Viikonlopun fiiliksiä

Viikonloppu tuli ja meni. Kerron kuvin, kun nyt väsyneenä ei tekstiä oikein tunnu irtoavan ja nukkumaan pitäisi päästä.


Kuka pysyy laskuissa kuulokkeiden lukumäärässä? En minä ainakaan. Taas yhdet meni rikki. Johto jäi ovenkahvaan kiinni ja katkesi sitten keskeltä kahtia. Jouduin traagisesti pyöräilemään töistä kotiin ilman kuulokkeita. Samalla reissulla todistin, kun orava jäi auton alle ja heitti raajat kouristuneena backflipin. 🙁 Siihen jäi ja toinen auto ajoi vielä raukan littanaksi. En vieläkään ole päässyt näyn aiheuttamasta pahasta olosta yli.

Perjantai-illan salitreeni. Tästä on muodostunut jo vakio. Salilla on perjantai-iltaisin ihanan hiljaista ja aina ne samat tutut kasvot.

Tämä tilaus on pitänyt tehdä pitkään. Nyt sitten vihdoinkin. Saan ihanasti koneeseen enemmän tehoja. Vaivaiset 850 000 tiedostoa siirtyy timecapsulen hellään huomaan. Siirto on vieläkin kesken, vaikka aloitin sen jo päivällä. Lightroomin sain jo pelikuntoon, mutten ole vielä aloittanut sillä leikkimistä. Pitää varata siihen paljon aikaa, hyvää musiikkia ja viiniä. Lightroom tuo kyllä kuvausmotivaatiota rutkasti. En ole pitkään aikaan jaksanut kunnolla innostua kuvaamisesta. Nyt päässä raksuttaa monta hyvää kuvausideaa, jotka pitää päästä toteuttamaan pian.

Tilauksen noutoreissulla ostin uudet nappikuulokkeet. Ihanat punaiset Urbanearsit.

Eilen oli ystäväni synttärit. Rrrailakasta menoa. Värjäsin lauantaina mun puoli vuotta pitkän juurikasvun harmaineen piiloon. Nyt mulla on taas ihan tummat hiukset. Baarista menimme mäkkärin kautta kotiin. Örbs. Välillä näin klassisesti. 

Tämän päivän vähän terveellisemmät eväät. 

Tämä päivä on mennyt siivotessa. Kävin hakemassa siskolta uusia huonekaluja ja meinasi tulla epätoivo niiden sijoittamisessa. Siivottiin varmaan viisi tuntia ja lopulta saatiin kämppä viimeisen päälle siistiksi. Ihanaa! Sitten kävimme vielä nopeasti salilla. Mä tein pitkästä aikaa jalkoja. Oon koko viikon yrittänyt muistuttaa itselleni, että on menossa ensimmäinen viikko maratonin jälkeen. Ei tunnu yhtään siltä, että enää pitäisi himmailla. Oon ottanut viikon rennommin ja olo on taas ihan normaali, niin uskalsin tehdä jalkoja. Latasin prässiin ennätykselliset painotkin 150 kilon edestä kiekkoja. Oon tehnyt viime aikoina jalkoja aika hillityillä painoilla, mutta tänään teki mieli vähän kokeilla. Gluteus bridgeä tein 70 kilolla, maastavetoa 60 kilolla, askelkyykkyjä 60 kg ja 50 kg. Olipa ihanaa, vaikka salille mennessä oli taas sellainen olo, että menen mieluummin solariumiin nukkumaan kuin treenaamaan.

Tässä kuuntelen ties monettako kertaa Justin Timberlaken uutta levyä läpi. Löytyy Spotifysta. Tällä hetkellä lempparibiisi Amnesia. Ihana Justin!

Hyvää yötä ihanat ja energistä alkavaa viikkoa!

Ps. Mun treenejä voi seurata HeiaHeiasta (tiedot löytyy sivupalkista) tai Movescountista. Blogia voi seurata Blogilistalla, Bloglovinissa, Facebookissa, Twitterissa @endorfiineja ja Instagramissa @endorfiinikoukussa.

2 thoughts on “Viikonlopun fiiliksiä”

  1. Näin sut teatterin vessassa ja jäin tuijottaa sua. Vähän jo vilkasit mua siihen tapaan, että mitäs tuijotat. Olit nätimpi livenä. 🙂

    1. Oh no, yleensä jos joku katsoo pitkään niin tulee sellainen olo, että mussa on jokin hullusti. 😀 Yläkerrassa vai alakerrassa?

      Kiitos! 🙂

Leave a reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *