

Pääsimme eräänä ankean päivän iltana merelle hengähtämään. Jälleen todettakoon, että luonto parantaa ihmismielen.

Oon heittänyt keihästä ja tuolla treenikerralla se jopa lensi.

Rami teki mun keräämistä vadelmista piirakkaa.

Ollaan käyty Nuuksiossa nuotiolounaalla. Jälkkäriksi banaanisuklaata.

Oon kuvannut uutta videosarjaa mm. Monnan kanssa. Tämä kuva viime viikon kuvauksista.

Oon rakastanut.

Vieraillut Suunnon tehtaalla.

Tänään kuvasin samaan videosarjaan Heidin kanssa todella hapottavan mäkitreenin. Videoita luvassa heti kun editointi valmistuu. 🙂

Huomenna juoksen 2XU:n joukkueessa RunFest-juoksutapahtumassa. Ja lauantaina on vielä luvassa Midnight Run. Molempiin tapahtumiin menen lähinnä fiilistelemään ja hölkkäämään. Enkkareita on turha odottaa, vaikka jalka on selvästi parempana.

Nyt lähden kokeilemaan joogaa ja kuvaamaan sitä. Kivaa loppuviikkoa ihanaiset!

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *